VALIKKO
15.1.2016 12:00

Onni löytyy ikkunalaudalta

paluumuuttaja_ikkunalauta

Ensimmäisenä asunnostamme pääsette tutustumaan olohuoneen läntiseen ikkunalautaan, josta löytyy noin puolet ruukkuvarastostani ja murto-osa viherkasveistani (joita on muuten aivan liian vähän). Kuten jo ensimmäisessä postauksessani mainitsin, tämä paluumuutto Jyväskylään on kestänyt poikkeuksellisen pitkään. Asuin syys-lokakuun vanhemmillani, sillä nykyisen vuokra-asuntomme remontti valmistui vasta marraskuun alkuun. Kyseinen asunto oli oikeastaan ensimmäinen ja myös viimeinen asunto, jota kävin katsomassa Jyväskylässä. Valintaa ei tarvinnut tehdä, kun näin kaksiomme olohuoneen. Huoneessa nimittäin oli kaksi ikkunaa – valoa riitti vaikka muille jakaa, vaikka elettiin kaamoksen ensiaskelia.

paluumuuttaja_ikkunalauta2

paluumuuttaja_viherkasvit

Talo on rakennettu 1950-luvulla – ja tämä on muuten yksi harvoja vastaavan vuosikymmenen rakennuksia, joissa olen törmännyt ikkunoihin talon päädyssä. Yleensä ne ovat umpinaisia tai julkisivuun on suunniteltu vain pienet vessan ikkunat. Kesä näyttää tuleeko olohuoneestamme myös sauna; ikkunat kun avautuvat etelään ja länteen. Joka tapauksessa, etenkin näin talvella valosta on pulaa ja tarvitsen sitä itselleni mutta myös niin ikään rakkaille viherkasveilleni.

Kasvit olivat muuten asia, josta olin huolissani eniten muutossame. Niitä siirrettiin ties millaisilla viritelmillä – olen myös satavarma, että mikäli kasveja ei olisi ollut, tavaroiden siirtäminen Helsingistä Jyväskylään olisi tapahtunut usean kuukauden sijasta parissa viikossa. Nyt jouduin jättämään osan kasveistani useaksi viikoksi siskolleni hoitoon, jotta edes osa elottomista tavaroista saatiin siirrettyä. Eroahdistus oli paha, vaikka tärkeimmät kasvit olivatkin mukanani porukoiden nurkissa. Siellä vain oli valoa liian vähän ja kärsin niidenkin kasvien puolesta.

paluumuuttaja_kodinonni

paluumuuttaja_ruukkudetalji

Nyt kuitenkin minä ja kasvini olemme kaikki asettuneet taloksi ja alamme pikkuhiljaa selviytyä muuton aiheuttamista traumoista. Kasvun merkkejäkin on luvassa – onneksi tulee kevät. Haaveilen jo lukuisista eri yhteisprojekteista kasvieni kanssa: mullan- ja ruukunvaihtoa, latvomista, pistokkaiden odottelua ja parvekeviljelmien idättämistä.

Kuvissa esiintyvä ikkunalauta kuvastaakin hyvin tätä haaveiden sarjaa. Tyhjät ruukut ja istutusastiat muistuttavat siitä, että kohta on aika toimia. Muutenkin ikkunalauta kuvastaa tämän hetkistä sisustustamme hyvin: se on kokoelma keskeneräisiä asioita, jotka pikkuhiljaa alkavat muodostaa suhdetta toisiinsa. Keskeneräisyys ahdistaa toisinaan, mutta siinä piilee myös mahdollisuuksia uudelle ja luovuudelle.

