VALIKKO

Retkikeitin

Sadonkorjuun riemua

Kesä tuli ja meni ja syksy saapui kuten myös sadonkorjuu.  Kesällä tulikin vietettyä aikaa Mankolan puutarhassa sitä hoitaen ja satoa korjaillen. Viimeisimmäksi sadosta kertyi itselleni mukaan herneitä, salaatteja, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, sipuleita sekä kukkakaalia. Hetken tuuminkin mitähän näistä sitten keksisikään. Lopulta päädyin tekemään kukkakaaligratiinin ja vihreistä kasviksista salaatin, johon lisäsin vielä fetaa ja tomaattia.

Kukkakaalin kaveriksi pyöräytin vielä rotukarjan naudanlihasta lihapullia, joihin käytin itse poimimani sipulit makua antamaan.

Pakkohan se on todeta, että kyllä nämä tuoreet ja vasta poimitut vihannekset ovat maukkaita ja hyviä, joten palkitsevat viljelijän kovan työn. Tämä viljelyprojekti antoikin inspiraatiota ja ajatusta, että jospa sitä itselleen hankkisi joskus tulevaisuudessa pienen palstan tai omalle pihalle tällaisen pienen omaan käyttöön soveltuvan puutarhan. Ylipäänsä projekti oli mukava ja antoi hyvää kokemusta ja perustietoa viljelyä varten. Ehkä yksi asia, minkä olisin toivonut menevän toisin olisi ollut se, että vastuuviikkojen sijasta olisi ollut joka viikko vastuupäivä tai useampi. Täten jokainen pystyisi seuraamaan puutarhan kehitystä viikoittain ja taakka jakautuisi vähän paremmin viljelijöiden kesken. Mutta kaiken kaikkiaan antoisa projekti. Tähän loppuun toivotankin kukkakaaligratiinin valmistuksen ja reseptin myötä hyvää syksynjatkoa kaikille.

Kukkakaaligratiini

Ainekset:

Kukkakaalia noin 250g-300g

aromisuolaa

150g juustoraastetta

Gratiinikastike:

2 rkl rypsiöljyä
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
150 g sulatejuustoa
½ tl mustapippuria

 

Valmistusohjeet:

1.Laita kukkakaalit uuninkestävään vuokaan.

2.Kuumenna kasviöljy kattilassa ja sekoita vehnäjauhot joukkoon.

3.Lisää maito koko ajan sekoittaen. Lisää kiehuvaan kastikkeeseen sulatejuusto pieninä palasina ja anna kiehua, kunnes juusto on sulanut.

4.Lisää mustapippuri.

5. Ripottele juustoraaste kukkakaalien päälle.

6. Kaada kastike kukkakaalien päälle.

7. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Teksti ja kuvat: Kestävän gastronomian restonomiopiskelija Jooel Savolainen

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.