VALIKKO
21.7.2017 11:58

Miltä tuntuu, kun ihailun kohde kuolee?

He was a man, take him for all in all, I shall not look upon his like again. - Shakespeare

Eilisaamuna Chester Bennington, Linkin Park –yhtyeen laulusolisti, löytyi kuolleena asunnostaan. Aikaeron vuoksi uutiset ennättivät Suomeen myöhään illasta. Chesterin kerrotaan suorittaneen itsemurhan, mikä tekee asiasta vain traagisempaa.

Vain minuutteja uutisen ilmestyttyä ihmiset kautta maailman riensivät internetiin jakamaan tuntojaan. #ChesterBennington nousi nopeasti Twitterissä samalla kun eri keskustelufoorumit täyttyivät surunvalitteluista, muistoista ja ikävä kyllä myös paikoittaisesta herjasta. Monille Linkin Park oli merkittävä osa omaa nuoruutta, mutta toki löytyy myös niitä, jotka bändistä vähät välittävät.

Itselleni yhtye oli tärkeä osa teinivuosia. Tajusin pitäväni musiikista, kun siskollani oli soittoäänenä ”Breaking the Habit”. Transformers-elokuvan lopputekstien aikana soinut ”What I’ve Done” sai minut ostamaan ensimmäisen albumini. En muista odottaneeni yhtäkään uutta levyä niin paljon, kuin lukiovuosinani ilmestynyttä A Thousand Sunsia.

On hassua huomata, miten paljon julkkiksista voi välittää, kun he yhtäkkiä katoavat maailmasta. Varsinkin nyt sosiaalisen median aikana se tuntuu entistä läheisemmältä: etsimättäkin näkee ihmisten pukevan sanoiksi niitä tunteita, mitä ihaileman henkilön menetys aiheuttaa. Eräs fani Twitterissä lausui:

We all grew up listening to his songs, and now it feels like a chunk of our childhood died.

On aina outoa ja ahdistavaa ajatella, että joku elämääsi vaikuttanut henkilö on pysyvästi poissa – vaikka tämä vaikutus olisikin tapahtunut kaukaa ja epäsuorasti. Vaikka aika kuluu ja haavat paranevat, mikään ei koskaan täytä sitä aukkoa, jonka juuri oma ihailun kohde ennen täytti.

Välillä tuntuu, että rakastettuja julkisuuden henkilöitä menetetään koko ajan. Viime vuonna menetimme David Bowien, Alan Rickmanin, Princen ja Carrie Fisherin, monen muun ohella. Tänä vuonna olemme sanoneet hyvästit muiden muassa Roger Moorelle, Mauno Koivistolle, Michael Nyqvistille ja nyt Chesterille. Mutta siltä se aina tuntuu.

Mike Shinoda, Joe Hahn, Chester Bennington, Rob Bourdon, Brad Delson ja Dave Farrell. Yhtye perustettiin vuonna 2000 ja se on myynyt yli 70 miljoonaa levyä.

Internetissä suremisella on kuitenkin myös nurja puoli. On niitä, jotka avoimesti vihaavat suremaasi henkilöä. Chesterin tapauksessa joku ilmeisesti hakkeroi hänen vaimonsa Twitterin ja julkaisi hirveitä twiittejä kuten: ”I never really loved him, I just loved the money”. Ja sitten on niitä, joiden mielestä on vain typerää surra julkkiksia, joita ei ole ikinä tavannut. Heidän mielestään se on tekopyhää, sillä ihmisiä kuolee joka päivä.

Mutta onko muka väärin olla surullinen edesmenneen ihmisen puolesta? Pitääkö tuntea joku henkilökohtaisesti, että voi surra vaikutusta, mikä hänellä sinuun oli? Eikö saisi tuntea, että taas yksi osa lapsuudesta on pysyvästi menetetty?

Jokainen kuolema on surullinen, mutta jotkut vaikuttavat enemmän kuin toiset. Aivan kuten ihmisetkin. Chesterillä ja hänen musiikillaan oli suuri vaikutus nuoruusvuosiini, ja on surullista ajatella, että hän on nyt poissa. Ei asia sen mutkikkaampi ole.

RIP, Chester Bennington ja kaikki muut tänä vuonna menetetyt.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.