VALIKKO
21.5.2019 07:55

Miten synnytän uusia ideoita?

Välillä minulla on vaikeuksia keksiä blogiini sisältöä, jonka seurauksena luen muiden blogeja ja yritän kerätä niistä ideoita. Tällä hetkellä kärsin siitepölyallergiasta ja pää on täysin kuutamolla kaikesta, mutta ajattelin silti kertoa teille, että miten synnytän uusia ideoita. Joskus minun ideat toimivat, kun taas usein ei, mutta tykkään toteuttaa mahdollisimman erilaista sisältöä, kuin muut sisällöntuottajat.

Joudun keksimään ideoita jatkuvasti. Ideoita tarvitsen jatkuvasti blogipostauksiin, kokkaamiseen, yritystoimintaani ja muihin asioihin. Tekemällä mieluisia asioita pidät aivosi virkeänä!

Näillä keinoilla minä keksin ideoita:

1. Käveleminen saa aivot aktiiviseksi ja uusia ideoita alkaa syntymään. Parhaiten ideoita syntyy, kun saa kävellä omassa rauhassa metsässä.

2. Hyvin nukutun yön jälkeen on helppo keksiä sisältöä. Olen huomannut, että väsyneenä kaikki ideat unohtuvat, kun taas virkeänä niitä ideoita tulee niin paljon, ettei ehdi kaikkea toteuttaa. Tämän takia haluaisin unirytmin takaisin itselleni!

3. Tykkään ruoanlaitosta, mutta täytyy sanoa ettei kokkaamisen aikana aina pysty miettiä blogipostauksia. Olen ajatellut, että kesän aikana alkaisin tekemään blogipostauksia kokkaamisesta, mutta saa nähdä! Silloin pystyisin yhdistää kaksi asiaa, joista nautin, eli kokkaamisen ja bloggaamisen.

4. Pyöräilystä on tullut minulle tapa, jolla palautua kiireestä. Pyöräilyn aikana olen huomannut, että miten paljon ajattelen asioita, siksi myös blogipostauksia on syntynyt paljon, kun olen käynyt pyöräilemässä. Lähinnä pyöräilyn aikana tulleet ideat liittyvät pyöräilyyn.

5. Ulkona oleminen piristää aina! Ennen vihasin olla ulkona, mutta nykyään suurimman osan ajastani vietän ulkona. Sisällä minusta tuntuu, että aivot ei saa tarpeeksi happea ja ideoita ei sen takia synny, mutta jo 15 minuutin happihyppelyn aikana saan aivot virkeäksi ja uusia ideoita alkaa syntymään.

Millä keinoilla sinä ideoit?

Kommentit

  • Sini

    Ehdottomasti kokkailupostauksia! Uusista resepteistä on aina mukava lukea *.* Mulla tulee ideoita ihan vain arjesta yleensä tai sitten toisista blogeista. Kannattaa selailla siis muidenkin tekemää sisältöä!

     0
    • Severi Suominen

      Täytyy siis alkaa suunnittelemaan sitä, että mitä alkaisin kokkaamaan. 😀 Selailen itsekin paljon muiden blogeja ja yritän kerätä ideoita. En yleensä kopioi toisen ideaa suoraan, vaan muokkaan sitä ideaa! 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.