VALIKKO
30.5.2018 21:26

Viimeaikaiset kännykkäkuvat !

Kuva 1. Muutaman kirpparikierroksen kirja-antia, ja ihana yksisarviskirja, joka tupsahti postiluukusta yllätyksenä ystävältä. Niin paljon viisauksia yksisarvisilta, joilta haluaa vain oppia lisää.

Kuva 2. En pane pahakseni sitä, että kesä on ollut nyt hyvin suotuisa ulkona oleilun suhteen, ja sitä olenkin yrittänyt harrastaa mahdollisimman paljon.

Kuva 3. Kesän ensimmäinen minukukkakimppu, jonka kasasin tänään kävelyjuoksumitennytikinämyllerränkään -lenkiltäni. Hämmentää ihan, kun kaikki kukkii nyt niin aikaisin, ja yhtä aikaa!

Kuva 4. Tiuhti on tykästynyt ihan mielettömästi ulkoilusta, ja sinnehän pitää päästä niin usein kuin mahdollista. Onneksi on paikka, joka on syrjässä autoteiltä ja muulta melulta, jossa Tiuhtikin uskaltaa liikkua. Mutta narrussa tottakai, ei missään nimessä irrallaan.

Kuva 5. Tässä kuvassa näkyy sekä tämän kesän paras jäätelö, että lemppari laivani. Jäätelö on Fazerin Tuttifrutti, joka sopii niin gluteenittomalle, että laktoosittomalle! Laiva on tottakai Suomi, jonka paluuta odoteltiin pitkään. Viime kesänä kävimme Suomella risteilemässä, ja kokemus oli uskomaton, ja se tunne kutkuttelee vieläkin mahanpohjassa!

Kuva 6. Yllättäen, kirjoja taas hamstraamassa. Yksi mahdollinen ehdokas tarttui mukaani tuolta Fidan hyllyistä. Pidän ajatuksesta, että jollekin turhaa on laitettu kiertoon, ja se, että ostan sen eurolla tai parilla, tukee sitten hyväntekeväisyyttä.

Jos elämääni katsoisi kännykkäkameran läpi, näyttäisi se tältä.

Mitä pidit postauksesta, olisiko mukava lukea näitä jatkossakin?
Minä lähden valmistautumaan sairaalareissuun, ja teille toivotan mukavat ja hattarapilviset loppuviikot !

Rakkaudella Henna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.