VALIKKO
16.5.2016 23:25

Kelpaaks sun cv mulle?

Reilu vuosi sitten kirjoitin tekstin otsikolla ”Voiko maisteri rakastua amikseen?”, ja siitähän ei hyvä heilunut. Koska eihän niin saanut sanoa: eikö ole pinnallista valita kumppania tutkintopapereiden perusteella? Helsingin Sanomien tuore artikkeli suomalaisten parinvalinnasta asettui kuitenkin pinnallisuuteni puolelle: suomalaiset kun tuppaavat valitsemaan kumppanikseen ihmisen, jonka koulutus vastaa omaa koulutustasoa. Maakuntien miehet jäävät yksin, kun naiset muuttavat korkeakoulutuksen perässä kaupunkeihin.

Hienosti sanottuna kyse on homogamisesta pariutumisesta eli yksinkertaistettuna siitä, että kumppanin koulutustaso vastaa omaa koulutustasoa. Tämä hieno sivistyssana tavoittanee sen ajatuksen, jota vuosi sitten hain takaa: on todennäkösempää, että elämäntapa- ja tilanne kohtaavat, kun koulutustasotkin kohtaavat.

Onhan se kiva, jos toinen ymmärtää, mikä henkinen ponnistus oli kirjoittaa gradu

Viime vuoden aikana olen oppinut sen, että vaikka koulutustaso voi antaa osviittaa yhteensopivuudesta, se voi myös jättää tekemättä niin. Ymmärrän kyllä edelleen opiskelijaminäni mielipiteen: silloin ajattelin, että ei-korkeakoulutetun olisi vaikea ymmärtää opiskelijaelämää. Nyt kun olen jo valmistunut ja työssä, joka ei oikeastaan kerro koulutuksestani yhtään mitään, opiskelutausta ei tunnu enää niin tärkeältä. Onhan se kiva, jos toinen ymmärtää, mikä henkinen ponnistus oli kirjoittaa gradu, mutta ei parisuhde sen ymmärryksen puutteesta jää kiinni.

kelpaakssuncv

Kaupunkilaisten korkeakoulutettujen naisten ja maakuntien miesten tarpeet eivät kohtaa, siksi moni jää ilman kumppania. Epäonnistuttuani surkeasti opiskeluaikani parisuhteissa en ole voinut olla ajattelematta, että tässä sitä ollaan: korkeakoulutettu ylijäämänainen. Yllättävää on ollut se, että tietyiltä tahoilta minun on jopa annettu ymmärtää, että oma mokani, kun tunaroin opiskeluaikani parisuhteet. Muutettuani vielä tänne maakuntaan minun on vain hyväksyttävä se, että mokasin sen tilaisuuden, jossa ”hyvät” miehet olivat jaossa.

Pienemmillä paikkakunnilla nuoret aikuiset vakiintuvat aikaisemmin. Olen saanut huomata, että minulla menisi aivan hyvin, jos olisin muuttanut Etelä-Savoon kolme vuotta sitten: nyt kaikilla potentiaalisilla miehillä tuppaa jo olemaan sormus nimettömässä. Kyllä se kieltämättä vähän alkaa mietityttämään, kun kaikki tapaamani miehet järjestöaktiivista pankkivirkailijaan ja työhaastattelijasta postimieheen mainitsevat sivulauseessa tyttöystävänsä. Vika ei löydäkään miehistä, vaan heidän siviilisäädystään.

Elämäntilanteen muututtua myös kohtaamani ihmiset ovat muuttuneet: siinä missä aiemmin tapasin lähinnä korkeakoulutettuja, nykyään tapaan hyvin eri taustoista olevia ihmisiä. Tämä muutos on osaltaan saanut katsomaan ensimmäisenä ihmistä, ei tutkintopaperia. Viime aikoina olen tavannut monia miehiä, joihin en olisi törmännyt Turun opiskelijabileissä. Ja tiedättekö mitä, en malta olla viittaamatta edelliseen tekstiini: se mitä on tottunut hakemaan, ei välttämättä ole se, mitä haluaa löytää.

Kommentit

  • Nimetön Yksilöstä riippuu

    Olen itse korkeakoulutettu, mieheni ylioppilas. Yli 10 vuotta olemme olleet yhdessä, mutta ei käy kieltäminen, etteikö välillä tulisi vastaan tilanteita, joissa koulutustaustan takia ajatusmaailma ei kohtaa. Puolin ja toisin. Ehkä tämä korostuu porukassa, kun on ryhmä akateemisia tai ryhmä a miksi keskustelemassa esim. maahanmuutosta.

