VALIKKO
18.5.2018 08:00

Ohje; sateenkaarivillasukat !

Siinä ne ovat ! Raikkaan räikeät sateenkaarivillasukat, joita esittelin jo aijemmin keskeneräiset -postauksessa. Ne ovat nyt valmiit, ja voin jakaa ohjetta teillekin! Mikä on helppo, ja koostuu erilaisista tekniikoista; Valepalmikkoa, kerrosrivinousua, tiimalasikantapää ja räsymattoraidat.

 

Näin teet sateenkaarivillasukat

Langat ovat Novitan seiskaveikkaa, toinen ihan valkoista, toinen jo poistunutta, mutta nykyisin samankaltaista saa naistenpankkilankana!

Silmukat valkoisella on jaettu puikoille 12 + 13 + 12 + 13

Tämän jälkeen alkaa valepalmikot, joita toistin neljä kertaa. Ihan on mieltymyskysymys, kuinka pitkästi tätä haluaa jatkaa !

Neulo oikeaa pelkällä valkoisella kaksi kierrosta

Varsi tehdään kerrosrivinousulla. Neulo sateenkaarilangalla kolme silmukkaa, nosta valkoinen silmukka neulomatta. Jatka tätä kaksi kierrosta, sen jälkeen neulo valkoisella langalla kierros oikeaa. Toista näitä niin kauan, että varsi on tarpeeksi pitkä. Itse neuloin 9 kertaa, tällöin sain kaikki langat värit varteen.

Tämän jälkeen neuloin kolme kierrosta valkoisella ennen kantapäätä, ja kavensin kaksi silmukkaa pois.

Tämän jälkeen tein tiimalasikantapään.

Kantapään jälkeen vielä yksi kierros valkoisella, ja sen jälkeen lähtee räsymattoraidat!

Neulo kierros sateenkaarilangalla, seuraava kierros vuorotellen silmukka valkoista ja värikästä. Sitten taas kierros värikästä, ja tämän jälkeen valkoisella, ja taas seuraava kierros joka toinen.

Kärkikavennukset aloitin, kun pikkuvarvas peittyi. Neulo toisen ja neljännen puikon alusta yksi silmukka oikein, tee sitten ylivetokavennus. Tee kolmannen ja ensimmäisen puikon lopulla yhteenvetokavennus, mutta jätä yksi silmukka puikon loppuun, jonka neulot oikein. Tätä niin kauan, että puikoilla on jäljellä kolme silmukkaa, katkaise lanka, ja vedä lanka silmukoiden läpi. Päättele langat ja höyrytä.

VALMIS !

 

Nämä menevät koppaan, johon väkerrän lahjoja synttäreitä ja joulua ajatellen. Mitä sinä pitäisit tämmöisestä lahjasta ?

Mukavia kesäpäiviä joululahjat mielessä !
Rakkaudella Henna

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Kiitos ohjeesta❤️Sopii pienien kerien hävitykseen

     0
  • tuulanneli

    Todella ihanat ja suloiset sukat!

     0
  • RoseMarie Lans

    Älskar dessa strumpor! tyvärr är jag usel på finska språket, därför undrar jag om jag skulle kunna får lite mer info om dom på svenska eller engelska 🙂

     0
  • RoseMarie Lans

    Får jag be någon annan översätta mönstret till svenska?

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.