VALIKKO
20.4.2019 23:16

Ostin sähköpyörän

 

Olen jo pitkään blogissa puhunut, että minua ei kiinnosta autoilu, joten minä päätin ostaa itselleni sähköpyörän. Olen harkinnut sähköpyörää jo viime vuodesta lähtien, mutta minulla on ollut valinnanvaikeus, että minkälaisen pyörän ostan. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan päätin hommata itselleni Haibiken, joka on osoittautunut erinomaiseksi ostokseksi.

Tilasin sähköpyörän kauan sitten, mutta se tuli vasta pari päivää sitten minulle. Todennäköisesti paketti oli sen verran suuri, että sitä ei voitu lähettää alle parissa päivässä. Pelkäsin jo paketin myöhästyvän ensi viikolle, kun perjantaina postipaketit eivät kulkeneet pitkäperjantain takia.

Ennen kuin teen suuria ostoksia, minun täytyy selvittää ensimmäisenä muiden arviot kyseisestä ostoksesta. Olen välttänyt todennäköisesti tällä keinolla monet pettymykset, kun olen kuunnellut muita. En muodosta mielipidettä yhden tai kahden arvion perusteella, vaan teen kattavan katsauksen ennen päätöstä.

Mietin aluksi, että ostaisinko tavallisen polkupyörän, jolla kasvattaisin kuntoa vai nopean kulkuvälineen. Päätin valita nopean kulkuvälineen! En ole kovinkaan paljon pyöräillyt elämäni aikana, joten päätin ostaa jo sen takia kulkuvälineeksi sähköpyörän ja kasvatan jatkossakin kuntoa lenkkeilemällä.

Ensifiilis uudesta polkupyörästä oli: ”on se painava!” Tätä polkupyörää voi polkea myös ilman sähköä, mutta se on hyvin – hyvin haastavaa. Sähköllä tätä polkupyörää voi polkea 50-120 kilometriä. Ainoa miinus sähköpyörässäni on pitkä latausaika, sillä laskelmien mukaan minun sähköpyörä latautuu 0-100% noin viidessä tunnissa.

Ensikokemukseni sähköpyörästä

Sähköpyörä tuli meille melkein kokonaan valmiina, eli pääsin nopeasti testaamaan ajoa. Ensin minulle tuotti vaikeuksia päästä satulan päälle, kun saatoin ottaa liian suuren rungon. Kaikkien vaikeuksien jälkeen olen tottunut polkupyörän kokoon ja nyt se on minulle sopiva, mutta vielä täytyy opetella pysähtymistä.

Oli omituista, kun parilla polkaisulla pääsin 25 km/h vauhtiin. Polkupyörän nopeus on rajoitettu 25 km/h, joten sitä nopeammin en pääse. Se oli hieno fiilis, kun pääsin ylämäkeä 25 km/h, kun ennen se mäki tuotti minulle vaikeuksia, kun pyöräilin vanhalla polkupyörälläni, mutta nyt se oli naurettavan helppoa polkea sähköpyörällä. Edelleen se mäki otti hieman jalkoihin, mutta ei lähellekään yhtä pahasti, kuin normipyörällä.

Parin päivän testaamisen jälkeen lihakset ovat kipeänä, kun en ole tottunut vielä uuteen satulaan. Tänään en ole kovinkaan paljon pyöräillyt, kun ajattelin pitää lepopäivän ja huomenna jatkaa testaamista lisää. Tähän mennessä olen pyöräillyt melkein 40 kilometriä.

Sähköpyörä vai tavallinen polkupyörä?

Se on sinun valintasi. Jos haluat kuntoilla, osta tavallinen polkupyörä. Jos haluat keventää polkemista, osta sähköpyörä. Sähköpyörän hankkiminen on madaltanut minun kynnystä lähteä pyöräilemään pitkiä matkoja. Vanhalla polkupyörällä tein varmaan vain alle 15 kilometrin matkoja, mutta sähköpyörällä olen saanut hetkessä vedettyä 10 kilometrin ”lenkin”. Sähköpyörän ansiosta olen saanut pyöräilyn ilon takaisin.

Tulen kertomaan myöhemmin sähköpyöristä enemmän, sillä tällä hetkellä minulla ei ole vielä kovinkaan paljon tietoa sähköpyöräillystä. Voi olla, että teen vielä arvostelun tästä minun sähköpyörästä, jos moni haluaa. Ainakin tulen nyt lähiaikoina tekemään pyöräilyyn liittyviä blogipostauksia enemmän!

Minulla ei ole vielä tällä hetkellä tarvetta ajokorttiin, jonka seurauksena en vielä lähtenyt autokouluun. Ehkä joskus, jos sille on tarvetta. Nyt tällä hetkellä uskon vahvasti, että sähköpyörä tulee olemaan kovassa käytössä!

Oletko sinä harkinnut sähköpyörää?

 

Kommentit

  • Sara

    Olen harkinnut, mutta en ole vielä ostanut, kun se on kallis sijoitus. Tämän kesän teen töitä ja ostan talvella sähköfatbiken, jolla voin kulkea myös talvisin. 🙂 Upea pyörä sinulla!

     0
    • Severi

      Mahtava kuulla! 🙂 Usko pois, sähköpyörä on hyvä sijoitus! Suosittelen!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.