VALIKKO

Riksun Elämä

30.5.2018 21:15

PT-treeni osa 2 : nyt se rääkki vasta alkaa!

Keskiviikko, lämpötila Turussa hipoo taas melkein hellelukemia.  ☀☀☀☀  Täydellinen päivä ensimmäiselle oikealle 60min PT sessiolle. 😁 NOT! 🔥🔥🔥🔥🔥🔥  Mutta ei auttanut muuta kuin pakata kamat kassiin ja suunnata kohti salia, PT ei kuuntele tekosyitä. Ei edes se maailman paras PT. 😁❤😜

 

Onneksi Sakke luki sen mun viime viikkoisen ”laatikkovalituksen” täältä blogista, sillä mä en oikeasti olisi päin naamaa saanut sanottua että se eka kerta riitti mulle. Mä olen niin kiltti (masokisti!!), että olisin vaan tunnollisesti tehnyt sen mitä hän käskee. 😁 🙈  Mä kuitenkin luotan siihen, että hän tietää parhaiten. 😊👍  Mutta nyt tosiaan alkuun treenaillaan kaikkea muuta ja katsellaan josko se hyppylaatikko taas jossain vaiheessa palaa kuvioihin. 😊

Tämän päivän sessio oli taas hyvä: me tehtiin käsitreeni eli treenattiin hauiksia ja ojentajia ja kuten viimeksikin niin löysin itseltäni taas lihaksia joiden olemassaolosta en ollut aiemmin tiennytkään. 💪 Sakke piti huolen että liikkeet tehtiin puhtaasti ja oikein.  Levytangon kanssa (Arnoldin ”21”) mulla oli loppuvaiheessa pienoisia vaikeuksia ja jollei Sakke olisi auttanut niissä viimeisissä toistoissa, niin mä olisin takuulla luovuttanut. 🙈  Mutta hammasta purren sain kuin sainkin tehtyä toistot loppuun asti ja oon itsestäni pirun ylpeä.  Ensi viikolla ei sitten olekaan PT sessiota kun mulla on niin hölmöt työvuorot mutta kesäkuun toisella viikolla on tiedossa jalkatreenit. Ja sitten ollaankin jo näitten PT sessioiden puolivälissä! 😨  Mä kyllä mielelläni ottaisin näitä PT sessioita lisää heinäkuussakin, jos Sakke vaan heittää mulle jonkun hyvän diilin jatkoa ajatellen. 😉

Yksi mitä mä odotan ihan mielettömästi on ulkotreenit Kupittaan puistossa ja/tai Kupittaan maauimalassa, joista me viime kerralla alustavasti puhuttiin. Toivottavasti sää jatkuu kesäisenä niin ne saataisiin toteutumaan jossain vaiheessa. 😊 Vaikka sitten heinäkuussa, jollei aiemmin onnistu.

Proud Member ❤

Ja tänään mä ostin mun upean Kuosi Gymin salirepun, sen jota olen tähän mennessä aina vaan ohimennen hipelöinyt.  Sillä mä sitten jatkossa ylpeydellä kuljetan mun salikamat sun muut. 😍 T-paidat oli valitettavasti loppu, mutta seuraavaan tilaukseen mut on nyt laitettu mukaan. 👍

Näissä hyvissä fiiliksissä ja perjantain risteilyä odotellessa  on mukava jatkaa viikkoa eteenpäin. 😊

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.