VALIKKO
5.6.2019 07:00

Eyenlip -uutuudet saatavilla

*osa tuotteista saatu pr-näytteenä

Olen innokas korealaisen kosmetiikan käyttäjä ja sainkin hyvän tilaisuuden päästä lähemmin tekemisiin eri brändien kanssa. Suomalainen korealaisen kosmetiikan verkkokauppa Beautyko, etsi vaikuttajia omaan tiimiinsä ja ilokseni pääsin mukaan tähän vaikuttajatiimiin! Olin tietysti super iloinen valinnastani ja on mahtavaa saada lisää korealaista sisältöä tänne blogiin sekä muualle someen. Beautyko edustaa useita korealaisia brändejä, joista Eyenlip on uusin.

Eyenlip

Eyenlipistä kirjoittelinkin jo hieman aiemmin, mutta siis se on Beautynetkorean oma kosmetiikkabrändi, jonka ainoa virallinen maahantuoja Euroopassa on Beautyko. Brändin tuotteet ovat todella edullisia, mutta kuitenkin laadukkaita. Valikoimiin tuli ensin ihanat sheet maskit sekä kasvovoiteet. Nyt valikoimaa on hieman laajennettu ja mukaan on tullut silmänympärysvoiteita, aurinkosuojaa sekä C-vitamiinigeelivoide. Olen näistä kaikista innoissani ja sainkin niitä testiin. Valikoima laajenee koko ajan, joten sivuja kannattaa pitää silmällä. Ilmoittelen myös aktiivisesti Instagramissa ja täällä blogissa uutuuksista. Katsotaan nyt hieman tarkemmin näitä uutuuksia!

Collagen Power Lifting Eye Cream

Silmänympärysvoiteista tuli valikoimiin kaksi erilaista, joista sain testiin tämän kollageeniversion. Toinen vaihtoehto on etanaseerumia sisältävä voide, joka sekin kuulostaa todella hyvältä! Silmänympärysvoiteessa ensimmäisenä silmiin pistää purkin suuri koko. Tämä on siis 50ml, joka on VALTAVA sy-voiteeksi. Yleensä ne ovat noin 15 ml pakkauksissa. Silti hinta on saatu pidettyä todella edullisena, mikä tietysti ilahduttaa kuluttajaa.

Tämä kollageenivoide sisältää kollageenin lisäksi myös hyaluronihappoa. Hyaluronihappo on tärkeä ainesosa, koska se sitoo itseensä suuren määrän kosteutta, jolloin iho tuntuu täyteläisemmältä ja näyttää sileämmältä. Ihon oma hyaluronihappo vähenee iän myötä, joten on tärkeää saada sitä ihonhoitotuotteista. Voiteen sisältämä kollageeni auttaa ylläpitämään ihon sileyttä ja pehmeyttä. Se tunnetaan myös ihon kosteuttajana, joka saa silmänympärysihon näyttämään nuorekkaalta.

Tykästyin tähän voiteeseen tosi paljon. Se imeytyy iholle todella hyvin eikä ole liian paksua. Tuoksu on mieto. Tämä jättipurkki kestää kyllä käytössä pienen ikuisuuden! Hintaakin sillä on vain 15,90€. Suosittelen kyllä testaaman tämän tai sitten sen etanaversion. Silmänympärysvoiteen löydät myynnistä täältä.

Calamansi Vitamin Soothing Gel

Tämä uutuus on todella jännä! Kyseessä on sekä vartalolle että kasvoille käytettävä C-vitamiini geelivoide. Koostumukseltaan tämä on kirkasta kellertävää geeliä. Oikein sellaista tutisevaa ja juoksevaa, mutta kuitenkin hyvin levittyvää. Koostumus on aivan ihana! Tuoksu on hyvin mieto sitruksinen, joten ei tarvitse pelätä voimakasta sitruunan tuoksua.

Eyenlip

Geelivoide sisältää sitruunan sijasta kumkvattia, jossa on jopa 30 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin sitruunassa. C-vitamiinin tiedetään yleisesti kirkastavan ja heleyttävän ihoa. Geelisestä koostumuksesta huolimatta voide muuttuu iholle levitettäessä vesimäiseksi, imeytyen todella hyvin ihoon ja jättäen sen ihanan kosteutetuksi. Tämä on oiva tuote varsinkin kesäisin, kun iho ei kaipaa paksuja vartalovoiteita vaan kevyt geeli riittää kosteuttamaan ihon.

