VALIKKO
3.10.2018 15:48

Kiinnostavimmat Kosmetiikkajoulukalenterit 2018

*sisältää mainoslinkkejä

Monet tietävätkin, että olen totaalisesti jouluihminen. Tykkään suunnitella joululahjoja ja muita juttuja jo kauan ennen joulua. Viime vuosina joulun kiinnostusta ovat lisänneet kosmetiikkajoulukalenterit. Vuosi vuodelta ne kasvattavat suosiotaan ja puhututtavat sosiaalisessa mediassa. Tämä vuosi on nyt kolmas, kun tilasin itselleni kosmetiikkajoulukalenterin. Valinta on vuosi vuodelta vaikeampi ja se pitää tehdä aikaisemmin. Listaan tähän itseäni eniten kiinnostavia kalentereita, joita saa helposti tilattua Suomeen tai ostettua suoraan Suomesta. Päivitän listaa sitä mukaan kun uusia kalentereita tulee myyntiin!

Lookfantastic Advent Calendar

Tämä kalenteri on joka vuosi kehutuimpien joukossa, joten nyt viimein päätin tilata sen myös itselleni! Kalenterin hinta on 109€ ja sen sisällön arvon kerrotaan olevan yli 325€. Jännityksellä odotan mitä sieltä paljastuu. Netistä löytyy tietysti paljastuksia kalenterin sisällöstä, mutta en ole niitä katsonut. En ole kalenteria vielä saanut, vaikka joillekin sitä oli jo postitettu. Kalenterin voi tilata Lookfantasticin omasta verkkokaupasta!

lookfantastic Joulukalenteri 2018

Kuva: Lookfantastic

Eleven Joulukalenteri

Monet ovat odottaneet sisällöstä tietoa ja tuotemerkkien osalta on jotain kerrottavaa. Kalenteri sisältää ylellisiä matkakokoisia yllätyksiä useista tuotekategorioista: ihonhoitoa Foreoltaja Sensailta, tuoksu YSL:lta ja Guccilta, meikkejä Clarinsilta ja Lancômelta, hiustuotteita Davinesilta ja Alternalta, K-Beautya Skin79:lta ja G9SKIN:lta sekä monia muita kutkuttavia tuotteita. Varsinkin tuo K-Beauty ilahduttaa minua! Sisältö kuulostaa huikealta. Kalenterin hinta on 139€ ja sisällön arvo on 290€. Hieman maltillisemmat kuin viime vuonna, mikä lupaa hyvää sisällön suhteen. Tämä on tämän vuoden must have- kalenteri!

Kalenterin voit ostaa *Elevenin verkkokaupasta! Ole nopea nämä viedään käsistä!

Kuva: Eleven

The Body Shop

The Body Shop on ollut mukana kalenterimarkkinoilla jo useana vuonna. Itseasiassa ensimmäinen oma kalenterini oli juuri The Body Shopin. Tänä vuonna, kuten aiemminkin, valittavana on kolme eri hintaista kalenteria. Kalentereiden hinnat ovat: 79€, 99€ ja 139€. Jokaiselle löytyy siis jotakin. Itseäni tietysti himottaisi tuo kallein versio, koska hieman kurkkasin sen sisältöä ja se vaikutti paljon paremmalta kuin kaksi vuotta sitten. Tämä vuonna kalleimman kalenterin sisällön arvo on 335,30€. Kalenterit ovat myynnissä The Body Shopin liikkeissä sekä heidän *verkkokaupassa. Varoitus! Verkkokaupassa on nähtävillä kalentereiden sisällöt, joten jos haluat säilyttää yllätyksen, selaa kuvia varoen!

