VALIKKO

SusannaEveliina

15.11.2018 05:00

SE KUULUISA ENSIMMÄINEN.

Heippa kaikille! Kurkataanpas vähän siihen aiheeseen, että kuka minä olen ja mitä tämä blogi on.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tosiaan olen kahden pienen pojan äiti. Poikani ovat 2- ja 3-vuotiaat. Lisäksi katraassa mukana on mies, kissa ja koira. Blogissani tulen kirjoittelemaan meidän arjesta, koska suurimmaksi osaksi pyöritän tätä yksin, koska mies on paljon töissä. Itse olen tällä hetkellä kotona, mutta silloin tällöin teen vuoroja paikallisessa hoivakodissa. Olen siis ammatiltani lähihoitaja ja sairaanhoitajaksi olisi tarkoitus itseni vielä lukea. Tänä vuonna ei vielä ollut onnea matkassa päästä ammattikorkeeseen, mutta keväällä uudestaan!

Blogissa tulee myös näkymään laajasti oma elämäntapa remontti. Myös meidän uuden omakotitalon laittoa ja sisustamista!  Sekä kauneus on hyvin lähellä mun sydäntä ja niitäkin juttuja tulen tänne varmasti kirjoittelemaan.

Blogia olen kirjoittanut aiemminkin ja tälläkin hetkellä, mutta nytten siirryttiin tänne Stoorin puolelle. Ja toivon itsenikin puolesta, että homma alkaa sujumaan, koska tykkään itse kirjoitella näitä juttuja paljon. Koitan 1-2 kertaa viikossa jotain keretä kirjoittelemaan. Nytten on suunnitteilla paljonkin. Uusi koti, joten vähän uuden kodin avaamista myös tännekkin. Sisustus jutuista varmasti tulee juttuja ja ennen ja jälkeen kuvia. Ihan ensimmäisenä kunnon postauksessa voisin meidän remontista tänne kirjoitellakkin!

Oon tosi huono kirjoittamaan näitä aloituksia, jotenka en ala väkisin tähän tuhertamaan tekstiä. Parhaiten minua oppii tuntemaan ja tutustumaan elämääni ja blogiini seuraamalla tätä blogia. Joten seuraavassa postauksessa näemme jälleen!

-S

 

Kommentit

  • Anu

    Heippa! Kiva saada uusia kasvoja tänne Stooriin!

     3
    • SusannaEveliina

      Hei! Tosi kiva liittyä joukkoon. Oli heti alkuun koneen kanssa ongelmia ja jäi kirjoittelut, mutta jospa nytten lähtisi uuteen nousuun! 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.