VALIKKO
23.2.2017 03:45

Kolmen ainesosan rahkaletut

Tarvitsin männäpäivänä töiden puolesta some-materiaalia rahkaletuista, joten agitoin työkaverini paistopuuhiin. Nähtyäni tuotoksista otetut kuvat totesin, että onhan niitä nyt ihan väkisin kokeiltava kotona itsekin. Jos siis lettuhimo yllättää ja haluaa edes jollain tasolla terveellisemmän version, tämä voisi olla sellainen. Toki rahkan voi vaihtaa sokeroimattomaan ja vehnäjauhot vaikka puupelletteihin ja kaarnajauhoon, mutta tämäkin lienee ihan close enough 😉

Kolmen ainesosan rahkaletut

200 g vaniljan makuista rahkaa (EI rasvatonta)
3 kananmunaa
0,5 dl vehnäjauhoja

rasvaa paistamiseen
hilloa, kermavaahtoa, marjasurvosta tms.

1. Sekoita ainekset hyvin, älä vatkaa. Anna taikinan turvota 15 minuuttia.

2. Paista rasvassa miedolla lämmöllä esim. lettupannulla.

3. Heitä päälle marjoja, hilloa, kermavaahtoa tai jotain muuta mukavaa. Itse sulatin pakastimesta pari vuotta sitten säilöttyjä mansikoita, ja surruuttelin ne sauvasekoittimella tasaiseksi.

Ei, se ei ole ketsuppia.

Vanilja-asennevammaista esanssisuus vähän häiritsi, mutta ihan päteviä lettuhimon taltuttajia olivat silti. Maustettuja rahkoja näkyi olevan muitakin makuja, joten seuraavaksi voisi testiin mennä mansikkainen versio 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.