VALIKKO
6.12.2017 14:30

Joulukalenterin luukut 1-6

Nyt on aika tutkia löhemmin mitä kaikkea kivaa joulukalenterin ensimmäisistä luukuista on paljastunut. Esittelin kalenteria aikaisemmassa postauksessa ja nyt on tarkoitus käydä läpi tarkemmin sen sisältöä.

1. luukku

Ensimmäinen luukku oli tietysti jännittävin avata, koska se loisi ensivaikutelman koko kalenterista. Jos se olisi suuri pettymys niin miltä tuntuisi avata loput luukut? Itse ilahduin luukun sisällöstä kovasti! Luukusta paljastui Swiss Clinicin Face Perfecting Dry Mask. Tämä on kielestäni todella mielenkiintoinen tuote. Olen hurahtanut kangasnaamioihin eli sheet maskeihin, joten tämä sopi minulle kuin nyrkki silmään! Kyseinen naamio ei ole kuitenkaan mikä tahansa kangasnaamio vaan nimensä mukaisesti se on KUIVA. Luit oikein! Yleensä olemme tottuneet, että kangasnaamiot ovat hyvin kosteita, koska ne on kostutettu erilaisissa seerumeissa ja hoitonesteissä. Tämä naamio on kuitenkin kuiva, koska aktiiviaineet on uutettu siihen eikä pussin sisällä ole ollenkaan hoitonestettä.

Voiko tuollainen kuivanaamio olla tehokas? Kyllä voi! Kokeilin naamiota eilen ekan kerran ja olihan se hieman hassua, kun oli kuiva naamio naamalla. Naamiota kuuluu aluksi hieroa vähän aikaa kasvoilla, jolloin vaikuttavat aineet aktivoituvat. Tämän jälkeen rentoudutaan naamio kasvoilla 15 minuuttia. Naamio on miellyttävän tuntuinen, vähän kangasmainen ja se istuu kasvoille hyvin. Naamion poiston jälkeen se taitellaan takaisin omaan pussiin. Sitä voi käyttää kolme kertaa! Ihme kyllä kasvot ovat kosteutetun tuntuiset ja ihon pintaan jää kevyt öljyinen suojakerros. Iso suositus löhtee tälle naamiolle! Naamio sopii kaikeniköisille ja kaikille ihotyypeille. Tästä oiva lahja pukinkonttiin.

2. luukku

Ensimmöisen luukun jälkeen odotukset olivat korkealla. Myös toisen luukun sisältö ilahdutti. Sieltä tuli Mario Badescun Glycilic Acid Toner. Olen kuullut tästä merkistä paljon hyvää, mutta en ole sitä päässyt vielä itse testaamaan. Nyt luukusta tullut tuote on siis hedelmähappo kasvovesi. Hedelmähappo on sama kuin AHA-happo. Se on ihoa kemiallisesti kuorivahappo, joka kirkastaa ihoa. Erimtuotteissa on eri pitoisuuksia ja happoon tottumattomalla iholla voi tuntua aluksi pientä kirvelyä, mutta se on kyllä aika lievää. Tämä tuote on 59ml kokoinen matkapullo, josta riittää kyllä usealle käyttökerralle. Myyntikokoinen tuote on 236ml ja maksaa noin 25€. Mielenkiinnolla testaan tämän tuotteen. Olen innostunut näistä hapoista, joten tämä on hyvä lisä siihen sarjaan. Tällä merkillä on myös muita kehuttuja tuotteita joita myydän esimerkiksi elevenillä. Pitää itsekin tutustua näihin tarkemmin.

3. luukku

Kolmatta luukkua sain jännittää iltaan asti, koska kotiuduin pikkujouluristeilyltä vasta silloin. Luukusta tuli ihan kiva tuote. Se oli Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfector sävyssä 01 Rose Shimmer. Tuote on matkakokoinen 5ml. Myyntikokoinen tuote on 12ml. Tästä riittää kuitenkin hyvin, että pääsee testailemaan. Tämä on siis käytännössä sävyttävä huulivoide. Kalenterista tullut sävy on hyvin luonnollinen. Tätä voi käyttää yksin tai huulipunan päällä.Tuotteessa on kivan hoitava koostumus ja mieto vaniljan tuoksu. Sävy on hyvin luonnollisen kiillon antava ja sopii hyvin arkikäyttöön.

