VALIKKO
23.12.2016 23:12

Luukku 23: Viimeiset tinder-treffit

Deitti numero 23 on viimeinen tinder-deittimme, ainakin tältä erää. Siinä missä ensimmäisillä tinder-treffeillä mopattiin, asennettiin pesukonetta ja paettiin eksää, viimeisillä tinder-treffeillä istuttiin lasillisilla terassilla. Viimeiset tinder-treffit olivat oikeastaan aika hyvä päätös tinder-rupeamalleni, koska ne olivat aivan toisesta ääripäästä kuin ensimmäiset.

Minut ja deitin numero 23 toi yhteen kesälomani. Vietin lomaa Espoossa ja nautin paikallisesta runsaasta tinder-tarjonnasta tsättäilemällä useammalle hyvänoloiselle miehelle. Kaikkia ei ollut aikaa tavata, joten valkkasin sen, joka sattui treffeille ensimmäisenä pyytämään. Kriteeri ei välttämättä ollut paras mahdollinen, mutta ainakin tapaamisen sopiminen kävi sutjakkaasti.

Deitti numero 23 oli myös siitä oivallinen viimeinen tinder-deitti, että hän edusti aika hyvin sellaista perus tinder-miestä. Hän oli kolmekymppinen espoolainen, joka olisi saattanut harkita asuvansa myös Helsingissä, muttei muualla. Toinen muistamisen arvoinen seikka oli se, ettei mies ollut koskaan ollut parisuhteessa. Tässä vaiheessa tuttua jo tämäkin.

Siinä sitä sitten istuttiin lasillisilla ja pohdittiin, oliko meillä niitä yhteisiä asioita vai ei. Käytiin läpi harrastukset ja suhdehistoriat. Senkin voisi mainita, että mies kertoi rehellisesti tinder-profiilikuviensa olevan vajaa 10 vuotta vanhoja ja tiedusteli, huomasiko tätä. Koita siinä sitten vastata kohteliaasti. Onnistuin, vaikka uusilla kuvilla olisimme tuskin istuneet lasillisillamme.

Mies oli päättänyt etsiä tyttöystävää mahdollisimman tehokkaasti

Miehen suhteeton tausta hieman arvelutti, ja hän selitti sitä itsekin. Oli itsenäistynyt itsekseen ja tottunut olemaan yksin. Nyt oli sitten päättänyt etsiä tyttöystävää mahdollisimman tehokkaasti ja tavata paljon tinder-naisia. Olisi tehnyt mieli antaa pari vinkkiä, mutta muistaakseni suodatin neuvoni aika hyvin. Olisi vaan niin tehnyt mieli huomauttaa, että tehokas deittailu ei välttämättä koostu siitä määrästä vaan siitä laadusta. Jos on oikein tehokas valkkaamisen kanssa niin silloinhan voi napata vaikka jo ekalla yrittämällä!

Vaikkemme selvästikään olleet sielunsisaret, onnistuimme juttelemaan säädyllisen reilun tunnin verran. Mies oli sopivasti varannut treffeille aikaa täsmälleen 1,5 tuntia, joten lopetus osui sopivasti juttujen loppumisen kanssa samoille kellonlyömille.

Viimeiset tinder-treffini eivät olleet traumaattiset. Eivät tosin muitakaan tunteita herättävät, sillä kun hyvästelimme, tiesin, etten näkisi tuota miestä enää koskaan. Hänestä tosin kuultiin vielä. Kommentoi nimittäin itsestään löytämäänsä blogitekstiä ja ilmoitti, että olin ymmärtänyt väärin. Argumenttien perusteella hänkin oli tosin ymmärtänyt tekstini väärin.

Ja eikös tärkeintä ole se, että saa viimeisen sanan? Tässähän se nyt oli, ja se taisi mennä meikäläiselle!

Tallenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.