VALIKKO
6.5.2019 13:57

Muutin Stooriin ja 16 faktaa minusta

Hei! Päätin liittyä osaksi Stoorin yhteisöä julkaisemalla oman blogin tänne. Ajattelin, että voisin toteuttaa ”faktoja minusta” -blogipostauksen, kuin perinteisen esittelyn. Vanhan blogini sisältö tullaan todennäköisesti siirtämään tänne jossain vaiheessa. Pidemmittä puheitta, eiköhän aloiteta!

1. Tykkään kävelemisestä. Ennen vihasin kävelyä, koska halusin aina olla sisällä pelaamassa Xboksilla. Nykyään minulla on tavoitteena joka viikko kävellä ainakin kerran pitkä matka. Mitä erilaisempi reitti, sen parempi! Varsinkin nyt keväällä on ollut kiva kävellä ja samalla ottaa valokuvia puhelimellani.

2. Olen aina tykännyt vesisateesta. Se on ainoa asia, jota kaipaan syksyissä, että pääsee hämärässä kirjoittelemaan ja samalla kuulemaan sateen äänen. Lumisateesta en pidä, kun tietää, että lumisateen jälkeen joutuu menemään ulos auraamaan pihan.

3. Suosikki vuodenaikani on kesä. Viime kesänä onneksi pääsin kunnolla nauttimaan Auringosta ja odotan innolla, että millainen kesä on tänä vuonna luvassa. <3 Kesällä minulla on paljon tavoitteita, kuten telttailua, pyöräilyä, kunnon parantamista, valokuvaamista ja paljon muuta!

4. En kuuntele musiikkia. Välillä tulee kuunneltua Youtuben ja Spotifyn kautta musiikkia, mutta suosikkimusiikkia minulla ei ole. Käyn kuuntelemassa Spotifyn kautta ainoastaan kavereiden tekemiä biisejä. Nyt varmaan suurin osa miettii, että miksi minulla on Spotify? – Koska kuuntelen Spotifyn kautta podcasteja.

5. Musiikin sijaan tykkään katsoa Netflixistä erilaisia dokumentteja. Kaikki, jotka liittyy tieteeseen kiinnostaa minua hyvin paljon. Myös toiseen maailmansotaan liittyvät dokumentit tulee katsottua. Hyviä sarjoja / elokuvia en koskaan löydä. Aikoinaan Viaplaysta löysin The Walking Deadin, josta tuli minun suosikkisarjani. En ole koskaan katsonut yhtäkään jaksoa Game Of Thronesista, jota monet hehkuttavat.

6. Kun seurassani on paljon muita ihmisiä, olen mielestäni enemmän tarkkailija kuin puhemies. Tykkään kuunnella, että mitä muilla ihmisillä on sanottavana. Olen luonteeltani hiljainen, eli se ei tarkoita, etten olisi kiinnostunut muiden puheista, vaikka en itse kovinkaan paljon puhu.

7. Minulla on R-vika. Minua ei ole koskaan häirinnyt R-vika, vaikka monet huomaavatkin sen. Kävin nuorempana puheterapeutilla, mutta minulla oli motivaation kanssa ongelmia, koska miksi minun olisi pitänyt sanoa ärrä, kun olen pärjännyt ilman sitä tähänkin asti? En osaa edes kurkkuärrääkään! 😀 Kaveripiireissäni monilla on R-vika, jonka vuoksi minua ei koskaan kiusattu R-viasta. Lähinnä vain jotkut vitsailivat R-viastani, mutta en koskaan loukkaantunut niistä.

8. Vihaan negatiivisuutta! Esimerkiksi Facebook on täynnä ihmisiä, jotka purkavat kaikki mahdolliset vastoinkäymiset Facebookiin. Tämä on yksi syy, jonka takia olen alkanut vähentämään Facebookin käyttöä, jotta minun ei tarvitsisi pilata positiivisuuttani muiden negatiivisuuden takia.