4. ja 5. luukku

Seuraavat kaksi luukkua kirjoitan saman otsikon alle, koska tuotteet ovat samaa tuotemerkkiä. 4. luukusta tuli Sensain Cellular Performance Lotion II (Moist). Sensai on siitä yllättävä valinta kalenteriin, että sitä ei myydä eleven.fi sivuilla. Tuotesarja on myynnissä kuitenkin ruotsin elevenin sivuilla ja kalenteria myytiin kaikkiin pohjoismaihin. Niimpä luukuista voi löytyä tuotteita, joita ei saa Suomesta elevenin sivuilta tilattua.

Sensai on aivan ihana japanilainen merkki, jonka ihoinhoitotuotteet ovat todella ihania ja ylellisiä. Pari vuotta sitten minulla oli käytössä nömä tuotteet ja tykkäsin niistä kovasti. Tämä lotion on siis oikeastaan hoitovesi, joka laitetaan iholle kaksoispuhdistuksen jälkeen. Kalenterista tuli tämä kosteuttavampi versio. Tästäkin tuotteesta tuli matkakoko, josta rittää kyllä aika pitkäksi aikaa kokeiltavaa. Sensain tuotteita myy esimerkiksi Emotion.

5. luukku piti myös sisällään Sensaita. Tuote on Sensai Cellular Performance Lotion II (Moist). Kivasti ajateltu, että nämä tuotteet tulevat peräkkäin ja täydentävät toisiaan. Tämä on siis kasvovoide, jolla lukitaan hoitonesteen tuoma kosteus kasvoille. Tämä oli myös kosteuttavampi versio, mikä on näin talvella ihan hyvä valinta. Emulsio on melko juoksevaa ja sitä saa annostella aika varovasti. Ylipäätään kun käyttää hoitonesteitä ja seerumeita ennen kasvovoidetta, niin kasvovoidetta ei tarvitsekaan laittaa niin paljon kuin ennen. Nämö matkakoiset pullot kestävöt kyllä melko pitkään käytössä, koska niitä ei tarvitse laittaa kovin paljon. Sensain tuotteissa on hienostunut mieto tuoksu ja koostumut on mielestäni hyvä. Kalenterista on ihan kivasti tullut näitä ihonhoitotuotteita. Toivottavasti jatkuu samalla tavalla.

6. luukku

Tänään itsenäisyyspäivänä kalenterista tuli juhlaan sopiva tuote. Sieltä paljastui Gucci Bamboo hajuvesi. Tuote on jälleen matkakoko 5ml. Itselle tämä tuoksun pieni koko on plussaa, koska minulla usein vanhentuu tuoksut isoissa pulloissa. En voi töissä käyttää tuoksuja, joten ne jää vapaa-ajalle. Tästä tuoksusta kerrotaan sen olevan itsevarman naisen tuoksu. Alkutuoksuna on bergamotti, sydäntuoksuna ylang ylang, appelsiininkukka ja lilja sekä pohjatuoksuna vanilja ja santelipuu. Tykkäsin tuoksusta kyllä ja varmasti tulee käytettyä välillä.

Kalenteri on täyttänyt kyllä odotukset tähän mennessä. Myyntikokoisia tuotteita on ollut vain yksi, mutta muista on tullut hyvänkokoiset matkakoot. Lisäksi tuotteet ovat melko kalliita ja on ymmärrettävää ettei kaikista voi olla myyntikokoista tuotetta. Toivoisin kuitenkin, että edes yksi ihonhoitotuote tulisi vielä myyntikokoisena. Pitää vaan odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää! Julkaisen edelleen instan storyssa ja snäpissä jokaisen luukun avaamisvideon ja myöhemmin taas teen tällaisen koosteen avatuista luukuista!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.