VALIKKO
21.3.2016 23:47

Onko kauneudesta hyötyä?

Moni tuntuu ajattelevan, että kauniiden on helpompi löytää deittejä ja seurustelukumppani. Kauniilla ihmisillä vain yksinkertaisesti on helpompaa, koska niistä ajatellaan myönteisemmin ja ne huomioidaan useammin. ”Ethän sä voit valittaa, kun oot niin kaunis!” Kauniiden on siis myös syytä olla onnellisia, koska ovat kauniita, ja ymmärtää empatisoida muiden kohtaloita.

Todettakoon heti alkuun, että kauneudella viittaan tässä yksinomaan ulkonäköön – vaikka sen erottaminen olemuksesta onkin melko mahdotonta. Olemus vaikuttaa hurjasti siihen, miten kauniina jonkun näkee. Sama henkilö näyttää hymy kasvoillaan aivan eriltä kuin yrmeänä.

pituus2

Toisekseen mietin, voinko kirjoittaa tekstiä, jonka lähtökohtaisesti kirjoittaa kaunis ihminen. Sittenhän joutuisin kutsumaan itseäni julkisesti kauniiksi! Kamalan noloa. Ja aika suhteellista, koska kauneus on loppupeleissä katsojan silmässä. On kuitenkin kulttuurisia oletuksia, joiden perusteella tietyntyyppistä ulkonäköä yleisesti preferoidaan. Se on se ajatus, johon kauneudella tässä viittaan.

Tällaisesta kauneudesta ei kuitenkaan juuri ole iloa sinkkumarkkinoilla. On toki totta, että tietyntyyppinen ulkonäkö kiinnittää enemmän huomiota ja saa enemmän myönteistä palautetta, mutta sillä ei oikeastaan ole juuri merkitystä parisuhteen löytämisen kannalta. Eihän parisuhteessa tarvitse vedota kuin siihen yhteen ihmiseen! Siksi en näe juuri erityistä arvoa sillä, miltä näyttää. Ihmisethän etsivät kuitenkin samantyylistä kumppania, ja ulkonäkö on usein ”samalla asteella”.

kauneus

Sen sijaan mietin, voiko kauneudesta olla jopa haittaa. Kauneus vetää puoleensa vähän kaikenlaisia ihmisiä, ja on vaikea päätellä, olisivatko he ollenkaan oikeantyyppisiä. On vähän masentavaa olla treffeillä, jos toisen lähtökohta on se, että kerrankin pääsi ulos jonkun hyvännäkösen naisen kanssa. Että sama se kunhan miellyttää omaa ja muidenkin silmää.

Kauneus, tai tietyntyyppinen ulkonäkö, ei siis juuri vie eteenpäin sinkkumarkkinoilla. Sen sijaan viehättävyydellä on merkitystä, koska lienee mahdotonta ihastua ihmiseen, jota ei pidä viehättävänä. Mutta siihen taas vaikuttavat jo monet muutkin seikat, joten ulkonäön merkitys ei ole kovin korkeaa luokkaa.

Sen sijaan ei ole sattumaa, että seurustelukumppanit muistutttavat toisiaan. Itse mietin asiaa niin, että jos pitäisi määritellä ns. ihannemiehen ulkonäkö, niin paras olisi miespuolinen versio itsestäni. Luonne voisi sitten olla erilainen, mutta ulkonäkö samantyyppinen. Voisin siis päätyä siihen lopputulemaan, että kaikki merkitykselliset seikat ovat aika suhteellisia. Mikä on hyvä, koska sitten kaikille löytyy oma mätsi 🙂

Kommentit

  • Elinamaikki

    Itse olen saanut kokea niin sanotusti kauneuden haittapuolet (kauheeta, nyt tässä kaikkien kuullen omakehu haisee!!) Tai ainakaan itsestä ei enää loppujen lopuksi ollut kovinkaan lupaava keskustelunaloitus tämä kyseinen ”oi kun olet kaunis” huomautus, koska siitä taas suoraan päästiin siihen ”olet varmasti mukava ihminen, koska olet kaunis”. Se on ihan kiva, jos pelkän ulkonäön perusteella pystyy päättelemään myös luonteenlaadun 😀
    Ja sehän on onneksi niin, että kauneus on katsojan silmässä. Joten luultavimmin jokaiselle löytyy se, joka pitää maailman kauneimpana myös silloin kun itsestä ei siltä todellakaan tunnu 🙂

     0
    • Sofia

      Heh ja kertoo jo ihan tarpeeksi noista päättelijöistä, kun noin laadukkaasti päättelevät 😀 Ja sekin vielä, että oli ulkonäkö minkälainen hyvänsä, niin ei se aina todellakaan tunnu kovin hehkeältä. Henkilökohtainen tsemppari olis kiva! Etenkin sellanen, joka ei oo perustanu valintaansa vaan siihen ulkokuoreen.

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.