VALIKKO
27.12.2016 21:45

Oma vai yhteinen tulevaisuus?

Siirryttyäni parisuhdestatuksen tälle puolen olen päässyt tilanteeseen, jossa pitäisi huomioida yhteinen tulevaisuus. Tämä ei kuitenkaan – vai pitäisikö sanoa tietenkään – ole yksinkertaista. Kuinka paljon pitäisi ajatella suhdetta ja kuinka paljon itseään? Paljonko voi laskea toisen varaan vai eikö kannata ollenkaan?

Ei ole helppoa olla siinä elämänvaiheessa, jossa etsii vielä paikkaansa työelämässä ja elämässä yleensä. Asuinkaupunki on väliaikainen ja ammattikin on vähän hukassa. Tilannetta ei helpota hirveästi se, että on suhteessa ihmisen kanssa, jonka tilanne ei ole yhtään sen vakaampi. Tämä on se hetki, kun pitäisi koettaa miettiä ja tehdä sellaisia siirtoja, joiden vaikutukset tuntuvat kivoilta kymmenenkin vuoden päästä.

Olen aina ollut itsenäisten ja nopeiden ratkaisujen nainen, eikä minulle ole mikään ongelma vaihtaa suunnitelmaa lennosta vähän isomminkin. Toisin sanoen, olen ihan avoin kaikenlaisille ratkaisuille ja ymmärrän, että suhteessa ollessa olisi syytä huomioida toisenkin ratkaisut. Muuten yhteistä tällaisessä muuttuvassa tilanteessa jää aika vähän.

En silti millään pääse lopputulokseen siitä, kuinka paljon suhde pitäisi ottaa huomioon. Olen joutunut tilanteeseen, jossa edes tutut logaritmiset ristiinkerrontani eivät auta. Miten pitää reagoida siihen, kun toinen tekee omia ratkaisujaan? Onko ok vaihtaa omaa suunnitelmaa, vai onko se sitten sitä että menee vaan toisen perässä?

Miksi pitäisi varautua suhteen äkkikuolemaan, jos ei varaudu joka päivä jäämään auton alle?

Itsenäisenä naisena olen aina ollut sitä mieltä, että ei voi rakentaa omaa elämää toisen varaan. Jos suhteen ottaa pois, jäljelle pitää jäädä ainakin melkein kokonainen oma elämä. Mutta jos rakentaa vaan omaa elämää, niin eihän se käy automaattisesti yksiin jonkun toisen elämän kanssa. Pakkohan siinä on rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

Mutta jos rakentaa yhteistä tulevaisuutta, niin mistä tietää, kestääkö se? Mitä jos valitsee yhteisen tulevaisuuden mukaan ja kahden kuukauden päästä pitäisikin olla vain oma tulevaisuus? Toisaalta jos laskee kaiken koko ajan sen huonoimman skenaarion mukaan, niin elämästä tulee aika vaikeaa. Miksi pitäisi varautua suhteen äkkikuolemaan, jos ei varaudu joka päivä jäämään auton alle?

Tähän asti olen tehnyt aika vähän myönnytyksiä. Olen myöntynyt lainaamaan autoani ja katsomaan yhden animaatioelokuvan. Onhan sekin jo jotain, mutta nyt pitäisi vaihtaa alaa ja kotikaupunkia. Vaikka koti vaihtuisi kyllä sinne minne halusin muutenkin ja ammatinvalintakriisi ei liity mieheen mitenkään. Mutta jos joku sanoo, että teen asiat miehen perässä, niin eihän se käy. Kyllä tällaiset ratkaisut täytyy tehdä ihan itse.

Miten pitäisi ajatella? Auttakaa uusiosuhteellista ja kertokaa muutama elämänviisaus!

Kommentit

  • Minna

    Niin no. Etkös sä jo tiedä aika hyvin, millaista elämä oli, kun etsi sitä parisuhdetta? Ei ehkä välttämättä hotsita lähteä siihen ainakaan taas?

    Parisuhde on aina riski. Oma elämä kaventuu aina väkisin. Jos saa lapsia, se on jo siinä ja siinä, onko mitään omaa elämää. 😀 Mutta sekin on vain elämää, ja sekin voi olla just omaa elämää. 🙂

    Ei elämää voi loputtomiin varmistella. Voi tapahtua ihan mitä vaan. Mutta elämätön elämä on minusta ollut aina paljon huonompi idea.

    Sinne vaan, sanon minä!

     0
    • Sofia

      Kiitos kommentista Minna! Hyvä pointti, tässä vaan kestää niin kauan että ajatuskulut muuttaa muotonsa tähän uuteen vaiheeseen sopiviksi 🙂 Ja niin, eihän siitä tule mitään, jollei näe noin, että toisenkin kanssa eletty on ihan yhtä lailla sitä omaa elämää. Muistan tämän!

