VALIKKO
15.1.2016 20:44

Suorittaminen, kympin oppilas ja tunnemyrsky kohtaavat

Hankin itselleni jonkinasteisen kirjoituslukon tähän alkuvuodelle, ehkä tuli paine suorittaa kun ”kaikki katsovat”. Tarkoitus on oikeasti kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, ei saa laittaa itseään liian ahtaalle. Minulla on ollut hieman kiire koulutehtävien kanssa. Opiskelen siis audiovisuaalista verkkoviestintää aikuisopistossa. Nyt olen opiskelujen loppusuoralla ja minun on määrä valmistua helmikuussa. Vaihtaessa tälle alalle vuosi sitten otin suuren hypyn tuntemattomaan, josta syntyi erikoinen tunnemyrsky. Tänään portfoliota kasatessa ja tehtäviä tehdessä mieleen palasi kirjoitus, jonka kirjoitin viime syksynä (2015). Välillä havahdun pohtimaan tätä samaa asiaa edelleen. Voiko ikuinen suorittaja oppia nauttimaan myös tunteesta, joka itsensä toteuttamisesta tulee. Tarvitseeko aina olla kympin oppilas?

 

sallavaan

Tunnemyrskyn pyörteissä

”Olen lähipäivät pohtinut tarvettani suorittaa kaikki hyvin. Tämä liittyy siis kouluun ja työhön, pakko ylisuorittaa. Olen sellainen, että kouluarvosana asteikolla yhdestä viiteen, kolme ei ole numero. Aiemmissa opiskeluissa tein kaiken niin, että numero oli erinomainen. Viisi oli ainoa mahdollinen numero, joskus riitti neljä. Tällähetkellä opiskeluissa en ole viitosen opiskelija, hädin tuskin kolmosen. Olen pohtinut kuluneen vuoden mikä ihme minuun iski lähtiessäni aivan tuntemattomalle alalle. Otin suunnan josta sanottiin: että ei se kannata, olet hyvä siinä mitä teet nyt. Olin hyvä siivooja sekä palveluohjaaja, mutta en kovin onnellinen. Elämä oli suorittamista. Työssä minulla oli tarve tehdä aina enemmän kuin vaaditaan, huolimatta siitä onko minulla voimavaroja siihen. Kaikki meni rutiinilla ja lopputulos oli hyvä. Kuitenkin hyppäsin pois mukavuusalueelta, pois suorittamisen kehästä ja pääsin opiskelemaan alaa jonne olin salaa haikaillut. Nyt en tiedä oikein rajaa milloin olen tehnyt tarpeeksi. Nyt minun pitäisi iloita siitä, että uskalsin ja minulla on koulupaikka. Pääni on täynnä kysymyksiä. Miksi valitsin aivan vieraan polun? Miksi lähdin johonkin, missä tiesin olevani alle keskitason, vai tiesinkö?

Nyt  istun ajatuksen kanssa: Mitä tapahtuu silloin kun kympin oppilas onkin keskitasoa?

Silloin tapahtuu tunnemysky, p***a osuu tuulettimeen. Tämä tunnemyrsky saa sinut kyseenalaistamaan päätöksesi päivittäin. Hakkaat päätä seinään ja mietit miksi? Miksi ihmeessä sinulla piti olla tällainen aivan älytön idea. Jokapäivä olet riittämätön, et ole tarpeeksi. Koet ettet yritä tarpeeksi, koska et ole niin hyvä kuin tahdot. Tahtotila kehittymiseen ajaa kyllä eteenpäin, ruokkii tiedonnälkää ja pakottaa oppimaan uutta. Mutta samalla se tahtotila polkee sinua maahan. Se tahtotila vertaa sinua muihin ja sanoo, että et sinä vain ole hyvä tässä. Sinun pitäisi olla parempi. Parempi missä ja miten, eikö kaikkensa antaminen enää riitä? Kenen mielestä et ole riittävän hyvä, kenelle et riitä? Onko olemassa oikea este, ettet voisi tehdä ihan mitä tahdot ja oppia aina lisää saamatta parhaita arvosanoja. Totuus on, että se vanhakin koira oppii ne uudet temput. Kyllä totinen totuus. Miksi minä siis en riittäisi keskivertona? Kuka määrittää kuinka osaava tai arvokas olen? Ammattiosaaminen saattaa tässä yhteiskunnassa olla yksi määre. Ammattisi, työpaikkasi, koulutuksesi todistuksesi arvottaa sinut. Näistäkö sinut muistetaan, näistä ikuisen suorittajan riippakivistä. No ei varmasti muisteta.

”Let It Go”

Entä jos sanoisin nyt sinulle ja itselleni, että sinut muistetaan siitä kun jaksoit hymyillä, vaikkei aihetta aina ollut. Järjestit aikaa apua tarvitsevalle, vaikka olit kiireinen. Pelkäsit huomista ja silti tartuit hetkeen. Uskoit olleesi epäonnistuja ja sinut nähtiin voittajana. Autoit luokkakaveria ja sait nähdä kun hän onnistuu. Ennen olit suorittaja nyt olet onnellinen.

Kysyn voitko luopua suorittamisesta ja nauttia mahdollisuudesta kokea kaiken toisin?” (Näin siis viime syksynä 2015).

Vastaan tuohon edelliseen pohdintaan nyt itselleni: Ennen koulun alkua en muistanut kuinka hienoa uuden oppiminen on. Hetkittäin olen aivan tiellä tuntemattomalla edelleen. Pelottaa, mutta samalla nautin tästä. Nautin kuinka joudun haastamaan itseäni ja nautin siitä etten osaa, vaan tulen oppimaan. Jos muistaisin jokapäivä sen, että riitän tallaisena. Nyt myönnän, en ole kympin oppilas ja olen ylpeä siitä. Olen hyvä tekijä ja kehityn asia kerrallaan paremmaksi.

 

sallavaan_klubi

 

It’s time to see what I can do. To test the limits and break through. No right, no wrong, no rules for me, I’m free! –  Let It Go, Idina Menzel.

Te jotka luette tätä, niin muistakaa: sinä riität juuri tuollaisena, tässä hetkessä ja nyt. Jos koet, että et riitä niin älä syyllistä itseäsi vaan mieti ensin kenelle et riitä.

Kommentit

  • Lasse Lindqvist

    Ikuisena optimistina mä tykkään blogisi positiivisesta pohjavireestä! Vaikka asiat olisivat raskaita ja haastavia, paistaa teksteistäsi positiivisuus ja usko tulevaisuuteen. Jatka samaa rataa! 🙂

     0
    • SallaVaan

      Kiitos, piristävää palautetta! Tämä blogi on hyvä tapa kanavoida sitä negatiivista tunnetta pois joka välillä yrittää yllättää. Kirjoittaessa ja ääneen sanoessa huomaa, että eihän tässä ole asiat kovin huonosti 🙂

       0
  • Ravitsemutsiis

    Kiitos viestistä! Ajatus on hyvä, kenelle en riitä…?

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.