VALIKKO
24.4.2017 22:04

Blogger’s Inspiration Day 2017 uudessa treffiseurassa

Pääsin viikonloppuna uudenlaisille treffeille, kun sain ensimmäistä kertaa kutsun Blogger’s Inspiration Dayhin. Kutsussa parasta oli se, että mukaan sai ottaa avecin, ja pyysin seuraukseni Teekutsuilla-blogin Larissan. Samalla kun päästiin inspiroitumaan, päästiin siis myös puhumaan miehistä! Voiko ihmissuhdebloggaaja enää enempää toivoa?

Jotenkin liikuttava toi meiän posaareusyritys. Kuva: Henri Ilanen

Blogger’s Inspiration Day järjestettiin viime lauantaina Helsingin Suvilahdessa, ja kieltämättä oli pikkasen jännää näin ensikertalaisena. Onneksi olin kuitenkin ottanut kollegan aveciksi, joten ihmissuhteiden lippu tuli pidettyä ylväästi korkealla. Ja pientä henkistä tukeakin löytyi, niin hyvin selvittiin!

Tapahtumassa oli tarjolla jos jonkinmoisia yhteistyökumppaneiden pisteitä sekä erilaisia luentoja ja workshoppeja. Kiersimme huolella jokaisen pisteen Järvenpään kukkatalosta Happy Joehun, joskin muutamia taktisia virheitä tuli noviisiuden piikkiin tehtyä. Vilan piste jäi haaveeksi, kun jono tuntui makuumme turhan hitaasti etenevältä, mutta muilta tappioilta vältyttiin.

Myös luentoja kuvaamisesta ja some-verkostoitumisesta tuli kuunneltua jonkin verran, mutta koska piti myös ehtiä analysoida suhteita, ihan kaikkea ei ehtinyt kuunnella loppuun asti. Molemmat meistä kun ovat tottuneita siihen loputtomaan suhteiden analysoimiseen, niin olihan sitäkin päästävä tekemään! Koska ei ollut mitenkään outoa analysoida parisuhteita heti kättelyssä, ehdittiin myös käsitellä miehiä melko paljon – seuralaisen valinta siis onnistunut!

Suhteet analyysissa. Kuva: Annieveliina

Suhdeanalysoinnin, pisteiden kiertelyn ja luentojen kuuntelemisen lomassa onnistuin myös bongaan muutaman tutun kasvon, joita piti käydä jututtamassa. Koska olin sattumoisin juuri perjantaina puhumassa Kun koulu loppuu -kiertueella ja lauantaina myös @pesojoonas oli paikalla, niin olihan se pakko päästä jutulle. Alkuperäinen ideani oli kai vaikuttaa fiksulta, mutta lopulta onnistuin lähinnä kertomaan kuinka iskin poikaystäväni huutelemalla humalassa kuntavaalikampanjastani. Great success, Sofia!

Itse tapahtumasta tykkäsin kovasti, ja kolme tuntia hurahti nopeasti. Onnistuin kuvaamaan paikan päältä loistavan mystoryn, mutta koska tänä päivänä se on jo siirtynyt bittiavaruuteen, kuvasaalistani ei voi kutsua järin kehuttavaksi. Jotain tsempattavaa siis ensi vuodelle! Lisäksi otettiin tavoitteeksi, että sillon saadaan kutsut myös iltajuhlaan 🙂

Larissan kuvauksen meidän #bid2017-treffeistä ja meikäläisen ensivaikutelmapisteet (ja enemmän kuvia) löytyvät Teekutsuilla-blogista, käy kurkkaamassa!

Tallenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.