VALIKKO

Oikeesti haluisin vaan ystävän!

Ystävystyminen aikuisiällä, ihan aikuisten oikeesti. Oletteko kokeilleet? Ei ole nimittäin mitään lasten leikkiä. Potentiaalisia poika- ja tyttöystäviä kun pääsee selailemaan ties missä sivuilla ja sovelluksissa, mutta mistä löytäisi hyvän ystävän?

Lapsien ja nuorison edustajien sietäisi olla onnellisia siitä, kuinka helposti nämä löytävät ystäviä. Ei ole temppu eikä mikään löytää samantyyppistä ja samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä oikeastaan minkä vain asteen koulusta. Harrastuksissakin on useimmiten saman ikäluokan edustajia, joista monet asuvat samoilla seuduilla, ovat kiinnostuneita samoista asioista tai jakavat saman elämäntilanteen – tai hyvässä lykyssä kaikkia näitä.

ystava

Mutta miten suu sitten pannaan, kun pompsahtaa koulutuskierteestä työelämään? Meistä tulee pärjääviä aikuisia, jotka kiirehdimme töihin, kotiin ja harrastuksiimme. Ja vaikka meillä kuinka olisi aikaa hyvälle ystävälle, jonka voisi napata seuraksi jumppaan tai terassille, sitä on hirveän vaikea näyttää.

Harrastuksissahan niitä tapaa, kuulee usein sanottavan. Matka harrastuskaverista ystävyyteen on kuitenkin yllättävän pitkä. Monen asian pitää klikata yhteen, että viikottaisesta treeniseuralaisesta saa hyvän ystävän. Muutaman kerran olen jumpassakin törmännyt mukavanoloisiin nuoriin naisiin, mutta mitä ihmettä niille sanoisi? Tärkeänä vaihdetaan vaatteita, kasaillaan jumppakamoja ja ehkä vaihdetaan sananen tunnin tehokkuudesta.

Mutta entäs eliittikaveri, voisiko joku kehittää sellaisen?

Hyvän ystävän löytämiseen tarvitaan melkolailla samanmoinen määrä onnea kuin kumppaninkin löytämiseen. Käy hyvä tuuri, jos koulussa, työpaikalla tai harrastuksessa sattuu natsaamaan jonkun kanssa. Jos edellä mainituissa ei nappaa, kumppanin kohdalla voi siirtyä baaritiskille, tinderiin tai eliittikumppaniin. Mutta entäs eliittikaveri, voisiko joku kehittää sellaisen?

Olen huomannut, ettei ystävän etsiminen aikuisiällä ole kovin trendikästä. Tai ehkä kyse on vain siitä, ettei monella ole hajuakaan sen suhteen, miten ystävää voisi edes etsiä. Tilanne kun on usein se, että on kaveria, tuttavaa ja perhettä, mutta ystävälle olisi paikka. Ei ole kysymys yksinäisyydestä tai siitä, ettei pärjäisi. [Ja siksi näyttääkin helposti niin kiireiseltä, ettei enää näytä ystävän tarpeessa olevalta.]

Rehellisesti sanoen kaikkien menojen, kiireiden ja koiralenkkien väliin sopisi hyvin sellainen ystävä, jonka voisi pyytää perjantai-iltana tuosta noin vain viinille. Se, miten spontaani viiniseuralainen löytyisi, on toistaiseksi mysteeri. Aiemmin olen käyttänyt esimerkiksi suorapuheista linjaani ja esittänyt tuttavalle, että ”Kuule, voitaisko me alkaa olemaan ihan ystäviä?” Sanon vaan, että 1) se jäi mieleen ja 2) se toimi.

Kommentit

  • Nimetön Ninni

    Mahtava kirjoitus! Itsekkin olen pohdiskellut kyseistä asiaa pääni sisällä. Muuton myötä ystäväni jäi kauemmaksi ja ei sitä poikaystäväb kanssa voi kaikkea tehdä ja kaipaa muutakin seuraa.

    Työkavereihinhan sitä tutustuu, mutta monesti haluan ainakin itse jättää heidät töihin. Vanhojen työkavereiden kanssa on parempi alkaa hengailemaan, vaikka aikuisia ollaankin niin ei sitä ketään halua liikaa nähdä viikossa 😀

    Oli ihan piristävä kyllä lukea, että joku muukin pohtinut samaista asiaa! Pitääpi muutenkin katsastaa blogisi läpi 🙂

     0
    • Sofia

      Kiitos palautteesta Ninni! Mietin itsekin asiaa ensin itsekseni, mutta kun olen maininnut siitä tutuilleni, olen huomannut, että asia on yllättävänkin monille ajankohtainen. Se on vissiin vähän tämä täkäläinen kulttuuri, että uuden ihmisen lähipiiriin ei ihan noin vain kävellä. Tai tuntuu, että kyllä niitä mukavia ihmisiä on olemassa ja niitä tapaakin, mutta sitten on aina miljoona muttaa matkassa. Ja se tutustuminenkin vie aina niin kamalan kauan, ei millään malttaisi!

