VALIKKO
1.6.2017 11:55

DIY; Avainnauhakoru lahjaksi valmistuneelle

Tänä keväänä miehen sisko valmistui lapsenpäästäjäksi, eli kätilöksi, ja saatiin kutsu juhlistamaan valmistunutta. Koska tykkään tehdä aina lahjat mahdollisimman pitkälle itse, niin sillä tavalla toimittiin nytkin. Syntyi siis avainnauhakoru. Idea ja tarvikkeet tarttuivat mukaan Jyväskylässä olleelta Kädentaito- ja hyvinvointimessuilta. (Ps. mulla kävi hyvinvointimessuilla tietovisaonni, siitä myöhemmin lisää!)

Lahjaan meni viitisen metriä narua, klipsiosa ja puuhelmiä x-määrä, (koska en tajunnut laskea menekkiä.) Kolme samanmittaista narua yhteen solmulla, jokaiseen naruun yksi helmi ja solmu vähän matkan päähän, että helmille jää tilaa liikkua hiukan. Jos tekisin uudestaan, niin aloittaisin klipsiosasta, en päästä. Tekemällä ja virheistä oppii.

Itse lahjan pakkasin vanhoista pitsiverhoista ommeltuun pussukkaan, jonka sidoin kiinni nauhalla, ja lisäsin vielä neilikan koristamaan. Nätti tuli, vaikka itse sanonkin!

Lahja oli mieluisa lahjottavalle. Tästä ideaa valmistuvien lahjomiseksi!

 

Kommentit

  • Jenna

    Ihanaa, kun teet itse lahjoja! Sitä kyllä osaa arvostaa ja omaperäiset ja tarpeelliset lahjat pääsee aina käyttöön! 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.