VALIKKO
8.6.2019 12:07

Selvittämättömät murhat

Listasin kolme murhaa, jotka edelleen puhuttavat ihmisiä. Onneksi useimmat henkirikokset ratkaistaan, mutta silti jotkut jäävät selvittämättä.

Black Dahlia

Äiti ja hänen lapsensa pelästyivät, kun näkivät alastoman naisen jalkakäytävällä, joka oli viipaloitu kappaleiksi. Uhri oli 22-vuotias Elizabeth Short ja tämä tapaus pääsi nopeasti sanomalehtiin vuonna 1947. Sanomalehdet kutsuivat naista ”Black Dahliaksi”, koska hänellä oli tummat hiukset ja musta vaatetus. On epäselvää, että minkä takia 22-vuotias näyttelijänalku oli saanut tällaisen kohtalon, mutta useat ihmiset uskovat suuren rikollisryhmän tehneen tämän. Tapaus on edelleen selvittämättä.

Zodiac Killer

”Zodiac Killer” ei ollut tavallinen murhaaja, sillä hän nautti siitä, kun sai tiedotusvälineiden huomion ja tykkäsi myös kiusata poliiseja salaisilla vihjeillä, jotka hän jätti jokaisen murhan jälkeen. Zodiac Killer murhasi viisi ihmistä Pohjois-Kaliforniassa 1968-1969. Zodiac väitti, että uhreja oli kymmeniä, mutta poliisit eivät ole vahvistaneet väitöstä.

Ensimmäisen kerran Zodiac Killer murhasi vuonna 1968, kun hän ampui kaksi nuorta ihmistä parkkipaikalla. Seitsemän kuukautta myöhemmin hän ampui toiset kaksi ihmistä pysäköityyn autoon. Tiedoitusvälineet alkoi saamaan koodattuja viestejä ja niiden ratkominen oli vaikeaa. Poliisit saivat ratkaistua kaksi lausetta: ”haluan tappaa ihmisiä, koska se on niin hauskaa” ja ”ihminen on vaarallisin eläin”. Zodiac lähetti postia Chronicle-sanomalehdelle, jossa oli uhrin verinen paita. Tapaus on edelleen selvittämättä.

JonBenét Ramsey

JonBenét Ramsey oli 6-vuotias hymyilevä nuori, joka oli jatkuvasti sanomalehtien etusivulla ja televisiossa. JonBenet Ramsey löydettiin kuolleena hänen perheensä Coloradon kodista. Tämä murha pelästytti varakasta naapurustoa.

Kauneuskilpailun voittaja JonBenét Ramsey oli hakattu ja kuristettu. JonBenét Ramseyn omaa perhettä alettiin epäilemään, että olivatko he osallisia JonBenét Ramseyn murhaan. JonBenét Ramseyn äiti Patricia kertoi poliisille, että hän heräsi aikaisin aamulla ja huomasi tyttärensä kadonneen. Hän soitti viranomaisille, että hänet on siepattu ja hetkeä myöhemmin Patricia löysi 3-sivuisen kirjeen, jossa vaadittiin 118 000 dollaria.

Tuntien jälkeen JonBenetin isä John kertoi poliisille, että hän löysi tyttärensä ruumiin kellarista. Murhaa on yritetty selvittää, mutta vanhempia ei enää syytetä. Murha on edelleen selvittämättä.

Lähde: Time.com


Aiemmat fakta -aiheiset postaukset:

Faktoja avaruudesta

Omituisia sairauksia

Faktoja Instagramista

10 psykologista faktaa

15 faktaa ihmiskehosta

15 faktaa maasta

Omituiset pelot

Omituisia faktoja


Mitä tykkäsit tästä postauksesta? 🙂

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Pystyin ainaki kaikki lukee loppuu ei sillee ollu pelottavia jos ajattelee vaan että se on teksti ja se on tapahtunu kaukana itestä

     10
  • Eki

    Näitä tämmösii lisää

     8

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.