VALIKKO
12.8.2017 19:47

Vaahtokarkkiset kumparesukat

 

 

Villasukkia en ole neulonut moneen vuoteen. Neulejuttuihin en ole koskenut vuoteen. Oli siis jo aikakin!

villasukat, kumparesukat

Nämä vaahtikarkkiset kumparesukat syntyivät lahjaksi, ja menevät pakettiin suklaalevyn kanssa. Kumpareneuletta en ole koskaan ennen kokeillut! Ohje tuli vastaan facebookissa villasukkaryhmässä, se näytti hauskalta ja olihan sitä pakko kokeilla. Ohje oli tosi yksinkertainen, mutta jälki on ihana! näyttää ja tuntuu pehmoiselta ja joustaa hyvin! Kokeilin myös ensimmäistä kertaa tehdä ristiinvahvistetun kantapään, ja sekin näyttää kivalta! Kokeilujen sukat siis! Lankana käytin seiskaveikkaa.

Sukat lähtivät tsemppisukiksi sairaalaan leikkaukseen lähtevälle. Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että sairaalassa on todella kylmä, oli kesä taikka talvi. Siellä todella tarvitsee villasukkia. Ja suklaata siellä tarvitsee ihan muuten vaan.

villasukat, kumparesukat

Ja tähän ei neulominen jäänyt. Eikä kumpareet. Ja tulipa näille sukille tilaustakin! Syystäkin! Onhan ne söpöt! Tällä hetkellä koukuilla pyörii kelta-musta-valkoiset villasukat, katsotaan tuleeko niistä yhtään yhtä söpöt mitä näistä! Ei tällä kertaa kumparesukkia, eikä vaahtokarkkisia. Ja pinterest on tällä hetkellä itselläni keskittynyt villasukkiin ja erilaisiin kuvioneuleisiin.

kumparesukat, villasukat

Ohjeen kumpareneuleeseen nappasin täältä.

Ohjeet kantapäähän täältä.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.