       0
  • Anniina

    Kyllä vaikeaa on. Itse olen onnistunut hankkimaan aikuisiällä yhden tosiystävän harrastuksen kautta pyytämällä häntä vapaa-ajan tapahtumaan. Olin jo muutaman vuoden miettinyt, että tuo voisi olla mun ystävä, mutta yhtä vaikeaa ja jännittävää on ottaa se eka askel ja pyytää ystäväkandidaattia ”treffeille” kuin että olisi menossa miehen kanssa treffeille. Nyt mulla on kiikarissa uusi ystävä, mutta askel kaveruudesta ystäväksi on aika vaikeaa kun ei tiedä etukäteen vastausta ☺

     0
    • Sofia

      Tuo on kyllä totta! Ja kun miettii näin jälkikäteen, niin muistan kyllä jokaisen ”vanhemmalla iällä” saadun ystävän kohdalta sen ensiaskeleen, kun on ekaa kertaa tehty jotain yhdessä. Ei sitä oo osannu ajatellakaan, että sehän on oikeesti aika jännittävä prosessi aina 🙂

       0
  • Anniina

    Hyvä postaus. Oon itsekin miettinyt kirjoittavani samasta aiheesta, mutta jo sekin on vaikeaa 😀 Mähän opiskelen vielä, mutta ei se sitä kauttakaan ystävystyminen niin helppoa mun mielestä ole. Ehkä on vaan kyse siitä, että on niin vaikea löytää sellaista kenen kanssa natsaa täydellisesti 🙂

     0
    • Sofia

      Kiitos kommentista Anniina 🙂 En itsekään tullu ajatelleeks kirjottamista ennen kun huomasin, että loppupeleissä aika monilla on sama tilanne. Ja oli kyllä vaikea kirjoittaa asiasta sillä tavalla, että siihen tulee oikea sävy.
      Ymmärrän hyvin, kun miettii omaa opiskeluaikaa. Satuin alkuaikana tapaamaan muutaman sellasen ihmisen, joiden kanssa klikkasi, mutta valtaosastahan jäi vaan opiskelututtuja, jotka hävis saman tein kun opiskelut loppu. Ja huomasin kyllä senkin, että niihin, jotka oli alkuaikana jääny vieraaks, oli vaikee tutustua kunnolla enää loppuvuosina. Tavallaan ne asemat jaettiin jo sillon aluks ja sitä oli vaikee enää muuttaa 😀

       0
  • Janita

    Oon miettinyt tätä ihan samaa! Pitäisiköhän meijän pistää pystyyn joku oma Stoori-ilta, täällä on niin mahtavaa porukkaa (ainakin blogien perusteella) että vois löytyä ystävä jos toinenkin? 🙂

     0
    • Sofia

      Joo laitetaan, voidaan fbssä sopia! Niissä on tosin se vaara, että alkaa paisumaan, mutta jos järjestetään vaikka piknik niin onnistuu helposti 🙂

       0
  • Riikka

    Ihan samoja fiiliksiä täälläkin! Hyvänpäivän tuttuja on joka sormelle, mutta askel ystäväksi on aika iso.

     0
    • Sofia

      Ja helposti ajattelee, että kun jollain on paljon tuttuja, niin sillä on paljon ystäviäkin, vaikka eihän noiden määrä välttämättä mitenkään korreloi.

       0
  • Karla N.

    Totta, että aikuisena on vähän hankalampaa. Moni on kiireinen, niin usein pitää aika paljon tavata ihmisiä ennen kuin löytyy samanhenkinen ja myös ystäviä etsivä tyyppi. Joskus, kun oikein haluaa ystäviä, voi myös olla touhussa vähän liian innokas, mikä voi pelottaa potentiaalisia ystäviä. Hyvä, että sinulla on suora lähestyminen toiminut. 🙂

    Omia vinkkejäni olen koonnut tänne: http://jaanmurtajat.blogspot.fi/p/blog-page_25.html

     0
    • Sofia

      Tuo on totta, on hankalaa vaikuttaa kiinnostuneelta olematta liian innokas, mutta kuitenkaan liian nuiva. Toisaalta kun sattuu oikeanlainen ihminen kohdalle, niin viesti tulee yleensä ymmärretyksi. Kurkkasin blogiasi, vaikuttaa mielenkiintoiselta!

       0
  • Camilla

    Tämä on niin totta! Itsekkin kirjoitin aikoinaan tästä vanhaan blogiin:)

     0
    • Sofia

      En tullut aluksi ollenkaan ajatelleeksi, että tämä olisi näin yleinen tuntemus. Ehkä se auttaa olemaan vähän rohkeempi, kun tietää, että loppupeleissä monilla onkin ihan sama tilanne 🙂

       0
  • Susanna, Pikavippi

    Hah, veit suorastaan sanat suustani. Osaispa sitä itsekin pukea jutut näin hyvin tekstiksi 😀 olen kanssasi täysin samaa mieltä

     0
    • Sofia

      Ihana kuulla jos tässä oli asia ilmaistu osuvasti! Se on nimittäin myönnettävä, että tähän tekstiin oli aika vaikea saada oikeankuuloinen sävy, hyvä jos onnistui 🙂

       0
  • Liisa

    Mä luulen ja pelkään että tää on niitä asioita, joista ei oikeen voi tai saa edes puhua. Koska kaikillahan nyt on mahdollisuus tutustua ihmisiin jne. Mut niin kun sanoit, ei se mee niin.

