VALIKKO
5.4.2017 12:05

Miehen näkökulma: Etäsuhde

Tuhannenkaan kilometrin päässä tunteet eivät katoa minnekään.

Olen ollut parisuhteessa pian kolme vuotta. Sinä aikana olemme eläneet etäsuhteessa kolmeen eri otteeseen: aivan alkuaikoina kun asuin noin 10kk Oulussa; viime syksynä kun hän lähti vaihtoon Saksaan kuuden viikon ajaksi; ja nyt kun minä sain päähäni lähteä Pohjois-Irlantiin koko lukukaudeksi.

Voisiko siis sanoa, että olen jonkinlainen kaukosuhteiden ekspertti? Haha, no ei taatusti. Mutta ymmärtääkseni olen vieläkin Stoorin suosituin ainoa aktiivisin miesbloggaaja, joten tähän teidän on tyytyminen. (Ps. nyt ei puhuta enää Pentistä, ihan oikeasti.)

Aikoinaan Oulussa ja nyttemmin P-Irlannissa ajatus kaukosuhteesta pelotti minua. Kuinka muka onnistun pitämään tyttöystävästäni kiinni, jos hän ei päivittäin kuule hyviä vitsejäni? Mitä jos hän tapaa jonkun toisen miehen? Ja mitä jos se kutale on pitkä ja/tai parrakas? Tai tosi nokkava ja lennokas tapaus?

 

Huomioikaa, kuinka kohde piileskelee huumorin takana yrittäessään puhua vakavasta asiasta.

Mutta vitsit sikseen. Kaukosuhde on pelottava ja ikävä asia. Kun on tottunut läheisyyteen ja seuraan, on sanomattakin selvää, että kun olet yksin vieraassa kaupungissa/maassa, tulee toista ikävä. Varsinkin iltaisin, yksin huoneessasi, kun on vaikeuksia saada unta. On mahdotonta löytää korvaavaa seuraa omalle kumppanille. Kenen kanssa minä täällä jaan ajatukseni, kenen puoleen käännyn hädässä?

Mutta jos totta puhutaan… yhä vain hänen. Elämme onnekasta aikaa: meillä on tuhat ja yksi tapaa olla toisiimme yhteydessä. Snapchat, kun näkee jotain kivaa. Whatsapp, kun tulee akuuttia asiaa. Facebook chat, kun illalla tekee mieli jutella. Skype-puhelu, jos tahtoo nähdä toisen kasvot ja kuulla tämän äänen. Kommunikoimme jollakin tavalla joka ikinen päivä. Teknologian avulla kaukosuhde on paljon helpompi kuin se voisi olla.

Tuhannenkaan kilometrin päässä tunteet eivät katoa minnekään. Kun sen muistaa, kyse on vain ärsyttävästä hidastetöyssystä yhteisellä polullamme. Tilanne muuttuu normaaliksi ennen pitkää. Minä uskon, että kaukosuhteessa ei tarvitse edes yrittää turhia, kun tietää, missä mennään. Minä välitän ja ikävöin – ja niin tekee hänkin. Mitä muuta tarvitaan?

 

Ensimmäisellä viikolla postilaatikossani odotti tämmöinen yllätys. Tämä on hyvä.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.