VALIKKO
10.9.2018 18:00

Mitä kuuluu?

Mummini kysyi pari viikkoa sitten, olenko lopettanut kirjoittamisen kokonaan. En suoraan myöntänyt, mutta ymmärrän kysymyksen: en tarkistamatta edes muistanut, milloin viimeksi olisin kirjoittanut ns. oikean postauksen, jonka pääpaino ei ole valokuvissa. Valkoisen paperin syndrooma on vaivannut pahasti, ja muutkin (teko)syyt ovat tulleet tutuiksi.

Paljonhan tässä on tapahtunut, ja paljosta olisin voinut kirjoittaa. En vaan ole vielä osannut päättää, kuinka paljon haluan kertoa, joten bloggaaminen on vaan jäänyt. Suurin muutos tässä loppukesällä on joka tapauksessa ollut se, että vaihdoin työpaikkaa. En uskaltanut mainita asiasta ns. julkisesti liian aikaisin, sillä pelkäsin viimeiseen asti, etten tule valituksi. Mikä sinänsä oli vähän hassua, sillä molemmat haastattelut menivät omasta mielestäni ihan hyvin, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin. Silti seilasin odotettuun puheluun asti ääripäästä toiseen: ensin miksei ne muka minnuu palkkais ja sitten miks ihmeessä ne minut palkkais.

No, palkkasivat kuitenkin, ja olen nyt kuukauden verran ollut uudessa duunistöis. Ala vaihtui kokonaan, ja pääsin kokeilemaan kellukkeita aikalailla mukavuusalueen ulkopuolella. Tai ei nyt ihan niinkään, sillä onhan tämä ollut hurjan kivaa, mutta joka tapauksessa. Työ on edelleen osittain toimistonäätäilyä, ja osittain pyörin sitten tapaamassa asiakkaita. Tässä kohtaa en taida kuitenkaan mennä sen syvemmälle työnkuvaan, vaikka paikallisille tämä ei ainakaan kohta ole enää mikään salaisuus.

Uusia kokemuksia: ammattivalokuvaajan kuvattavana. © Mikko Kankainen

Vaikka uuden opettelu ja omaksuminen on aina jollain tasolla työlästä, olen aivan ehdottomasti tehnyt oikean ratkaisun. Totesin perjantaina, ettei neljään viikkoon ole oikeastaan mikään ottanut kunnolla päähän, ja se on aika hieno asia se. Vaikkei edellinenkään työ ollut fyysisesti raskasta, henkinen taakka voi joskus olla turhan kuormittava sekin.

Hauskaa on myös huomata se, miten paljon aiemmasta asiakaspalvelukokemuksesta on ollut hyötyä. On tullut eteen useampikin tilanne, joissa keltanokkaisuus on omasta mielestäni loistanut kilometrien päähän, mutta asiakas on kiitellyt ammattitaitoisesta toiminnasta ja todennut, että tuntee olevansa hyvissä käsissä. Mieli on tehnyt vastata, että enhän mie tiedä vielä mistään yhtään mitään, mutta sen sijaan olen onnistunut kiittämään palautteesta. Vaikka kastelen vasta varpaita alan koukeroihin, niin onnekseni osaan kyllä olla ihmisten kanssa.

Tästä tulikin vahingossa pelkkään työjorinaan keskittynyt teksti, mutta eipä tässä muutamaan viikkoon ole oikein muuta ehtinyt ajatella. Pikkuhiljaa rutiinien löytäessä omat uransa voisi taas muistella esimerkiksi, että minkäslaista se olikaan kun kävi salilla useamman kerran viikossa. Kiireen ja flunssan takia tuli parin viikon pakkotauko, ja voi jööses että tuntuu taas vaikealta aloittaa uudelleen.

Vaan kylläpä se siitä. Minä siis vastaan, että minulle kuuluu yksiselitteisesti hyvää. Entäs teille?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.