VALIKKO

#studentjkl

1.7.2017 15:30

Opiskelijatiimi esittäytyy – Oona

Seuraavaksi esittelyvuorossa kesäkiertueen opiskelijatiimin kuopus Oona.

Kerro lyhyesti kuka olet ja mistä tulet? 

Moikka! Mun nimi on Oona Huttunen. Valmistun (toivon mukaan) tänä vuonna Jyväskylän Lyseon lukiosta IB-linjalta ja haen nyt opiskelemaan yliopistoon. Olen sopivasti kahden koulutusasteen välissä, eli elän aika jännittäviä aikoja. Olen asunut lähes koko ikäni Keski-Suomessa, ensin Laukaassa ja nyt viime vuodet Jyväskylässä.

Mitä Jyväskylä merkitsee sinulle?

Jyväskylä on todella tärkeä minulle. Se on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä liian iso. Olen mukana erilaisessa järjestötoiminnassa ja Jyväskylässä on hyvät mahdollisuudet järjestää toimintaa. Monipuolisuus on myös yksi tärkeimmistä asioista: jokaiselle löytyy varmasti se oma juttu täältä.

Miten päädyit EduFuturan kesäkiertueelle?

Koulutuksen edistäminen on minulle tosi iso juttu! Meillä on täällä Jyväskylässä moni asia tehty hyvin, niin halusin päästä kertomaan niistä muille. Tein hakemuksen aika viime tingassa meidän terassilla, joten ainakin itseäni jäi vähän huvittamaan hätäinen lopputulokseni. ”Procrastination is, hands down, our favourite form of self-sabotage.”

Mitä tavoitteita sinulla on kesäkiertueelle?

Haastatella mahdollisimman montaa suomalaista! Olen ihan täpinöissäni meidän kirja-projektistamme. Jo nyt olemme tavanneet niin montaa kiinnostavaa henkilöä, joista jokaisella on ollut se oma tarina jaettavanaan. Oma tavoitteeni on saada välitettyä tämän kesän fiilikset kirjaan aidontuntuisesti ja kertoa jokaisen haastateltavan tarina persoonallisella tavalla.

Mistä sinut löytää vapaa-ajalla?

Tykkään järjestöhommista aika paljon.  Nuorisojärjestöt ovat se minun juttuni, sillä niissä pääsee tekemään nuorille tärkeitä juttuja. Koulutuksellisuus on tässäkin minulla aika isossa roolia, minkä ehkä jo arvasittekin. Nyt kesällä olen vähentänyt harrastuksia, jotta syksyllä voi sitten kokeilla uusia juttuja.

10 sattumanvaraista

Minkä supervoiman haluaisit? Tämmöinen ikuinen oppija tietenkin haluaisi muistaa kaiken mistä on kuullut tai lukenut! Ei tarvitsisi kerrata mitään.

Jos voisit kenen tahansa kanssa viettää illallisen, kenen kanssa viettäisit sen? Angela Merkel varmaan. Täytyy kyllä sanoa, että Guy Verhofstadt on toinen ihailemani henkilö. Hän on Belgian entinen pääministeri ja nykyinen MEP.

Mikä on lempipuurosi? Kaurapuuro!

Minkä taidon haluaisit osata? Puhetaidot ovat minulle sellainen, että siitä voisi kokoajan oppia jotain uutta. Siinä ei voi koskaan tulla liian hyväksi.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Olisin varmaan leopardi tai joku muu iso kissaeläin.

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa? Ohjaisin varmasti suuren osan voitoista minulle tärkeiden aiheiden edistämiseen. Ehkä perustaisin oman säätiön, jossa myös työllistäisin itseni.

Mikä on lempijätskisi? Salmiakki-jäätelö.

Mikä on lempiäänesi? Lasketaanko hiljaisuus tähän? Totaalinen hiljaisuus luonnossa on ehkä yksi hienoimmista asioista, koska se on niin harvinaista. Myös lehtien havina on ihanaa.

Mikä on lempipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylän Lyseon lukio.

Mikä on paras koulumuistosi? Pidimme luokkani kanssa marraskuussa yökoulun Viitaniemen moduulissa ja seurasimme Yhdysvaltojen vaaleja. Se jäi mieleen tavallisesta poikkeavana.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.