Kuva: TBS

 

Lumene 24 Arctic Beauty Treasures Advent Calendar

Viime vuonna Lumenelta tuli ensimmäinen oma kalenteri ja tänä vuonna se on jälleen saatavilla. Tämä myös todellakin kiinnostaisi hankkia! Hintaa kalenterilla on 89,90€ eli ei kovin paha. Kurkkasin hieman sisältöä ja se vaikuttaa tosi kivalle! Josa olet yhtään Lumene-fani niin tämä on sinun kalenterisi. Kalenteri on tällä hetkellä myynnissä *Kicksissä, sekä Lumenen omassa verkkokaupassa. *Saatavilla myös Elevenin verkkokaupassa hintaan 79,30€. Kalenteri sisältää 20 ihonhoitotuotetta ja 4 meikkituotetta. Kalenterin sisältö on nähtävillä verkkokaupassa!

 

KICKS Beauty Christmas Calendar

Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta! Hempeän vaaleanpunaisesta kalenterista löytyy tuotteita hiustenhoitoon, meikkaamiseen sekä ihonhoitoon. Hintaa kalenterilla on 44,90€. Tämä on todella kiva hieman edullisempi kalenterivaihtoehto vaikka lahjaksi kummitytölle tai siskolle! Kaikki tuotteet ovat KICKS-Beauty linjan tuotteita. Kalenterin voit ostaa *täältä.

Christmas Calendar

Kuva: KICKS

 

Rituals The Ritual of Advent Deluxe Calendar

Rituals on todella ihana tuotemerkki, jonka vartalotuotteet ovat aivan ihanan tuoksuisia. Tämä vuonna heillä on kaksi kalenteria, joista minua kiinnostaa tietysti tämä kalliimpi Deluxe-versio. Tämä on siitä erikoinen kalenteri, että tässä on myös jouluvalot. Luit aivan oikein! Todella mahtava idea saada kalenterista hieman erottuvampi. Patterit eivät sisälly hintaan. Kalenteri sisältää tietysti ihania Rituals-tuotteita. Kalenterin hinta on 89€. Edullisempi kalenteri on hinnaltaan 59,90€. Kalenterit ovat myynnissä Ritualsin omassa verkkokaupassa.

The Ritual of Advent Deluxe Calendar

Kuva: Rituals

 

Feelunique The Little Beauty Parcel – 24 Day Beauty Advent Calendar

Monet verkkokaupat tekevät ihan omat kalenterit ja niin myös Feelunique. Kalenteri sisältää monia suosikkimerkkejä verkkokaupasta. Kalenteri on ihan kohtuuhintainen 90€ ja kalenterin sisältö on arvioitu 300€ arvoiseksi! Kuulostaa hyvältä. Kalenterin saa ostettua Feeluniquen verkkokaupasta. Toimitus on ilmainen Suomeen yli 50€ arvoisiin tilauksiin!

 

Kuva: Feelunique

NYX Sugar Trip Advent Calendar

Meikkien ystäville NYXin kalenteri on must have-hankinta. 24 luukkua täynnä merkin ihania huulituotteita sekä luomivärejä, highlightereita ja poskipunia! Kalenterin hinta on 86,10€. Osa tuotteista on limited edition-tuotteita varta vasten kalenteriin tehtyjä. Kalenteria myy tällä hetkellä *KICKS.

Kuva: KICKS

 

Essie Advent Calendar

Kynsilakkoja rakastaville Essien kalenteri on unelmien täyttymys! Kalenteri sisältää 24 ihanaa kynsilakkaa suositulta ja laadukkaalta merkiltä. Essien lakat ovat omia suosikkilakkojani! Kalenterin hinta on 89,90€. Kalenterin voi ostaa tällä hetkellä *KICKSistä. Saatavilla myös *Eleveniltä.

Kuva: KICKS

bareMinerals Out Of This World Advent Calendar

Meikkien ystäville ilmestyy myös useita kalentereita. Nyt myyntiin on tullut myös bareMineralsin meikkikalenteri. Nämä meikit ovat korkealaatuisia niillä on vankka oma fanikuntanta. Mikä onkaan ihanampaa kuin 24 eri meikkituotetta kauniissa kalenterissa! Kalenterin sisältö näkyy verkkokaupassa. Kalenteria myy *KICKS ja sen hinta on 95€.