     0
    • Sofia

      Niinpä! Siks tästä olikin tosi vaikea kirjottaa ilman että kuulostaa jotenkin epänormaalilta ja säälittävältä, vaikka itse asias tää asia ei liity mitenkään niihin.

       0
  • Aika ystävätinderille?

    Miten se voikaan olla niin vaikeaa? Mä oon asunu vajaa 4 vuotta nyt tällä uudella paikkakunnalla. Alunalkaenkaan tunsin täältä vain mieheni, jonka perässä tänne muutin ja yhden koulukaverin. Hänen kanssaan oon kyllä ystävystynyt ja meillä on samanhenkinen poppoo, johon kuuluu minun ja mieheni sekä tämän ystävän ja hänen miehensä lisäksi pari muutakin pariskuntaa, tällä porukalla tavataan säännöllisesti ja se on tosi kivaa, ja koen että se ystäväpariskuntakuvio voi hyvin. Silti kaipaan sellaista mun omaa kaveria, miehellä niitä on useampia kun on aina täällä asunut. Mutta mistä niitä kavereita löytäis? En oo sitä vielä keksinyt. Oon lohdutellu itseäni ajatuksella, että kyllä niitä sitten viimeistään saan kun lapsia tulee, näin on muillekin kaveria kaipaaville on käynyt. Mutta onhan se hemmetin epäreilua, että pitää sinne asti odotella, että voi kaveerata.

     0
    • Sofia

      Voi apua jos täytyy siihen asti odottaa! Toisaalta onhan se lohdullista, että helpotusta on sentään ehkä joskus tulossa 😀 Itse aloitin vastikään uuden harrastuksen, jossa olen tutustunut uusiin kivoihin tyyppeihin ja nyt ei voi kun antaa asioiden muhia ja katsoa, voisiko siltä suunnalta syntyä ihan ystävyyksiäkin 🙂 Mutta ei tämä mitään nopeatempoista hommaa kyllä ole!

       0
  • Puolis

    Mä olen saanut blogini kautta muutaman ihan oikean ystävän, harmi vaan kun asuvat niin kaukana, ettei viinille pyytäminen onnistu. Itse ainakin kirjoitan niin paljaasti blogissa, että minusta jos tykkää kirjoitusten perusteella niin tykkää oletettavasti myös livenä :D.
    Muutin paikkakuntaa ja löysin töistä itselleni ystävän. Pelkään vain että vauvanhankintapuuhat vaikuttaa asiaan ja perhe-elämä nielaisee, mutta se on sitten sen ajan murhe.

     0
    • Sofia

      Mäkin oon saanut uusia tuttuja blogin kautta. Sama juttu tosin, että asuvat toisaalla, niin ystävyyssuhteiden kehittyminen on hidasta. Oi mikä tuuri! Mulle on tosin tainnut käydä samalla tavalla, vaikka kehitys onkin ollu hidasta. Hitaasti mutta varmasti, sanoisin 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Oi, muistan vielä miten vaikeaa oli löytää ystäviä siitä M:llä alkavasta pikkukaupungista, joka on sullekin tuttu. Kun ei ollut enää täysipäiväinen opiskelija muttei vielä täysin työelämässäkään eikä ollut harrastuksia, netistä seuran hakeminen ei ollut vielä yleistä jne., aika yksin sitä aluksi oli. Heti kun muutin paria astetta suurempaan kaupunkiin, uusi maailma avautui ja etenkin järjestöharrastuksen kautta alkoi putkahdella uusia aivan samanhenkisiä ystäviä elämään.

    Samansuuntaisia kokemuksia on nykyisestä asuinmaasta: pikkukaupungissa kärsin yksinäisyydestä mutta pääkaupunkiseudun valikoimasta löytyy ystäviä. Täällä on niin paljon porukkaa, joka on kaukana kotimaastaan, että jo pelkästään se riittää yhdistäväksi tekijäksi, kun aletaan hakea seuraa. Koska kynnys tutustua on hyvin matala, ei tule tuota ensitreffi-efektiäkään. 🙂

     0
  • Arttu S.

    Niin osuvasti sanottu/kirjoitettu kuin vain olla voi. Pidän teksteistäsi Sofia! Kyllähän tässä itse kukin näitä asioita joskus on joutunut miettimään. Tsemppiä ja hyvää jatkoa syksyyn tai talveahan tässä oikeastaan jo elellään 🙂

     0
    • Sofia

      Kiitos paljon tästä kivasta palautteesta Arttu! Talveltahan tuo alkaa jo epäilyttävän paljon näyttämään, hyvää jatkoa sillekin puolelle ruutua 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.