VALIKKO
9.5.2019 11:36

Millainen on aamuni?

Millainen on aamuni? Nyt päätin vastailla aamukysymyksiin, jotta tiedätte mitä teen heräämisen jälkeen. Aamukysymykset on otettu: Villa H -blogista!

Kuva otettu Pixabaysta

Parasta aamuissa on:

Herääminen virkeänä. En tiedä mitään ärsyttävämpää, kuin herääminen väsyneenä ja pitäisi lähteä asioille. Olen huomannut, että päivistäni on tullut parempia, kun ei ole tarvinnut herätä heräkelloon, vaan on herännyt siihen, kun uni loppuu. Silloin ei myös tarvitse kahvia, kun on herännyt virkeänä. 🙂 Parhaat aamut ovat myös sellaisia, että voi rauhassa selata puhelimella someja sängyn päällä ja nousta sängystä, kun itse haluaa.

Silloin minä herään:

Herään yleensä omaan herätyskelloon. Minun herätyskellon virkaa pitää älypuhelimeni, joka on ajastettu soimaan arkipäivisin 7:30 aikoihin. Välillä herään myös äidin puhelimen herätyskelloon, jossa on äänet täysillä. Joskus hyvinä päivinä saatan herätä, kun uni loppuu, eli olen saanut tarvittavan määrän unta.

Aamiaiseksi syön:

En syö yleensä aamuisin mitään. Ennen tuli juotua kahvia aamuisin, mutta nykyään olen vähentänyt kahvinjuontia. Jos minulla on nälkä aamulla, syön yleensä Riisifruttia tai leipää, jonka päällä on kinkkua ja juustoa. Usein päivän ensimmäinen ruokailu venähtää 12:00 aikoihin.

Nykyään jos lähden aikaisin aamulla liikkeelle, niin käyn syömässä aamupalan yleensä Caffitellassa. Sieltä otan yleensä kahvin / tai jonkun muun juoman ja pientä suolaista, kuten karjalanpiirakan.

Ensimmäinen asia mitä teen aamulla:

Avaan älypuhelimeni ja menen tarkistamaan sähköpostini. Jos jää aikaa sähköpostin selailun jälkeen, menen vielä lukemaan muiden blogeja tai katsomaan Youtube-videoita. Sen jälkeen nousen sängystä ja käytän koirat lenkillä.

Täydellinen aamu näyttää tältä:

Herään hotellihuoneesta ja kalenterini on tyhjä. Voin selata älypuhelinta rauhassa ja vastailla rauhassa sähköposteihin. Minun ei tarvitse huolehtia ruokailusta, sillä menisin hotellin aamupalalle syömään croisanttia, munakokkelia ja pekonia. Aamupalan jälkeen palaisin hotellihuoneeseen takaisin ja menisin lämpimään kylpyyn.

Näin kauan kestää, että olen valmis lähtemään liikkeelle:

Herättyäni olen älypuhelimella suunnilleen 15-30 minuuttia, jonka jälkeen lähden etsimään päivän vaatteita, joiden etsimiseen menee 2-5 minuuttia. Sen jälkeen vien koirat 15 minuutin lenkille. Keskimäärin minun aamuun menee 45 minuuttia – joskus enemmän, jos teen itselleni aamupalan tai pitää vastailla sähköposteihin.

Herätyskelloni ääni on:

En ole koskaan vaihtanut iPhonen asetuksista herätyskellon soittoääntä, mutta se on nimeltään tutka (kävin tarkistamassa). Erittäin ärsyttävä ääni, johon on pakko herätä, että sen voi mahdollisimman nopeasti sammuttaa! Joskus ala-asteella tykkäsin pistää hauskoja soittoääniä herätyskelloon, mutta nykyään minulle on ihan sama, että mihin ääneen herään. 🙂 Yläasteella vielä tein sen virheen, että laitoin herätyskelloon lempimusiikkiani, jonka seurauksena en voinut enää kuunnella niitä musiikkeja ilman, että minulla olisi tullut mieleen herätyskello ja herääminen.

Paras vinkkini aamuväsymykseen on:

Mene illalla nukkumaan ajoissa ja syö kunnon iltapala. Olen huomannut, että olo on virkeä, jos on illalla syönyt iltapalan ja mennyt vielä aikaisin nukkumaan.  Olen lukenut jostain, että 500 kalorin iltapala antaa tarpeeksi voimaa 8 tunnin levolle.

Monelta sinä heräät aamuisin?

 

 

Kommentit

  • Kaisa

    Laitan blogisi seurantaan kun teet mielestäni erittäin mielenkiintoista sisältöä! ☺️❤️ Tämäkin postaus on mielenkiintoinen!

     0
  • Sini

    Tääpäs oli kiva idea, pitää kyllä laittaa itsellekin tämä postaus korvan taakse! Mulla on tosi paha tapa mennä yleensä nukkumaan nälkäisenä, sillä nälkä iskee jostain kumman syystä juuri silloin, kun on pessyt hampaat 😀 Tommonen ois kyllä ihanaa luksusta, että hakee aamupalan kahvilasta ♥

     0
    • Severi Suominen

      Jään innolla odottamaan sinun postausta tästä! 😀 Minulla on tällä hetkellä unirytmi tosi pahasti pielessä ja nykyään nälkä iskee 02:00 aikoihin enkä kehtaa mennä syömään, jotta en herättäisi muita. Minulla taas nälkä lähtee, kun pesen hampaat, sillä ruoka alkaa maistuu pahalta hampaiden pesun jälkeen. 😀 Kahvilassa käyminen aamulla on kyllä tosi ihanaa, kun ei tarvitse miettiä kotona, että mitä söisi.

       0
  • Sofia

    Törmäsin sun blogiin nyt ensimmäistä kertaa ja tykästyin! 🙂 Voisin myös itse toteuttaa samantapaisen postauksen omassa blogissa, nää kysymykset oli tosi kivoja! Mulla vähän vaihtelee se, että moneltako herään aamuisin. Silloin kun oon harkassa, tapaan yleensä herätä joskus puoli seitsemän aikoihin, mutta kouluaamuisin herään vasta kahdeksalta 🙂 Viikonloppuisin herään ilman herätyskelloa yleensä viimeistään kymmeneltä.

     0
    • Severi Suominen

      Mahtava kuulla, kiitos! 🙂 <3 Jään odottamaan innolla sinun postausta tästä. Minulla vähän sama, että minulla ei ole tiettyä herämisaikaa, vaan se vaihtelee hyvin paljon päivän mukaan. Keskimäärin herään 7:30 aikoihin.

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.