VALIKKO
14.11.2018 09:55

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset

Grindelwaldin rikoksissa jokainen hahmo joutuu valitsemaan puolensa.

Jälleen on aika palata taikuuden maailmaan! J. K. Rowlingin Velhomaailmaan sijoittuva Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset on peräti kymmenes Harry Potter -universumiin sijoittuva elokuva, ja sanottavaa tuntuu olevan enemmän kuin koskaan. Grindelwaldin rikokset on kunnianhimoinen ja näyttävä teos, mutta ikävä kyllä myös liian täyteen ahdettu. Hahmojen itsenäisyys on tärkeä teema elokuvassa, mutta ylenpalttinen alustus vaatii veronsa viihdyttävyydeltä. Elokuva on dramaattinen, komea ja suhteellisen viihdyttävä, mutta ei yhtä hauska, sujuva tai taianomainen kuin edeltäjänsä.

Vuonna 1927 (eli noin vuosi edellisen elokuvan jälkeen) vaarallinen velho Gellert Grindelwald (Johnny Depp) pakenee vankilasta jatkaakseen vallankumoustaan. Häntä vastustaa nuori vähemmän vanha Albus Dumbledore (Jude Law) ja tämän entinen oppilas, vastentahtoinen sankari Newton Scamander (Eddie Redmayne). Elokuva kertoo hitaasti ja miltei tasapuolisesti näiden kahden puolen yrityksistä kerätä liittolaisia tulevia koitoksia varten. Mutta velhomaailma on levottomuuksien vallassa ja Grindelwald ei ole aivan tavallinen pahis, joten minkä puolen kukin lopulta valitsee?

Grindelwaldin rikokset on toinen viidestä Ihmeotukset-elokuvasta, mutta itse otukset alkavat jäädä sivuosaan tässä vaiheessa. Kyseessä on enemmänkin taikamaailman draama levottomista ajoista ja sen aiheuttamasta kahtiajaosta – ja Newt otuksineen vain sattuu sen keskelle. Elokuvan pääteema on oman puolen valitseminen, sillä moraali ei ole niin mustavalkoista kuin Harry Potter-elokuvissa. Voldemort oli pikimusta pahis, jossa ei ollut mitään hyvää, mutta Grindelwald on enemmän harmaa vallankumouksellinen, jonka tavoitteissa on myös perää. Tämä tuo kiintoisia ulottuvuuksia velhomaailmaan.

Mutta monimutkaisuus ei aina ole hyvästä. Elokuvassa on peräti 11 päähenkilöä, jotka kaikki vaativat runsaasti ruutuaikaa ja alustusta, jotta heidän lopulliset valintansa olisivat mielekkäitä katsojalle. Lisäksi elokuva on tupaten täynnä viittauksia sekä Ihmeotuksiin että Harry Potteriin, vaikka sille ei olisikaan järkevää tarvetta. Lopputuloksena on tarpeettoman monimutkainen tarina, jolla on alati kiire esitellä uusia sivujuonia ja mysteerejä, mistä syystä seurattavuus kärsii. Kuitenkin loppuhuipennus yksin kohottaa elokuvan arvoa. Se on komea ja voimakas kohtaus, jossa lähes kaikki sivujuonet kudotaan yhteen tyylikkäästi.

Käsikirjoittaja J. K. Rowlingilla on paljon sanottavaa ja hän taitaa monikerroksisen kirjoituksen, mutta ehkäpä hänen tottumuksensa luoda eepoksen pituisia kirjoja vaikeuttaa tarinan tiivistämistä elokuvaksi. Grindelwaldin rikoksilta menee varsin pitkään päästä vauhtiin ja se tukeutuu hieman liikaa Harry Potteriin, mutta onneksi lopputulos on kiinnostava ja jättää sarjan erittäin mielenkiintoiseen kohtaan.

(Huom. Tiedän, että Newtonin lisänimi ”Newt” on suomennettu ”Liskoksi”, mutta en taatusti aio käyttää sitä vieläkään.)

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.