       0
  • Sanna

    Mä oon vähän samassa tilanteessa. Kummankin urat on auki, ei tiedetä edes että mihin maahan muutetaan. Kuitenkin lähdetään siitä että suhde kestää ja järjestetään itsemme samaan paikkaan keinolla tai toisella. Ja toi tuntuu ajatuksena hyvältä, vaikka joutuisikin vähän antamaan periksi. Oon vaan niin sitä mieltä et oma fiilis kyllä kertoo lopulta et mikä on hyvä ratkaisu. Ja just vaikka muutettaiskin miehen työn perässä niin koska omat urasuunnitelmat on niin auki voisin oikeestaan alkaa tekemään mitä vaan niin on ihan kiva ajatus että kaikki ovet on avoinna. Mun mielestä pitää priorisoida että onko tällä hetkellä ura tärkeempi, jolloin vois olla vaikka kaukosuhteessa tarvittaessa vai haluaako panostaa parisuhteeseen. Kun kaikkia ystäviä, perhettä, tiettyä duunia ja poikaystävää on aika hankalaa saada samaan paikkaan. Jotenkin mulle se idea suhteessa on et tavote on kuitenkin olla yhdessä. Lisäks mun mielestä pitää elää niin ettei sit myöhemmin kaduta ja hyvässä suhteessa pitäis pystyä antamaan tilaa molempien unelmille.

    Me ollaan nyt oltu 2/3 suhteesta kaukosuhteessa ja en kyllä haluais koko elämää jatkaa näin ja siks ehkä tällä hetkellä onkin kova motivaatio järkätä itsemme samaan paikkaan. Toisaalta vaikka yhteenmuuttoon meniskin aikaan niin ei oo vaihtoehtoja jos kuitenkin halutaan olla vaan toistemme kanssa.

    Sanoit et muuttaisitte sinne minne haluaisit oikeastaan itsekin niin sinänsä ei kuulosta pahalta että muuttaisit toisen perässä. Entä onko ammatin vaihdos sulle mieluinen ajatus? Sit kuitenkin sinne uuteen paikkaan täytyy rakentaa omaakin elämää joka sit vähentää sitä fiilistä mikä voi alkuun olla et ois vaan toisen perässä siellä. Tsemppiä päätökseen, ei oo yhtä oikeeta ratkasua vaan mun mielestä tärkeintä on kuunnella itseään 🙂

     0
    • Sofia

      Kiitos kommentista Sanna! Kiva kuulla sun tilanteesta ja toi priorisointi on hyvä näkökulma – eihän kaikkea voi saada koko ajan heti ja niinkun itse haluaa (tylsää). Samoin kun toi kaikkien osasten oleminen samassa paikassa. Sinällään mulla onkin hyvä tuuri, koska mies muutti justiinsa sinne missä mulla on jo valmiiks perhe ja ystävät. Toisin sanoen valitan tästä ihan turhaan 😀

      Toisaalta kuitenkin se mietityttää, kun suhde on vasta niin alussa. Jos olis tuolla tavalla pidempi suhde takana, niin sitten ei tietenkään olis kysymystäkään järjestelyistä. Nyt vaan tuntuu, että onko hyvä vai huono tehdä ison linjan ratkaisuja näin alussa. Ajotukseen ei tosin tässä tilanteessa oikein voinu vaikuttaa, pakkohan se on vaan olla yhdessä ja yrittää operoida muutokset parhaansa mukaan 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Olen aina salaa miettinyt että ne jotka parisuhteessa ollessaan laskevat asioita sen varaan että jos joskus tuleekin ero, eroavat varmasti ennemmin tai myöhemmin. Itse heittäydyin aikoinaan täysillä rakentamaan tulevaisuutta yhdessä sen toisen kanssa ja sillä tiellä ollaan edelleen. Meillä on oma maailmamme jossa molemmilla on tilaa eikä ero ole käväissytkään mielessä vaikka yhteisiä vuosia on huimasti takana.

     0
    • Sofia

      Mäkin oon kerran laskenut että kumpi saa erossa pöydän ja kumpi pesukoneen, ei varmaan tarvii kertoa että tuliko eroa vai ei. Mutta olipahan helppo jakaa kalusteet! Oon sun kanssa samoilla linjoilla ainakin teoriassa, vaikka sitten kun pitää käytännössä toimia niin kyllä se vähän näyttää hirvittävän 😀

       0
  • Nimetön UnelmaVävy

    Minä voisin olla parempi kumppani Sinulle. Olen hyvin toimeentuleva enkä ole muuttamassa uran perässä minnekään. Ihastuisit varmaan hetimmiten. Ottaisitko yhteyttä.

