VALIKKO
7.10.2019 20:33

I love me -messutärpit 2019

Kauneusalan yksi päätapahtumista, I love me -messut, järjestetään jälleen lokakuussa. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-20.10. Olen käynyt näillä messuilla ainakin viitenä vuotena peräkkäin ja nyt toista vuotta peräkkäin sain bloggaajapassin. Passilla pääsen messuille ilmaiseksi sisään jokaisena päivänä ja aion sen kyllä täysin hyödyntää. Messun pääteemoja ovat Kauneus, Terveys ja Muoti. Minua kiinnostaa tietysti eniten tuo kauneus, mutta myös muiden teemojen alla on monia hyviä näytteilleasettajia ja kivoja uutuuksia. Kauneuspuolta aion koluta huolellisesti läpi koko viikonlopun ajan. Messuilla saa myös paljon näytteitä etenkin syötävistä jutuista.

I love me -messutärpit

Eniten olen kuitenkin innoissani kosmetiikan uutuuksista ja uusien brändien tutkimisesta. Viime vuonna korealainen kosmetiikka valtasi alaa messuilta ja niin tulee käymään myös tänä vuonna! Listaan tähän muutamat I love me -messutärpit lähinnä kauneus puolelta.

K-Beauty

Beautyko 7b110

Yhteistyökumppanini Beautyko on messuilla ensimmäistä kertaa! Heillä on huimat messualet, joista suurin on sheet mask -tarjous: Eyenlip-kangasnaamiot 10 kpl/5€! (0,5€/kpl). Tämä on niin huima tarjous, että kannattaa suunnata täydentämään naamiovarastot heti kun saapuu messuille! Myös Eyenlipin kasvovoiteet ovat vain 10€/kpl! Beautyko tuo messuille myös yhden Korean isoimmista brändeistä, joka on SKINFOOD!! Olen todella innoissani tästä! Skinfoodin tuotteet ovat messuilla -30% alessa ja tulevat verkkokauppaan myyntiin messujen jälkeen. Beautyko vastaa brändin maahantuonnista pohjoismaihin! Tästä et halua jäädä paitsi! Tässä vielä kaikki Beautykon messutarjoukset:

  • Eyenlipin kangasnaamiot 10kpl 5 euroa eli 0.5€/kpl!
    • Hyaluronihappo, kollageeni, lohiöljy, hiili, etanaseerumi.
  • Kaikista Skinfoodin tuotteista -30% alennusta
    • Black Sugar Perfect First Serum The Mild
    • Black Sugar Perfect Scrub Foam
    • Black Sugar Perfect Cleansing Oil
    • Black Sugar Strawberry Mask Wash Off
    • Egg White Pore Mask
    • Royal Honey Propolis Enrich Essence
    • Royal Honey Propolis Enrich Cream
    • Premium Avocado Rich Essence
    • Premium Avocado Rich Cream
    • Rice Mask Wash Off
    • Premium Lettuce&Cucumber Watery Toner
    • Premium Lettuce&Cucumber Watery Essence
    • Premium Lettuce&Cucumber Watery Cream
  • Eyenlipin jättikokoiset (50ml) silmänympärysvoiteet 10 euroa/kpl
    • Snail Repair Eye Cream
    • Collagen Power Lifting Eye Cream
  • Eyenlipin kasvovoiteet 10 euroa/kpl
    • Super Aqua Moisture Cream
    • Snail All In One Repair Cream 30ml
    • Pure Snail Repair Gel Cream
    • Salmon Oil Intensive Cream (-50% ale!)
  • Sekä Eyenlipin uutuustuotteet 10 euroa/kpl
    • Jeju Volcanic Clay Toks Bubble Pack kuplanaamio
    • Black Sugar Scrub Pack

Bearel 6a80

Bearel on ollut näillä messuilla aikaisemminkin ja heidän osastolla käy kyllä kuhina. Heillä on mukana Mizon, The Skin House ja Coxir. Heillä on hyvä tarjous Mizonin kangasnaamiotarjous 10 kpl/10€!  Lisäksi myös esim. Mizonin Hyaluronihapposeerumi on messuhintaan vain 18€/kpl.

Nordic Beauty Import 6a50

NBI:n osastolla on myös paljon korealaista kosmetiikkaa. Mukana on TonyMoly, Huxley ja Kocostar. HUxley on mun ihan ykkössuosikki ja TonyMolylla on myös ihania tuotteita! Heillä on hyvät messutarjoukset, kuten: TonyMoly Pocket Bunny Moist Mist 60ml 2 kpl 20 € (norm. 29,80 €), Kocostar Slice- ja Flower Mask Sheet -naamiot messutarjoushintaan 3 kpl / 10 € tai 8 kpl / 20 € (norm. 4,90 € / kpl). Osastolla näiden lisäksi myös Tangle Teaser ja Beauty Blender sekä paljon muuta! Kaiken kruunaa lauantaina ja sunnuntaina osastolla asiantuntemustaan jakava bloggaaja Virve Fredman! Häneltä saa parhaat vinkit korealasen kosmetiikan osalta.

