VALIKKO

Retkikeitin

2.6.2017 17:48

Visit Finland, China Road Show

Workshop-tilaisuus Chongqingissa

Workshop-tilaisuus Chongqingissa

Aloittaessani työharjoittelun Visit Finlandilla, en ikinä olisi uskonut eteeni tulevan näin hienon mahdollisuuden. Pääsin työmatkalle Kiinaan Visit Finlandin tapahtumatuottajan kanssa toteuttamaan China Road Show-nimistä tapahtumaa.

China Road Show on Visit Finlandin koordinoima myyntitapahtuma. Visit Finlandin suomalaiset partnerit, kuten alueorganisaatiot, hotelliketjut, laskettelukeskukset ja laivayhtiöt lähtivät mukaan myymään omia tuotteitaan ja palveluitaan kiinalaisille matkanjärjestäjille. Jokaisessa kaupungissa oli mukana hieman alle 40 partneria. Tänä vuonna Road Show järjestettiin Pekingissä, Chongqingissa, Guangzhoussa ja Hongkongissa. Tilaisuudet järjestettiin workshop-tyylillä ja jokaisella partnerilla oli 15 minuutin henkilökohtaiset keskustelut matkanjärjestäjien kanssa.

Visit Finland järjesti ryhmävarauksen majoituksesta ja kuljetuksista, jotka Visit Finlandin edustajat Kiinassa hoitivat eteenpäin. Lyyti-palveluun oli tehty osallistumislomake, johon partnerit merkitsivät tarvitsemansa. Minun tehtävänäni oli esimerkiksi tarkistaa tiedot, kerätä partnereilta kopiot passeista ja tiedottaa osallistujia tilaisuuksien aikatauluista. Hoidin myös Road showlle vietävien tuotelahjojen tilauksen ja esitemateriaalien lähetykset Kiinaan.

Tilaisuus Hong Kongissa

Tilaisuus Hong Kongissa

Joulupukki oli mukana koko Road Shown ajan

Joulupukki oli mukana koko Road Shown ajan

Road showlla päivät olivat pitkiä, sillä jokaisen workshopin jälkeen oli suoraan siirtyminen seuraavaan kaupunkiin saman päivän aikana. Workshopien aikana autoin partnereita ja edustajia tilaisuuden kulussa. Ryhmä oli iso ja kuljimme yhteiskuljetuksilla hotelleilta lentokentille ja lentokentiltä hotelleille. Tämän kokoisen ryhmän kanssa huomasi ennakkovalmisteluiden tärkeyden, kuten perusnimilistojen tekemisen. Ennen matkaa tai matkan aikana ei vältytty myöskään ongelmilta, mutta Visit Finlandin taitavan tapahtumatuottajan ansiosta kaikki sujui hyvin ja helposti.

China Road Show oli uskomattoman hieno oppimiskokemus minulle, sillä pääsin näkemään tämän tyylisen tapahtuman prosessin alusta loppuun.

Teksti: Lotta Hakala, restonomiopiskelija

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.