 

Skincity The Skincare Calendar

Tämä kalenteri on todellinen ihonhoitointoilijan unelma! Kalenteri sisältää laadukkaita hoitolatason merkkejä ja pelkästään ihonhoitoa. Sain itse tämän kalenterin pr-lahjana, mutta se o  tänään tullut myyntiin Skincityn verkkokauppaan. Hintaa kalenterilla on 122€. Tätä kalenteria on vain hyvin rajoitettu erä, joten kannattaa olla nopea!

Kuva: Skincity

Jolie Lux Box

Tämä ei varsinaisesti ole joulukalenteri, mutta halusin ottaa tämän tähän listaan, koska kyseessä on joulun special edition boxi. Boxi sisältää 4 täysikokoista luonnonkosmetiikan tuotetta sekä matkakokoisia tuotteita ja tuotenäytteitä. Hintaa boxilla on 54,50€. Sisällön arvo on 210€. Tuotteet ovat sekä meikkejä että ihonhoitotuotteita. Boxit toimitaan kaikille tilaajille keskitetysti viimeistään viikolla 50. Tämä on luonnonkosmetiikan ystävän joulupiristys tai vaikka joululahja ystävälle. Boxin voi tilata *Jolien verkkokaupasta.

Jolie lux box 1kk

 

Ľoccitane Magic Calendar Holiday

Luonnonkosmetiikan ystävien suosikki vuodesta toiseen on Ľoccitanen kalenteri. Tänä vuonna heiltä on ilmestynyt kaksi erilaista kalenteria, joista tuo kalliimpi tietysti houkuttelee minua enemmän. Kalentereiden ulkoasu on hauskan värikäs ja varsinkin kalliimman kalenterin muoto tuo mieleen Rubikinkuution! Kalenterit ovat myynnissä *Elevenillä. Kalliimman hinta on 89,20€ ja sen sisällön arvo on 113,10€. Halvempi on todella kohtuullisen hintainen eli 54,50€. Tämän sisällön arvo on 85,70€.

Biotherm Advent Calendar 2018

Biotherm on julkaissut tänäkin vuonna oman kalenterin. Se on monien rakastama ihonhoitomerkki, joten todella kivoja tuotteita varmasti luvassa! Kalenteri maksaa 74,40€. Sisällön arvo on 198,70€. *Se on myynnissä Elevenillä. Olen itsekin käyttänyt merkin tuotteita aika paljon, joten tässä myös ihana kalenteri ihonhoidosta pitävälle!

Kuva: Eleven

Babor Advent Calendar

Ihonhoitoa rakastavana tämä kalenteri vaikuttaa todella ihanalta! Babor on ylellinen ihonhoitomerkki, joka on tunnettu hoitoampulleistaan. Tämä ihana kalenteri sisältää 24 ampullia. Tämä on ihonhoitofanille loistokalenteri! Kalenteria myy *Eleven ja sen hinta on 101,70€.

Kuva: Eleven

Tässä on nyt suosikkejani, jotka ovat jo myynnissä. Lisää tulee koko ajan ja päivitän listaa sitä mukaa

Aiotko sinä ostaa joulukalenterin? Mikä on oma suosikkisi?

 


 

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Eleven- kosmetiikkajoulukalenteri

Joulukalenterin luukut 1-6

Joulukalenterin luukut 7-13

Joulukalenterin luukut 14-25

 

Kommentit

  • vierailija

    Tilasin Fortnum & Mason kalenterin, hinta 195 puntaa, arvo yli 600 puntaa… jee!