9. Nauran liikaa. Nauran kaikille mahdollisille asioille, vaikka asia ei olisikaan hauska. Joskus vaan kaupungilla kävellessä tulee mieleen jokin meemi, joka on lähetetty minulle Whatsappissa aikoja sitten ja alan nauramaan kuin hullu. On pari kertaa tullut vastaan ihmisiä, jotka on varmaan miettinyt, että onko minulla kaikki Muumit laaksossa, kun nauran.

10. En tykkää suunnitelmista, joissa on päivämäärä ja kellonaika. Jos minulla on päivälle sovittu meno 14:00 aikoihin, saatan herätä aamulla jo 8:00 aikoihin ja olen koko päivän levoton sielu, enkä saa mitään aikaiseksi, kun odotan pääseväni lähtemään. Enkä tykkää yhtään myöhästelystä, sillä pelkästään parin minuutin myöhästyminen tuntuu jo pahalta!

11. Herään yleensä pari minuuttia ennen kuin herätyskello soi. En tiedä, että mistä tämä johtuu, mutta melkein joka kerta ehdin sammuttaa herätyskellon ennen sen hälytystä. Ehkä minulla on “tajunnallinen herätyskello?”

12. Olen todella huono muistamaan henkilöiden- ja kadunnimiä. Minulla menee pitkään, että muistan nimet ulkoa. Olen melkein aina eksyksissä, vaikka määränpää olisi 10 metrin päässä.

13. Minulla on astma, joka todettiin viime vuonna. Kärsin omituisista flunssaoireista viiden vuoden ajan, kunnes lääkäri totesi minulle astman.

14. Minulla on myös yliliikkuvat nivelet sormissa, ranteissa ja nilkoissa! Yliliikkuvat nivelet sormissa ja ranteissa ei ole haitannut minua koskaan, mutta nilkoissa yliliikkuvat nivelet ovat aiheuttaneet liian usein kaatumisia. Kävellessä huomaan kuulevani nilkoista välillä kovia naksahduksia.

15. Tykkään haaveilla ja asettaa kovia tavoitteita itselleni, vaikka ne eivät aina ole kovin realistisia. Yksi suurimmista haaveista on olla rikas, että voisin ostaa itselleni upean asunnon. Täytyy toivoa, että voittaisin lotossa, jotta pääsisin rakentamaan pilvilinnoja! <3

16. Olen syntynyt 31.10.2000.

Kommentit

  • Sini

    Tervetuloa Stooriin mun puolestani! Ite oon tykänny tästä tosi paljon WordPressin helppokäyttöisyyden vuoksi 🙂 Tästä löyty monia faktoja, mihin voin samaistua! Esimerkiksi tuo kävelyn vihaaminen, olin ala-asteella vielä aina niin kärttyinen kun piti lähteä kävelylenkille, mutta nykyään käyn miltei päivittäin oma-aloitteisesti jossain kävelemässä 😀 Lisäksi mullakin todettiin astma pari vuotta sitten ja oon kans syntyny vuonna 2000, marraskuussa vain 🙂

     0
    • Severi Suominen

      Kiitoksia paljon! 🙂 WordPress voittaa tosiaan mennen tullen Bloggerit ja Weeblyt helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden ansiosta! On tullut käytettyä vuosien aikana monia purkkaviritelmiä, mutta WordPress on näistä ”purkkavirityksistä” se omaksuttavin. Sama täällä, että ala-asteella 50 metrin käveleminenkin tuntui työläältä, kun nykyään taas 5-10 kilometriä menee kävellen hetkessä.

      Minulla puhkesi astma todennäköisesti jo 6. luokalla, mutta vasta 9. luokan jälkeen lääkärit tajusivat ottaa minusta ”astmatestejä”. Harmittaa jopa, että miten monet sairaspoissaolot olisin välttänyt jos olisin itse tajunnut kysyä astmatutkimukia itselleni. 😀 Kiitos kommentista! <3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.