VALIKKO
22.5.2019 12:13

3 asiaa, jotka sinun olisi hyvä muistaa

1. Muista levätä! Itse ymmärrän ruveta lepäämään, kun en saa enää asioita aikaiseksi ja jätän suurimman osan uusista projekteistani kesken. Myös huomaan ”uupuneena” stressaavani enemmän pienistäkin asioista. Olen huomannut, että en nuku tarpeeksi, mutta tähän täytyy tehdä muutos mahdollisimman pian! On siis peiliin katsomisen paikka ja täytyy suunnitella toimiva rutiini itselleni.

2. Muista unelmoida! Ensin sinun täytyy löytää asioita, jotka tekevät sinut iloiseksi. Joskus unelmointi unohtuu kaiken kiireen keskellä. Pienenä minun suurin unelma oli päästä poliisiksi ja nykyään unelmoin, että voisin tehdä blogi- ja verkostobisnestä kokopäiväisenä työnä. Se on mahdollista, jos teen sen eteen hommia ja niin myös aionkin!

3. Älä välitä, mitä muut ajattelevat sinusta! Minulla kesti pitkään tajuta tämä ja tajuttuani tämän minulta putosi hieman henkistä painoa. Ennen käytin liian paljon aikaa siihen, kun murehdin, että mitä muut ajattelivat esimerkiksi siitä, kun tein Youtubeen videoita. Välillä jään edelleen miettimään, että mitä joku ajattelee minusta, kun teen jonkun suuren päätöksen. Omasta mielestäni pystyn nykyään olemaan jo melko hyvin välittämättä muiden mielipiteistä, jotka liittyvät minuun! Silti minulla on tässäkin asiassa hieman parantamisen varaa..

Kommentit

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.