VALIKKO
31.1.2019 20:36

Pa-pakkanen

Hei! Tänään minulla alkoi neljän päivän vapaa, joten nyt pystyn keskittymään enemmän bloggailuun. Edessäni on tällä hetkellä tietokone, jolla kirjoitan tätä blogipostausta ja lasillinen Coca-Cola Zeroa.

Tällä viikolla olen päässyt ”nauttimaan” pakkasista. Voi pojat, miten ihanalta pakkanen tuntui pitkästä aikaa. Ilma oli raikas ja maisemat upeita. En kuitenkaan päässyt ottamaan kunnolla valokuvia, kun puhelimeni ja kamerani eivät oikein pitäneet kylmästä. Ennen olen inhonnut talvea, koska on ollut kylmä, mutta nyt olen ymmärtänyt, että se on vain pukeutumiskysymys. Jos pukeutuu hyvin, pystyy myös nauttia säästä kuin säästä.

Vaikka käveleminen tuntui ihanan virkistävältä, niin ei ulkona siltikään kovinkaan montaa tuntia pystynyt olemaan. 😀 Sellainen kevyt viiden kilometrin kävely tuntui hyvältä. Sekin oli hieman liikaa, kun kävelemisen jälkeen huomasin miten punainen naamani oli.

Onneksi pahin pakkanen on ohi. Saa nähdä tuleeko vielä helmikuun aikana kovia pakkasia, mutta yleensä maaliskuussa alkaa jo ilma lämpenemään. Sääennusteiden mukaan keskilämpötila tulee olemaan loppu viikon suunnilleen -18 astetta.

Nyt tämän illan ajattelin nauttia sängyllä katsoen Netflixiä ja käyttäen koirat pihalla. Olen nyt innostunut katsomaan Netflixissä ”toinen maailmansota väreissä” -sarjaa.

Kommentit

  • Kari

    ei ihme jos IHMISET inhoo pakkasta,! teinit eivät laita edes pipoa ulos,!

     0
  • Iivari

    Itsekin katson parhaillaan Netflixistä tota samaa sarajaa!

     0
  • Sara

    Höpönhöpö, kyllä se 10 kilometrin lenkki täytyy olla, jotta sitä voi kutsua lenkiksi! 😀

     0
  • Julia

    Coca-Cola Zero on pahaa ja Pepsi Max on parasta!

     0
  • Mini

    Sääennusteisiin on turha luottaa 😀 täällä päin piti olla tänään kohtalaisen lämmintä, mutta sitten karu totuus iski kasvoille! 😛

     0
  • Kasperi

    Ainoa paikka, jossa pystyn kävellä on sisätila. Tuntuu, että ulkona ei saa happee.

     0
  • Lapinherra

    Täällä pakkasta parhaillaan noin 20 astetta

     0
  • Juho

    Täytyy varmaan katsoa tuo maailmansota väreissä sarja, sillä kaikki toiseen maailman sotaan liittyvät dokumentit kiehtovat minua

     0
  • Anonyme

    Aamu lähti hyvin käyntiin, koska auto ei käynnistynyt joten päätin pitää lomaa tän päivän

     0
  • Hiihtäjä

    Maaliskuussa ilma ei todellakaan lämpene, se on nimittäin parasta hiihtoaikaa!

     0
  • elias

    Mummon kutomat villahanskat vaan käteen :3

     0
  • Valtteri

    Täällä on pakkasta -11

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.