Jolie 6f48

Jolien pisteellä on ihana valikoima luonnonkosmetiikkaa! Osasto oli viime vuonna todella kaunis ja tänä vuonna se on vielä isompi, joten täällä käyn ehdottomasti kurkkimassa. Heillä on mukana supersuosittu Whamisa sekä uusi korealainen brändi Urang! Urangin tuotteisiin aion ehdottomasti tutustua paremmin. Whamisa on jo tuttu ja hyväksi todettu. Molemmat brändit ovat hyvässä alessa messuilla!

 

Luonnonkosmetiikka

Nordic Health Systems 7g130

NHS on messuilla jo vanha tekijä. Heidän osastolla on huikea määrä luoononkosmetiikkaa ja hukeat alet. Heillä on jälleen kaikki tuotteet -40% alessa! Mukana on Lavera, Gattier Paris, UpCircle, Benecos, Nurme sekä uutena brändinä GRN. UpCirclen ihana kasvoöljy kannattaa kotiuttaa sekä Laveran ihoa hellivät ihonhoitoampullit. Myös Benecoksen meikeissä on todellisia helmiä. Uusi brändi GRN kiinnostaa minua ja aion siihen tutustua messuilla paremmin. Messuosastolla on joka päivä meikkivinkkejä antamassa ihana Maria Glow -blogin Maria!

4Dream 7f110

Tämä sympaattinen maahantuoja on ollut messuilla jo useasti. Viime vuonna pääsin hieman paremmin tutustumaan heidän maahantuomiin bärndeihin ja aion jatkaa tutustumista taas tänä vuonna. Heillä on mukana messuilla Boho Green Make Up, We Love the Planet, Balmyou, Überwood ja Beauty Garden. Tänä vuonna osastolla on myös suosikkibloggaaja Miia Ezen antamassa meikkivinkkejä ja tuotesuosituksia Bohon tuotteista.

I love me -messutärpit 2019

by mukk 7g148

Bongasin ainakin minulle uuden luonnonkosmetiikkabrändin, johon aion tutustua. Tämä on peräisin Saarenmaalta Virosta. Tuotteet ovat täysin vegaanisia. Purkkien ulkoasu on omaa silmää miellyttävä minimalistinen. Heillä on -20% alessa kasvovoiteet!

Tässä nyt muutamat I love me -messutärpit, mutta messujen kattaus on todella valtava ja näytteilleasettajia on monta sataa. Täältä näet kaikki näytteilleasettajat. Messutarjoukset näet täältä. Tarjouksia tulee koko ajan lisää, joten kannattaa pitää tuota sivua silmällä. Messuilla on myös paljon ohjelmaa eri lavoilla sekä vuosittainen muotinäytös, joka pyörii monta kertaa päivässä. Messujen ohjelman näet täältä.

 

P.S. Mun Instagramin puolella on nyt käynnissä messulippujen arvonta! Arvontaan pääset täältä. Arvonta päättyy 13.10. klo: 23.59.


LUE MYÖS:

Kosmetiikkajoulukalenterit 2019

TOP 5: Real Techniques -siveltimet

Kommentit

  • Minnea

    Harmittaa, etten pääse messuille! Siellä olisi paljon kiinnostavaa tarjontaa! Varsinkin Nordic Beauty Importin tarjonta kiinnostaisi. Matka on kuitenkin liian pitkä päiväreissulle. Ehkäpä ensi vuonna 😉

    Mukavia messuja!

     0
    • Sonja Suomela

      Toi on kurjaa tietysti, että pidemmältä hankala tulla. Kun pitäisi olla sitten hotellissa yötä. Toivottavasti meesut on tänäkin vuonaa kivat! 🙂

       0
  • Pirkko / Meriharakka

    En yleensä jaksa innostua messuilla vaeltamisesta, mutta niinpä sitten en opikaan yleensä mistään uusista kosmetiikkapuolen tuotteista mitään 🙂
    Viimeisin ”satunnaislöytö” on ollut meikkipuuteri, jossa on aurinkosuoja! Hyvä vaihtoehto etenkin meikäläiselle, joka matkustaa paljon.

     0
    • Sonja Suomela

      Joo todellakin! En oikeastaan käy muilla messuilla, kuin kosmetiikkaamessuilla. Jos messuje aihepiiri ei ole kiinnostava, niin ei siellä kyllä jaksa kierrellä ollenkaan.

       0
  • tuulanneli

    Messuilla on paljon kaikkea kivaa. Itselleni parasta antia ovat erilaiset luennot ja esitelmät! niin ja tietenkin muotinäytös!

     0
    • Sonja Suomela

      Täytyy kyllä tämä vuonna katsastaa myös se muotinäytös. Messuilla saa kyllä hyvin ajan kulumaan!

       0
    • Sonja Suomela

      Sama täällä! 😀 Tosi hyviä tarjouksia on kyllä runsaasti, joten katsotaan millaset kassit sieltä lähtee mukaan!

       0
    • Sonja Suomela

      Kiitos! Oli kyllä vaikea valita parhaat tärpit, kun niitä on niin paljon 😀 Voi olla, että päivitän tätä listaa vielä himpun verran. Hyvä suunnittelu kyllä kannattaa, jos on paikalla vain yhtenä päivänä!

       0
  • Maria Glow

    by mukk kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja siis SKINFOOD!! En kestä! 🙂 Niin paljon huippuja tarjouksia ja uusia juttuja tiedossa! <3 Tulehan ihmeessä moikkaamaan NHS:n pisteelle! Olisi ihana nähdä taas 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.