VALIKKO
4.6.2019 10:00

Omituisia faktoja

Internet on täynnä omituisia faktoja, joten nyt kerron teille kymmenen omituisinta faktaa, jotka tuli minua vastaan internetissä.

1. Etelä-Koreassa on hätänumero (113), johon ilmoitetaan vakoojista.

2. Tiikereillä ei ole ainoastaan raidallinen turkki, vaan myös raidallinen iho. Raidat ovat kuin sormenjäljet, eli muilla tiikereillä ei voi olla samaa kuviota.

3. Panteismi on usko, että Jumala ei luonut maailmankaikkeutta, vaan maailmankaikkeus on Jumala.

4. Rotat ja hiiret nauravat, kun niitä kutittaa.

5. Ennen pyyhekumin keksimistä käytettiin leivänpalasia tekstin pois pyyhkimiseen.

6. Yhdysvalloissa jää 2000-4000 esinettä vuodessa potilaiden sisälle leikkausten yhteydessä.

7. Vuoden 2017 raportin mukaan 55% Yhdysvaltain lääkäreistä on joutunut oikeuteen hoitovirhesyytteiden takia.

8. Muinaisessa Egyptissä, kun lemmikkikissa kuoli, perhe suri sitä pitkään ja ajeli kulmakarvansa pois.

9. Thomas Sullivan keksi vahingossa teepussit. Hän lähetti asiakkailleen teetä pienissä pusseissa ja asiakkaat luulivat, että pusseja piti liottaa kuumassa vedessä. Tämän ”vahingon” seurauksena teepusseja alettiin markkinoimaan 1900-luvun alussa.

10. Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin vuoden mieheksi vuonna 1938. Adolf Hitler oli ehdolla myös vuonna 1939 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Lähteet: Mtvuutiset.fi, Thefactsite.com ja Livin3.com


Aiemmat fakta -aiheiset postaukset:

Faktoja Instagramista

10 psykologista faktaa

15 faktaa ihmiskehosta

15 faktaa maasta


Mitäs tykkäsitte faktoista? 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.