VALIKKO
19.6.2017 15:52

Kun äiti-ihminen Olutsatamaan lähti

Kaupallinen yhteistyö: Keskisuomalainen

Jyväskylään rantautui 16.-17.6.2017 jo toista kertaa Olutsatama, johon mie sain kaksi lippua Keskisuomalaiselta. Olutsatama -tapahtumana on lähtöisin kahden jyväskyläläisen naisen ideasta järjestää pienpanimot ja oluen ystävät yhteen. Miulle kerta oli ensimmäinen, mutta en malta odottaa ensi vuotta! Miun viikonloppu oli täynnä maistelua, naurua ja ihania ystäviä. Pienen isä tuli kaupunkiin viikonlopuksi, joten pieni oli hänen kanssaan. Kumpainenkin sai omanlaistamme laatuaikaa – joka tuli kyllä tarpeeseen.

 

Ensimmäinen päivä

Lähdemme ystäväni kanssa kohti satamaa. Vähän jännittää, koska kumpikaan meistä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtumassa käynyt. Pääsemme kuitenkin portille, jossa laukkumme tarkastetaan. Yritän tarjota portsarille lippujamme, mutta hieman naureskellen hän lähettää meidät eteenpäin. Pääsemme seuraavalle pisteelle, jossa lippumme tarkastetaan ja saamme rannekkeet viikonloppua varten. ”Tosta viereiseltä tiskiltä voitte suoraan ostaa satamavaluuttaa, niin ei tarvii alueella jonottaa.” Kiitän ja mietin itsekseni, että mitä hittoa se satamavaluutta on.

Itku-Otku ja Hoptail

Seuraavalla tiskillä käy ilmi, että alueella asioidaan 2€ arvoisilla lippusilla, joita on myynnissä tiskillä. Ostan lippuja yhtään sen enempää ajattelematta. Näen tiskillä sikahienon Olutsatama -kangaskassin ja kysäisen: ”Hei! Paljonko tommonen kangaskassi maksaa?” ”4 euroa”, vastaa tiskin työntekijä. ”Mie ottaisin semmoisen sitten kanssa”, hymyilen ja alan antamaan satamavaluuttaa tytölle. Hänen ilmeensä hieman venähtää ja hän kysäisee toiselta työntekijältä, että onko ok, jos ostan kassin valuutalla. Mie olen hämmentynyt – miullehan on juuri kerrottu, että alueella käytetään vain ja ainoastaan satamavaluuttaa. ”Tämän kerran voidaan myydä sillä valuutalla”, toinen työntekijä myöntyy ja kiittelen vuolaasti.

Lähdemme ystäväni kanssa tutkimaan aluetta, joka on täynnä ihmisistä. Menemme Verson telttaan ja ystäväni tilaa olut-drinkin, eli hoptailin, ja mie Hiisi-panimon tummaa Itku-Otkua. Alueella on enemmän pienpanimoita kuin olin osannut odottaa. Panimoiden lisäksi alueelta löytyy kolme ruokatelttaa sekä piknik-alue, johon mie oon jotenkin erityisen tyytyväinen. Alue on laitettu nätiksi ja sinne on saatu erilaisia tuoleja, vilttejä ja valoja Clas Ohlsonilta.

Olutsataman yksi päähoukutuskohde ystävälleni, joka ei erityisemmin siitä oluesta välitä, on Taikurin teltta. Jotenka myö asetutaan jonoon monen muun tavoin. Taikurin telttaa vastapäätä on kokki, joka valmistaa heinäsirkkoja syötäväksi. Miuta ällöttää. Tiesin ötökkäkokista jo ennen alueelle astumista, koska mies oli innokkaasti muistanut mainita asiasta. Ystäväni alkaa ottamaan miusta kuvia, kun meidän taakse jonoon asettuu poika, jonka ystävä syö niitä hiton ötököitä. (Jonon poika oli muuten poikkeuksellinen – tarjoutui ottamaan miusta ja ystävästäni kuvan meidän kummankin yllätykseksi. Ja hyviä kuvia ottikin!) Keskustelemme ötököiden syömisestä pitkän tovin – poika, joka syö ötököitä, analysoi niiden makua. Hän myös pohtii, että mitä eroa on ötököiden ja kanan syömisellä. Ystäväni päätyy maistamaan yhden heinäsirkan. Miullekin tarjotaan, mutta käännyn pois ja yritän olla puklaamatta. Niin paljon ajatus miuta ällöttää. Pääsemme jonossa eteenpäin ja tilaan Taikurilta pulled pork -taskun. Se on taivaallista. Luojan kiitos en syönyt niitä hiton ötököitä.

Hoh hoi! Mie oon kiusaantunut tästä tilanteesta nyt. @Ystävä

Kello käy ja myö jätetään ystäväni kanssa miun lasi narikkaa seuraavaa päivää varten. Mahtava idea tämä lasinarikka! Sitten se tapahtuu: huomaan lapun, jossa ilmoitetaan, että satamavaluuttaa ei vaihdeta enää takaisin rahaksi. Kiroilen ja mietin, että miten käytän valuuttani, jos kukaan ei lähtisikään miun kanssa seuraavana päivänä. Varasuunnitelmani on, että haen vain pirusti ruokaa kotiin, jos ei muuta. Joka tapauksessa valuutat on saatava käytettyä. Meidän ilta jatkuu keskustassa ja mie oon kotimatkalla onnellinen. Oon tavannut tuttuja, tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut tanssia. Ilta oli täydellinen – kiitos siitä kuuluu seurueelleni.

