VALIKKO
30.5.2019 21:30

On vaan niin vaikea sanoa ei

On todella vaikea sanoa ei. Usein ajattelen, että toinen toivoo minun myöntyvän, joten alan itsekin ajatella, että kai voisin olla tätä mieltä, jotta voisin myöntyä. Olen esimerkiksi ostanut puhelinmyyjiltä täysin turhia asioita ihan vaan siksi, että myyjälle tulisi hyvä mieli. Ja koska on niin vaikea sanoa ei.

Ein sanomisen vaikeus näkyy myös suhteissa. Helsingin Sanomat kirjoitti juuri esimerkistä, jossa nainen tuli perustaneeksi perheen, koska ei vain missään vaiheessa viitsinyt sanoa miehelle ei. Hän siis odotti ja odotti, että mies tekisi tämän likaisen työn ja näin he eroaisivat ilman, että hän itse ikinä joutuisi kieltäytymään.

Jollekin voi tulla yllätyksenä, että niinkin suorapuheisella ihmisellä kuin minulla on vaikeuksia sanoa ei. Se johtuu ihan siitä, että ollessani suorapuheinen olen vain omasta mielestäni realistinen, en mitenkään negatiivinen. Mutta ein sanominen on juttu, jonka kuulemisen tietää olevan toiselle ikävää. Tai ainakin luulen olevan.

Siksi monelle onkin helpompaa jättää tulematta treffipaikalle, kuin sanoa sitä, ettei aio tulla. Sitä en tosin ymmärrä, miksi kukaan suostuu sopimaan treffit, jos ei haluaisi mennä paikalle. Ystäväni sopi vastikään treffit, joille mies kertoi lähteneensä muutaman minuutin matkan päästä työpaikaltaan, mutta ei sitten koskaan päässyt perille.

Ein sanominen ennemmin on helpompaa kuin myöhemmin

En halua tehdä väärin, enkä sanoa eitä. Siksi en koskaan voisi jättää menemättä paikalle ilmoittamatta, koska se vasta väärin onkin. Mieluummin siis itse jätin treffit sopimatta kuin täysin ghostasin, kuten katoamista treffimaailmassa nykyään kutsutaan. Ein sanominen ennemmin on helpompaa kuin myöhemmin, joten suosittelen sanomisen aikaistamista, se helpottaa.

Koska ein sanominen on vaikeaa, sen vastaanottaminenkin alkaa olla vaikeaa. Kun et ole tottunut kuulemaan, että olet kiva tyyppi mutten halua enää tavata, sen voi ottaa aika raskaasti. Tässä tilanteessa saattaa sitten lähettää ein sanojalle valtavan vuodatuksen, mikä ei mainittavasti kannusta sanomaan eitä. Jos ei halua vuodatusta osakseen, on tavallaan helpompi vain hävitä. On sanottava, että tätä seikkaa on vaikea olla täysin ymmärtämättä.

Jos hän vain päätyi kanssani yhteen ja keräsi vuoden rohkeutta sanoa ei

Lukiessani Helsingin Sanomien juttua en voinut olla muistelematta edellistä parisuhdettani. Olin ihastunut tulevaan poikaystävääni, ja siitä sitten kehittyi suhde. Poikaystäväni ei juuri koskaan sanonut minulle vastaan. Suhteemme loppu tuli minulle täysin yllätyksenä. Näin jälkikäteen mietin, josko hän vain päätyi suhteeseen kanssani ja keräsi sitten vuoden rohkeutta sanoa sen ainoan kerran ei.

En varsinaisesti halua tietää vastausta, mutta tällaisena määrätietoisena ihmisenä on ihan hyvä kuulostella välillä toisen tuntoja. Olisihan se kauheaa olla suhteessa, jossa oma kumppani on vain siksi, ettei viitsinyt sanoa ei.

Maksettuani kaksi vuotta Elisa Viihdettä käyttämättä sitä kertaakaan olen oppinut, miten sanoa ei puhelinmyyjälle. Jopa mukaville puhelinmyyjille. Joten, toverit. Vaikka ein sanominen voi tuntua vähän ikävältä, sitä kannattaa opetella. Säästyy rahat ja tunteetkin menee oikeisiin osoitteisiin.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.