Tuote soveltuu mainiosti myös kasvoille, koska sen ei jätä ihoa tahmaiseksi vaan kivan mattaiseksi. Naama ei siis kiillä vaikka kyseessä on geelivoide. Voide on pakattu riittoisaan 300 ml purkkiin ja hintaa on vain 7,90€. Hinta-laatu suhde on todellakin kohdallaan niin kuin muissakin Eyenlipin tuotteissa. Geelivoiteen löydät myynnistä täältä.

Pure Perfection Natural Sun Cream SPF 50+ PA+++

Eyenlipiltä tuli myyntiin myös aurinkosuoja kasvoille. Se oli kuitenkin niin suosittu, että se myytiin loppuun alta aikayksikön. En siis ehtinyt saada omaani vielä testiin. Ajattelin kuitenkin vinkata tästä tuotteesta, koska sitä on pian taas saatavilla!

Kuva: Beautyko

Tuote on kuulemani mukaan ihanan ohut ja levittyy kasvoille vaivatta, jättämättä valkoista kerrosta iholle. Myös tuoksu on kuulemma ihastuttava! Voide sisältää korkean suojan sekä UVA- että UVB-säteilyä vastaan. Hinta aurinkosuojalla on vain 7,90€. Löydät sen myynnistä täältä!

Eyenlip kasvovoiteet

Nämä kasvovoiteet eivät ole enää uutuuksia, mutta otin ne tähän nyt mukaan, koska sain ne samalla testiin. Kirjoittelin näistä voiteista hieman myös aikasemmassa postauksessani, missä kerroin myös Eyenlipin sheet maskeista.

Sain siis testiin kaksi voidetta: Pure Snail Repair Gel Cream ja Salmon Oil Intensive Cream. Näistä molemmista on myynnissä myös toinen versio eli etanavoiteesta on tuhdimpi ja lohiöljyvoiteesta on saatavilla kevyempi. Tuo saamani etanavoide on aivan ihana! Sopii hyvin näin kesällä käytettäväksi. Voide on ihan kirkas geeli, joka levittyy ja imeytyy iholle täydellisesti.

Lohiöljyä sisältävä voide taas on hieman paksumpi ja sopiikin hyvin vaikka yövoiteeksi tai kuivemmalla iholla ihan päiväkäyttöön. Ja voide ei todellakaa haise kalalle! Molemmat on huippu voiteita. Hintaa näillä on etana 14,99€ ja lohi 19,90€.

Kaikki Eyenlip -tuotteet löydät täältä. Nyt kannattaa katsastaa valikoimaa, koska saatte nyt koko Beautyko:n valikoimasta -10% alennusta koodilla purkkisirkus.

 

Mikä Eyenlipin uutuuksista oli kiinnostavin?

 


LUE MYÖS NÄMÄ:

Eyenlip on Suomessa!

Minun korealainen 10 askeleen ihonhoitorutiini

Kommentit

    • Sonja Suomela

      Mä tykkäsin kans tosta voiteesta! Lisäks toi etanavoide oli kans tosi kiva ja oikeestaa noi kaikki tuotteet! 😀

       0
    • Sonja Suomela

      Varsinkin tuo sitruksinen geelivoide oikein kirkuu kesäistä tunnelmaa! 🙂

       0
  • Sorakukka

    Värikkäitä purnukoita. Varsin kesäisiä värejä.

     0
    • Sonja Suomela

      Näissä korealaisissa tuotteissa on usein kivan värikkäitä pakkauksia! 🙂

       0
  • Marjo

    Korealainen kosmetiikka kiinnostaa kyllä. Olen ainoastaan kokeillut yhtä kangasnaamiota. Tuo keltainen Calamansi Vitamin Soothing Gel on ihanan näköistä. Sitä haluaisin kokeilla.

     0
    • Sonja Suomela

      Eyenlipin kangasnaamiot ovat tosi ihania ja erittäin edullisia! Ihastuin itse myös tuohon sitrusgeeliin 🙂 Kannattaa hyödyntää tuo alennuskoodi, joka koskee myös kaikkia muita Beautyko:n myymiä brändejä 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.