Vaikka olenkin visuaalinen ihminen ja loputon esteetikko, kuten moni muukin bloggaaja täällä, olen innostunut sisustuksesta vast’ikään. Koko innostus lähti juuri viherkasveista, kun muutin edelliseen asuntoon. Kyseisen asunnon valo sai minut huomaamaan, että en olekaan mikään tunari, mitä tulee kasveihin –  sitä ennen olin kuvitellut, että kaikki kasvit kuolevat käsissäni. Oikeasti ongelma oli väärät kasvit, väärissä valo-olosuhteissa. Muutenkin valo tuo esiin kaikki kalusteet ja koriste-esineet aivan eri tavalla. Kaikki alkaa näkemisestä.

paluumuuttaja_vihervalo

Kuvissa vilahtaa tämän hetken yksi lempiesineistäni, jonka sain etukäteisjoululahjaksi poikaystävältäni. Kekkilän Vihervalo on Linda Bergrothin suunnittelema ja myös yksi harvoista kotimme esineistä, jonka luokittelen varsinaisesti designiksi. Koko komistus noudattaakin melko skandinaavista, yksikertaista muotoilua. Pidän puun ja valkoisen yhdistelmästä, vaikka muuten näin yksinkertaisen kauniita asioita ei löydykään kodistamme. Iso osa etenkin minun mukanani kulkeutuneista tavaroista ovat pitkälti käytettyinä ostettuja tai perittyjä kalusteita 1950-70-luvuilta.

Vihervalo ostettiin viime marraskuussa (Bauhauksen nettikaupasta) mukanani muuttaneiden yrttien pelastukseksi. Olin kasvattanut ne itse edellisenä kesänä, mutta valitettavasti Kuuban matkan aikana kaikki kuolivat kuivuuteen. Paitsi yksi, kuvissakin näkyvä basilika, joka yrittää vielä sinnitellä. Vihervalon avulla elvytettiin kuvissa näkyvä pieni viirivehka, joka sekin oli kuolemankielissä joulun jälkeen. Nyt se voi jo hyvin.

paluumuuttaja_viirivehka

Vihervalossa ei ole mitään omaa ajastinjärjestelmää ja suosittelenkin ostamaan itse ajastimen, jotta kasvit saavat valoa myös, kun olet matkoilla. Itselläni on käytössä autojen lämmitykseen ulkokäyttöön tarkoitettu ajastin. Se sopii melko huonosti sisätilojen pistorasioihin ja kärsimmekin pienestä kosketushäiriöongelmasta. Ensi talveksi ostoslistalla on hyvä ajastin.

Sitä ennen on vielä monta monta hetkeä ostaa lisää kasveja, sanoi huushollin toinen asukki mitä tahansa…

paluumuuttaja_vihervalo2

Löytyykö täältä muita (viher)kasvi-intoilijoita, jotka odottavat kevättä yhtä kuumeisesti?

paluumuuttaja_mutti

Kommentit

  • Anniina

    juu, täällä on yksi kasvi-intoilija. mekin muutettiin syksyllä uuteen asuntoon ja tämä on kyllä harmikseni aika pimeä. mutta tässä on iso lasitettu parveke, enkä malta odottaa kevättä, että pääsen sisustamaan sitä ja kasvattamaan kaikenlaista! sain synttärilahjaksi tregrenin yrttipuutarhan ja kokeilen nyt esikasvattaa siinä mandariinin taimia. saa nähdä, nouseeko sieltä mitään. heitin muutama päivä sitten kaksi vanhaa kasvia pois. toinen oli muratti, jotka kuolevat mulla aina! toinen oli joku lahjaksi saatu, ei niin kaunis kasvi. nyt vois taas ostaa pari kasvia lisää 🙂

     0
    • Riikka Leinonen

      Mun poikaystävä sai muuten myös Tregrenin kasvivalosysteemin! Valitettavasti se on harmaa, kun valkoiset ovat loppuneet, mutta täyttää virkansa keittiössä suhteellisen hyvin. Itse asiassa, olen huomannut, että kyseinen vempele on oikeasti tähän mennessä ainut väline, jolla olen saanut kaupan yrtit elämään ja kasvamaan. Mielenkiintoinen kapistus, joka elelee omaa elämäänsä – ainut miinus ehkä hiukan muovisen ulkonäön lisäksi siinäkin on ajastimen puute. Pitänee ostaa kaksi ajastinta.

      Kerro kuinka mandariinille käy!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.