     0
    • Sofia

      Kiitos kommentista! Tuo on hyvä pointti, että tietyissä ryhmätilanteissa asetelma saattaa korostua enemmän, mutta jos on samantyyppinen ihminen, niin eihän se välttämättä muutoin arjessa näy.

       0
  • Nimetön Yrittäjä

    Tuo on varmaan osan kohdalla totta. Itse lopettanut koulut peruskouluun, alkanut yrittäjäksi. Menestynyt hyvin. Aika vähän nuiden suhteen löytyy kaltaisiani. Silti elämäni kulkee parisuhteessa nautittavasti eteenpäin täysin erillaisen koulutustaustan omaavan kanssa. Täydennämme sopivasti toisiamme. Voi se näinkin toimia.

     0
    • Sofia

      Varmasti voi! Voihan sitä myös päätyä samankaltaiseen tilanteeseen niin, että tausta on kovin erilainen. Oleellisinta on se, että päätyy tilanteeseen, jossa kohtaa toisen 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Itselläni on vain amiksen paperit, mies on maisteri. Hän on monesti sanonut, että elää akateemisessa kuplassa, johon minäkin kuulun, taustastani huolimatta. Ei sitä tutkintotodistuksesta näe, pitääkö samoista asioista tai natsaako huumorin suhteen, saatikka makuuhuoneessa.

     0
    • Sofia

      Kiitos kommentista! En yhtään kiellä, etteikö olisi niin, että tutkintotodistus saattaisi saada liikaa painoarvoa. Toisaalta kuitenkin uskon, että kyse on pitkälti siitä, että tapaa tahattomasti koulutustaustaltaan samankaltaisia ihmisiä. Eihän sitä tavatessa mieti, mikä on tutkinnon taso, vaan osuvatko asiat muuten yksiin.

       0
  • Riikka

    Kyllähän se jonkin sortin tilastollinen faktaon, että moni pariutuu saman koulutustason (ja jossain määrin muutenkin saman sosioekonomisen aseman) omaavan ihmisen kanssa. Sen huomaa kyllä varsinkin mun kaveripiirissä Helsingissä: arkkitehdit työskentelee arkkitehtitoimistoissa, eikä ne edes työelämässä kohtaa (intensiivisesto) juuri muita!

    Mun vanhemmista isä on amis ja äiti on lisensiaatti. Tavatessa terassilla ei varmaan koulutustaso niinkään kiinnostanut (kenties ulkonäkö, ei varmaan yhtään vähemmän pinnallista). Perhe-elämässä on huomannut, että kombo toimii joissain asioissa, toisissa huonommin. Ekaan kommenttiin viitaten, ero korostuu ehkä juuri seurueessa ja molempien työyhteisöissä. Mun oma poikaystävä onkin sitten samalta alalta. 😀

     0
  • Nimetön Janika

    Itse myös opiskeluaikana huolin vain korkeakoulutettuja miehiä. Minimivaatimus kun oli, että pitää olla edes ammattikorkean käynyt ja vähintään saman ikäinen kuin minä. Tiesin myös että CV:ni näyttäisi hyvältä korkeakoulutettujen miesten silmissä – nainen joka rakentaa oman pc:n ja tekee työkseen robotteja. Nyt sitten ex-listalta löytyykin hammaslääkäri, lääkäri ja diplomi-insinööri. Olihan se mukavaa keskustella syvällisesti politiikasta, ilmaston lämpenemisestä tai elämän arvoista. Nykyään nukun 3 vuotta nuoremman raksamiehen kainalossa enkä voisi olla onnellisempi. Emme ole koskaan riidelleet (luulin ennen että vähintään 1 kuukaudessa riitely on normaalia) ja meillä on molemmilla paljon yhteisiä harrastuksia. Hän myös ymmärtää, että hyvin alkanut urani on minulle tärkeä eikä hän vaadi että minä tekisin urallani uhrauksia hänen uransa suhteen (korkeakoulutetut miehet kun tuntuvat kuvittelevan että heidän uransa on tärkeämpi kuin naisten). Keskustelut eivät ole aina niin syvällisiä, mutta tiedän että mieheni tekisi vuokseni mitä vain että olisin onnellinen. Jos toinen tekee sinut näin onnelliseksi niin teet myös kaikkesi että hän olisi onnellinen. Se on jotain harvinaislaatuista, joka meidän jokaisen pitäisi sellainen löytää cv:n tai ikään katsomatta.

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.