     0
    • Sofia

      Houkutteleva tarjous, harkitsen vakavasti 😉

       0
  • Tilda

    Mä sanon mitään elämästä tietämättömän teinin näkökulmasta, että mee sinne minne sydän sanoo.
    Niin kauan, kun teet päätöksiä, jotka tuntuu oikealta ja ei oo ihan järjettömiä (=”hei päätän luopua kaikesta omaisuudestani ja muuttaa Venjälle myymään saippuaa, koska just nyt tuntuu siltä!!”), niin ei voi tehdä mitään mikä pilaa kaiken, kaikki tekee joskus vähän tyhmän ratkasun, mutta sillon pitää muistaa että se tuntui jossain vaiheessa oikealta.
    Sydän mukana ja rennoin mielin, jos menee pieleen niin vähän peruutetaan ja otetaan uusiks, loppujen lopuksi aika harva asia on lopullista ja peruttamatonta.

     0
    • Sofia

      Hitsi kun just ajattelin muuttaa Venäjälle myymään saippuaa! Noei sentään 😀 Kaveri sano just samaa että eihän ne päätökset oo mitään lopullisia, pitäähän sitä aina välillä kokeilla uutta ja sitten voi taas muuttaa suuntaa jos ei nappaakaan. Eihän siitä mitään tuu jos ei uskalla kokeilla!

       0
  • T

    Rohkaisenpa minäkin hyppäämään uuteen! Kuulosti siltä, että tekisit ilman parisuhdettakin vastaavanlaisen ratkaisun, joten mikset tekisi sitä myös parisuhteessa olevana? Ymmärrän tietenkin, että suuret muutokset pelottavat, kun suhde on niin tuore 🙂 Mutta mikään muutoshan ei ole lopullinen, se ajatus on ainakin itseäni auttanut vaikeiden päätösten edessä.

    Voisit saada vertaistukea mun miehestä, hän kun tänä syksynä muutti opintojeni perässä toiselle puolelle Suomea. Kuulostaa pahalta tuolla lailla kirjoitettuna, mutta oikeasti kyse oli yhteisestä päätöksestä, jota meistä kumpikaan ei ole katunut. No, meillä on takana vuosikausien yhteinen historia ja pari sitoumusta, kuten avioliitto ja muutama muksu ;D

     0
    • Sofia

      Tällaisessa tilanteessa unohtuu helposti se, että pitkällä tähtäimellä tilanne kuitenkin tasoittuu. Ajattelin ensin, että miksi mun pitää hypätä miehen perässä, mutta onhan se esimerkiks hypänny koko syksyn mun perässä kun ollaan oltu kaukosuhteessa 😀 Ja tuo lopullisuus tai lähinnä sen suhteellisuus lohduttaa, harva asia täällä on niin kovin lopullinen 🙂 Kiitos vertaistuesta ja tsemppiä miehelle tietysti!

       0
  • Sonja Kuula

    Anna mennä vaan. Jos kerran animaatioleffankin oot katsonut!

     0
    • Sofia

      Hienoo että ymmärrät mun suuren myönnytyksen arvon! 😀 Eiköhän tässä niin käy että laitetaan elämä vähän muuttumaan 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Kyllä kaiken avain on yhteinen sitoutuminen yhdessä oloon ja etenkin kaikesta puhuminen. Mitä vaan voi tapahtua ja suhde muokkautuu juuri teidänlaiseksenne, kunhan siitä puhuu. Kertoo omat toiveet ja aidosti kuuntelee toisen tarpeita. Kompromisseja varmasti joutuu, joka suhteessa tekemään, mutta en koe niitä pahana, koska haluan mieluummin elää suhteessa kuin yksin, joten se kuuluu asiaan.

     0
  • Leija

    Olen oikeasti tosi kiitollinen miehelle, että se oli valmis muuttamaan ja astumaan uuteen, kun mun oli pakko päästä pois vanhoista kuvioista. Oltiin seurusteltu 4–5 kk, kun mies muutti ensin tavaransa mun luo – vaikka tiedettiin sen olevan vain väliaikaista. Pari kuukautta myöhemmin hain töitä eri puolilta Suomea ja mies selaili kämppävaihtoehtoja. Kun mä sitten soitin, että nyt on työpaikka varmistunut, mies laittoi shamppanjan kylmään ja hyppäsi seuraavana yhteisenä vapaapäivänä autoon mun kanssa ja lähti käymään tulevalla kotipaikkakunnalla. Kohta kolme vuotta myöhemmin meillä on muuttunut asiat ja tilanteet todella paljon, mutta molemmat olemme löytäneet paikkamme täällä. Toisaalta taas seuraava kompromissi varmasti tehdään miehen ehdoilla, vaikka tuskin kovin helposti ollaan täältä lähdössä, niin vahvasti elämää on jo rakennettu uudelle paikkakunnalle.

     0
    • Sofia

      Ihana mies! Toisaalta jos ajattelen tilannetta toisin päin, niin varmaan omanikin olisi ensisijaisesti iloinen puolestani. Tuota olen myös yrittänyt itselleni tolkuttaa, että pitkällä välillä tilanne kuitenkin tasoittuu. Hetkessä vaan tuntuu toisen perässä menemiseltä, vaikka pitkässä juoksussa joustaminen voi olla omaltakin kannalta paras vaihtoehto 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.