VALIKKO

Retkikeitin

3.9.2018 15:15

Mankolan kasvimaaviljely kokin silmin – Tuore ruoka

Kuultuani mahdollisuuden päästä osallistumaan Mankolan puutarhaviljelyyn kesällä, en miettinyt hetkeäkään jättäisinkö osallistumatta. Kiinnostus ja innostus heräsi välittömästi näin maaseudulta kaupunkiin muuttaneelle nuorelle. Pienestä pitäen minulla ja sisaruksillani oli kotona maaseudulla omat kasvimaat, joka oli vastuullamme hoitaa, että satoa alkaisi tulla. Omavaraisuus ja raaka-aineiden tuoreuden arvostaminen on alkanut jo siis lapsena.

Kuuma kesä ei päästänyt meitä helpolla, vettä sai kantaa suuria määriä, mutta olihan se kaikki sen arvoista. Nyt olemme saaneet kukoistavan sadon ja itselle Mankolan puutarhan hoito on tuonut paljon muistoja lapsuudesta. Kaupunkiviljely oli minulle uusi ja yhtä hieno kokemus kuin lapsuudessakin kokemani kasvimaaviljely. Periaate on molemmissa sama, mutta minusta on hienoa, että tämmöistä on myös mahdollista tehdä kaupungissa.

Olen aina arvostanut kotimaisia ja tuoreita raaka-aineita. Uskon, että monen kokin unelma on päästä kokkaamaan tuoreista, puhtaista sekä itsekasvatetuista raaka-aineista. Kuitenkaan kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta kaupunkiviljelyyn, mutta onneksi nykyään on siitä tullut yleisempää. Itse ainakin nautin täysin tästä kesästä sään puolesta, mutta etenkin kokkailujeni puolesta. Ruoanlaittajana olen kokeilunhaluinen ja luova. Tänä kesänä olen päässyt kokeilemaan suurelta osin Mankolan puutarhan ansiosta omavaraisuutta. Satoa tuli paljon ja lisää kasvatin omalla parvekkeella. Ruoanlaitossa olen kokeillut niin vanhoja kuin uusiakin reseptejä. Ruoanlaittokin sai ihan uuden ulottuvuuden, kun sai taas kokea sen, että pääset tekemään ruokaa juuri aamulla puutarhalta haetuista tuoreista yrteistä sekä kasviksista.

Itsekasvatetuista raaka-aineista tehty ruoka maistuu aina paremmalle 😉.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille!

Kestävän gastronomian restonomiopiskelija Jenny Laukkanen.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.