 

Toinen päivä

Kello lähentelee seitsemää. Meitä istuu kolme Feel Vegasin terassilla ja naureskelee. Olemme juuri tekemässä lähtöä Olutsatamaan – mie vanhana konkarina seuralaisina ystäväni Paskis ja Simpukka, joille tapahtuma on vielä nimi ilmassa. Lähdemme kävelemään kohti satamaa. Aurinko paistaa ja nauru raikaa. Vastaan tulee iloisia ihmisiä ja on helppo nauttia olostaan jo matkalla. Saavuttuamme alueelle mie käyn hakemassa lasini narikasta sillä välin kun tytöt ostavat pääsyliput ja valuuttaa. Mie oon kerennyt varoittaa heitä, etteivät tee ylilyöntejä valuutan kanssa alussa. Sitä ei tosiaan saa vaihdettua enää takaisin.

Aloitamme maistelun, desi sieltä, toinen täältä. Maistelemme toistemme laseista. Osa oluista on makuumme, osa ei niinkään. Ei mene pitkään, kun törmäämme tuttuihin ja siirrymme piknik-alueelle istumaan. Mie oon jotenkin äärettömän onnellinen. Miulla on todella hauskaa ja seurani on mitä mainiointa. Yhtäkkiä puhelimeni soi: soittajana on hyvä ystäväni Saklis. ”Oottekste vielä siellä satamassa?” ”Joo!” ”No ku me mietittiin, että jos mekin tultaisiin!” ”JOO!” Ja niin sitä saadaan koko porukka kasaan.

Ilta kuluu siinä nauraessa ja maistellessa. Aurinko alkaa laskea ja kaivan takin kassista. Ruokapaikoista on ruoka jo loppunut aikoja sitten, lukuun ottamatta Taikuria. Mutta sinne on niin järjettömät jonot, että ei pää raukka kestä sitä. Onneksi Saklis ja hänen avokkinsa ovat tuoneet miulle patongin tullessaan, jonka mie oon mutustellut alueen ulko-oven vieressä. Ruuan loppuminen on kyllä huono juttu, mutta minkäs sille tekee. Kokemus opettaa ja silleen.

@Avokki

Pian kello onkin jo paljon ja aluetta aletaan tyhjentämään. Lähtiessämme ovelta jaetaan myymättä jääneitä sipsipusseja. Nauraen otamme kukin omamme, osa syödään matkalla keskustaan ja osa jää odottamaan seuraavaa aamua. Kirsikkana kakun päällä saamme pitää lasimme. Mikä ihana muisto ihanista illoista.

 

Mitä jäi Olutsatamasta käteen?

Paljon hauskoja muistoja. Uusia oluita ja panimoita. Ensimmäinen positiivinen kokemus Bajamajasta sekä muutama uusi naama. Jos ei muuta, niin ainakin niille voi sanoa seuraavan kerran törmätessään, että ”Hei! Mehän tavattiin siellä Olutsatamassa!” Ja sekin on jo jotain. Mie olin niin onnellinen saadessani mahdollisuuden osallistua tähän tapahtumaan, josta todellakin toivon tulevan jokavuotinen juttu vielä monta vuosikymmentä. Olutsatamassa oli helppo olla – vaikka olutta oli saatavilla koko ajan, ei paikalla ollut örveltäjiä. Toki ihmisistä valtaosa oli humaltuneina, mutta itse en henkilökohtaisesti nähnyt ainuttakaan örveltäjää tai todella huonossa hapessa olevaa henkilöä. Varmasti niitä siellä oli, mutta mie en yhtäkään nähnyt.

Ensi vuotta varten jäi muutama asia mielenpäälle: monessa teltassa oli myynnissä oheistuotteita, jotka olivat ihan sikahienoja. Mutta niihin ei voinut käyttää satamavaluuttaa. Tämä ei kai olisi häirinnyt ihan niin paljoa, jos alueella tultaessa ei olisi mainittu, että alueella asioidaan nimenomaan satamavaluuttaa käyttämällä. Ja sitten yhtäkkiä se ei kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt ollakin käteistä. No ei kai sitä käteistä enää ole, jos sen kaiken on käyttänyt satamavaluutan ostamiseen, kun on kerta sanottu, että sillä ja vain sillä asioidaan?

Ehkä ensi vuonna voisi oheistuotteetkin ostaa sillä valuutalla – tai vaihtoehtoisesti sitten kortilta voisi nostaa käteistä alueen infopisteistä, kun lähistöllä ei Otto-automaattia ole. Miulta jäi Maku -panimon sikahieno kassi ostamatta, kun alueelta ei käteistä saanutkaan ja satamavaluutat eivät yhtäkkiä käyneetkään. Se jäi vähän harmittamaan.

Muuten miun mielestä tapahtuma oli täydellinen. Oon ehdottomasti menettänyt sydämeni Olutsatamalle.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.