     0
    • Sonja Suomela

      Oi kuulostaa todella hyvältä! Vähän erikoisemmat kalenterit on mielenkiintosia kun niitä ei ole kaikilla 🙂

       0
      • vierailija

        Joo niinpä 🙂 Viime vuonna ostin elevenin kalenterin niin halusin jotain erilaista tänä vuonna

         0
  • Sissi

    Mulle on tulossa Lumenen kalenteri, tykkäsin siitä tosi paljon viime vuonna. En ehkä hanki nyt mitään muuta, jäi vähän överimaku viime vuodesta kun silloin mulla oli neljä kalenteria 😀

     0
    • Sonja Suomela

      Nojoo neljä on jo aika paljon 😀 Mäki yritän nyt pitää järjen päässä!

       0
    • Elli

      Mulla on tänä vuonna 2.. Onneksi joku on aina hullumpi:D. Josko sitä nyt alkais sit ostolakkoon, kunnes tulee oikea tarve..

       0
  • Nimetön Muikkuliini

    Tilasin Ritualsin kalenterin, kun Kicksin sivuilla oli -10 € alekoodi loppuviikon ajan yli 60€ tilauksiin. <3 Tuli halvemmaksi kuin Ritualsin omilta sivuilta se halvempi versio postikuluineen. Lumene on tosin varmaan vielä pakko saada. 😀 Vinkkinä kosmetikkaufhaus.de ja kosmetik4less.de,joista saa helposti Suomeen tilattua kaikkea kivaa.

     0
    • Sonja Suomela

      Joo siellä olikin nyt hyvä tarjous! Tilasin itelle tuolta kosmetik4less.de Essencen kalenterin! Se näytti nyt olevan jo loppuunmyyty..

       0
  • Nimetön Nimetön

    Miksiköhän en onnistu tilaamaan tuota Ritualsin 3D kalenteria Suomeen?

     0
    • Sonja Suomela

      Siinä oli ollut jollain myös ongelmaa, mutta toinen oli saanut tilattua ilman mitään ongelmia. Joku epäili, että jos se sisältää ponnekaasullisia tuotteita niin eivät toimita siksi, mutta osa on saanut kuitenkin tilattua.

       0
  • Nimetön Nimetön

    Itsekin tilasin tuon lookfantasticin kalenterin, ensimmäinen kosmetiikkakalenteri tähän mennessä jihuu. Huolestuttaa vain että mihin se toimitetaan ja milloin, toimituspaikkaa kun ei voinut valita. Oletan että ilmoittavat tekstiviestinä, ehkä tämä on turhaa stressiä 😀 Txt odotellessa…
    Tee-kalenteri jo löytyy, mutta noiden kahden kalenterin lisäksi houkuttaa mm. jokin thebodyshopin kalenteri. Sekä ehkä joku kiva suklaakalenteri 😛
    Kivaa joulunodotusta!
    -Tk

     0
    • Sonja Suomela

      Nää kalenterit on iha huippuja! Toimituksesta en tiedä muuta kun sen että se näkyy mulla postin sovelluksessa ja en tiiä yrittääkö ne toimittaa sitä sit mun ensisijaiseen toimituspaikkaan eli pakettiautomaattiin.. Sinne se tuskin mahtuu joten joudun sit hakemaan normipostista 🙁 Ellei ne sit toimita ihan kotiovelle 🙂

      The Body Shopin kalenterit on tänä vuonna tosi kivoja ja houkuttaa itseänikin!

       0
  • Nimetön Nimetön

    Unohtui mainita että myös JOIK joulukalenteri todellakin kiinnostaa ja se on jo ilmestynytkin. Hinta kirpasee vähän mutta saa nähdä päädynkö senkin tilaamaan. -Tk

     1
  • Nimetön Nimetön

    Kaikki aina niin kallista :((

     0
    • Sonja Suomela

      Onhan noi aika tyyriitä suurin osa, mutta myös sisällön arvo on korkea. Toivottavasti löydät itselle sopivan hintaisen kalenterin 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.