VALIKKO
27.7.2017 13:00

Työllistynyt nuori ja muita satuja

Ensimmäisen viikon suurenmoinen toimistohuoneeni (aka nurkka kahvipöydässä).

Tuskin tarvitsee kertoa kenellekään, että kesätyön löytäminen on melkoisen stressaava prosessi. Ensin pitää erottua ainakin miljoonien hakijoiden joukosta, sitten lyödä itsensä läpi haastatteluissa ja kun kaikki tämä on hoidettu, niin sitten pitäisi vielä pystyä tekemään kaikki mitä on tullut sanoneeksi osaavansa. Huhhuijaa.

Millaista sitten on aloittaa ensimmäinen täyspäiväinen kesätyö toimittajana? Varsinkin kun siihen sisältyy muutto pienelle naapurikunnalle, ja kun olet noin 33 % toimituksen työvoimasta, ja kun edellisestä lehtipestistä on jo kolme vuot jonkin aikaa?

Onneksi minulle jätetään välillä avuliaita viestejä. Vielä kun osaisin puhua lääkäriä.

No onhan siinä vähän sopeutumista. En kauaakaan ehtinyt olla taas kotona opiskelijavaihdon jälkeen, kun taas piti muuttaa. Ensimmäisinä päivinä tuntuu olevan runsaasti käytäntöjä, ohjelmia ja rutiineja opeteltavaksi. Etenkin ihan alussa saa koko ajan pelätä, että kaikki mikä voi mennä pieleen, takuulla myös menee pieleen.

Mitä jos kamerasta unohtuu muistikortti? Mitä jos unohdan etukäteen valmistellut kysymykset toimistolle? Mitä jos eksyn matkalla? Mitä jos ymmärrän jotain väärin ja minua haukutaan fake newsiksi? Mitä jos kynästä loppuu lyijy juuri kun haastateltava on parhaassa vireessä? (Noista muutama myös pääsi tapahtumaan, mutta onneksi kävin improvisaatiokursseja lukiossa.)

Mitä on toimittajuus nykypäivänä?

Minulta on monesti kysytty, että mitäs minä siellä lehdessä oikeastaan teen. Siihen saan vastata, että toimittajuus on itse asiassa aika monipuolinen ammatti. Siinä tulee etsiä uutisaiheita, sopia tapaamisia, varustautua kuvaamaan ja kuuntelemaan, suunnistaa paikalle, kerätä materiaali juttua varten, muistaa se sanatarkasti, ottaa valokuvat, palata toimistolle työstämään sekavia muistiinpanoja sekä vinoja valokuvia, tarkistaa kaikki monta kertaa ja takoa sitten kaikki tämä täysmittaiseksi artikkeliksi. Jos tekee viiden palstan jutussa yhden virheen, se on todennäköisesti juuri se asia, minkä kaikki siitä muistavat.

Ensimmäisen viikon perusteella toimittajuus on 10 % etsivätyötä, 20 % luovaa kirjoittamista, 15 % kelvollisia valokuvia, 5 % suunnistusta ja 50 % uusiksi kirjoittamista. Ja täydet 100 % ekspertin esittämistä kaikissa aihepiireissä.

Mutta kyllä tämä tästä. Koulutus ja kokemus sen verran avustavat, että en ihan täysin ole vielä nolannut itseäni. Toisaalta homma sujuu kuin luonnostaan, sillä minulla on aina ollut pakonomainen tarve nuuskia ja päteä aihepiireistä, jotka minua kiinnostavat, niin kuin tämä koko elokuvablogi-homma todistaa.

Mutta toisaalta tulee stressattua, koska yhtenä kolmasosana talon toimittajista minulla on melkeinpä täysi vastuu omista sepitelmistäni. Parin kuukauden kesäloman jälkeen tekee yllättävän häijyä nousta joka aamu seitsemältä (mutta onneksi kahvin voimalla jaksaa jyystää). Joskus pitää hieman tinkiä työajoista, koska deadlinet ei nuku ja näin ollen eivät toimittajatkaan. Mutta pahinta on, että harva se päivä minun täytyy soittaa ihmisille, joita en edes tunne! #finnishnightmares

Bonuksena päivän puujalka!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.