VALIKKO
9.8.2017 22:25

Vähän turhan kivaa

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun istuin mikkeliläisen järven rannalla odottamassa senkertaista deittiä. Sen jälkeen elämä on ollut vähän turhan kivaa – juuri sen verran, että inspiroiva elämäntuska on kadonnut.

Se kerta järven rannalla oli muuten ensimmäinen, kun jouduin itse odottamaan. Yleensä olin aina sen verran myöhässä, etten varmasti joutunut olemaan se odottelija. Hyvää kannattaa odottaa, heh. Kun sanoin miehelle, että kohta tuosta jännittävästä tapailusta on jo vuosi, hän sanoi: ”Musta tää on kyllä paljon kivempaa.” Hyvinkin mahdollista.

Keskeinen ongelma tässä kuitenkin on, ja se on se, että tämä on ollut vähän turhan kivaa. Niin kivaa, etteivät miehet enää aiheuta elämäntuskaa. Tai ainakin se on ihan eri tasolla kuin reilu vuosi sitten.

Menestyvät taiteilijat ovat usein riutuvia persoonia, koska tuskasta on niin helppo ammentaa. Kyllä, vertaan tässä nyt itseäni menestyvään taiteilijaan, mutta ei takerruta siihen. Toisin sanoen, kärsin elämäntuskan puutteesta.

Se ei tietenkään tarkoita, ettei minulla olisi mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa. Olen kirjoittanutkin, mutta en ole julkaissut tekstejä. Ne ovat niin kepeitä, tuntuvat vähän typeriltä. Neuvominenkin on tuntunut typerältä, koska miksi minun pitäisi neuvoa muita? Sinkkuna neuvot kumpusivat viiltävästä elämäntuskasta ja kantapään kautta opituista oivalluksista, mutta nyt se tuntuu jo kaukaiselta.

Itse asiassa sen verran kaukaiselta, että aion kyllä vielä kirjoittaa siitä. Haluan ehdottomasti kertoa mitä ajatuksilleni on tapahtunut sitten sen 9.8.2016, jolloin istun rannalla ja mietin, että jos se tyyppi ei tulekaan.

Yhtään hauskaa deittitarinaa en aio enää kertoa. Rakkaat lukijat, tämä on haikeaa ja vaikeaa, mutta se on myös totta. Voi olla, ettei enää koskaan tule yhtään deittiä. Ei ehkä enää yhtään tarinaa siitä, kuinka minut feidattiin, minulta kysyttiin miksi olen sinkku tai mietin, miksi tuo on sinkku.

Kuten arvaatte, totta kai olen miettinyt, jääkö niiden tarinoiden jälkeen enää blogia. Tiedän varsin hyvin, että on noin tsiljardi muutakin suhteisiin liittyvää aihetta, joista voisin kirjoittaa. Voisin kertoa suhteista tai analysoida muiden suhteita – onhan sekin aika kivaa.

Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä inspiroivaa elämäntuskaa, jonka menetin 9.8.2016. Lopullisestiko, sitä emme tiedä, mutta parasta toivoa niin. Vaikka kävisikin niin, että mikään muu ei enää riitä tuomaan inspiraatiota takaisin.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.