VALIKKO
7.10.2018 22:11

EUROOPAN 8. PARAS TARJOILIJA!

Huhhuh! Mun koko elämäni upein vuosi päättyi viikko sitten raskaaseen ja huikeaan kisaviikkoon Budapestissa. Se onnellisuus, kaikkensa antaminen, sekä kehon ja mielen pitäminen täysin äärirajoilla ja silti pystyminen omiin parhaisiin suorituksiin. Sitä ei vain voi sanoin kuvailla, miltä se tuntuu… Kunhan saan enemmän kuvia käsiini, tulen jakamaan tarkemmin ajatuksia kisatehtävistä ja koko viikosta avajaisineen ja päätösjuhlineen! Alkuun tuntuu kaikista tärkeimmältä tulla jakamaan päällimmäiset fiilikset.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen heti pari päivää kisojen jälkeen. Pinnalla olevat fiilikset olivat tottakai onnellisuus ja haikeus tämän matkan tultua päätökseen. Nyt kun olen viikon ajan pyöritellyt ajatuksia niin tulevasta, muistellut kisoja kuvia katsellen, sekä nauttinut hetkestä ja tästä vapaudesta vain olla, mieleen on noussut muitakin mietteitä. Niinkuin arvata saattaa, sitä tyhjyyden tunnettakin on ollut. Etenkin näin loppuviikosta ja uuden viikon lähestyessä, kun tajusin etten maanantai-aamuna aloittakaan treenejä koululla. Tajusin myös, että vaikka matka päättyi konkreettisesti viime sunnuntaina kun tultiin maajoukkueen kanssa Suomeen, matka jatkuu tästä eteenpäin yhtä varmasti kuin ajatus siitä, että tällaisessa elämänkokemuksessa matka on aina määränpäätä tärkeämpi. Näiden ajatusten läpikäyminen jälkeenpäin ja muistojen kultaantuminen on edelleen osa tätä matkaa, jonka olen saanut kokea.

”Entisenä pahimman luokan perfektionistina pelkäsin, etten voi tyytyä kuin voittoon. Mutta kun mun reaktio oli sekunnin kestävän pettymyksen jälkeen pelkkää onnellisuutta, tajusin, että tämän matkan aikana on todellakin kasvettu ihmisenä.”

Tämän postauksen ei ole tarkoitus olla tekosyiden etsimistä tai selittelyä siitä, miksi tällä kertaa rahkeet eivät riittäneet mitalisijoille. Kun lähtökohtaisesti mun uskottiin tuovan mitali kotiinviemisiksi, ainoa asia joka ärsytti palkintojenjakotilaisuudessa oli viestit, joita lukiessa tuntui, ettei mun sijoitusta arvostettu niin paljon tai ymmärretty miten törkeän hyvin mä kaikesta huolimatta kisat vedin. Edellinen lause kuulostaa hullulta, mä tiedän sen, mutta en voinut sille mitään, että hetkittäin ajattelin, että mulla ei ole syytä juhlistaa mun sijoitusta vain siksi, että joku muu on saattanut odottaa enemmän. Millään muulla ei pitäisi olla väliä, kunhan on itse tyytyväinen, eikö niin? Entisenä pahimman luokan perfektionistina pelkäsin, etten voi tyytyä kuin voittoon. Mutta kun mun reaktio oli sekunnin kestävän pettymyksen jälkeen silkkaa onnellisuutta, tajusin, että tämän matkan aikana on todellakin kasvettu ihmisenä.

Kuva: Skills Finland, Nelli Paakkanen

Niinkuin alussa mainitsin, viikon aikana keho ja mieli olivat äärirajoilla, jolla tarkoitin, että kisapäivinä en kerennyt juuri tuntea normaaleja tunnetiloja, kuten nälkää tai väsymystä. Pitkien kisapäivien jälkeen kävin aina läpi seuraavaa päivää, suunnittelin saatavilla olevan välineistön järkevää käyttöä ja puhuttiin mun expertin kanssa alkuyön tunneille asti tehden viimehetken ratkaisuja. Öihin mahtui keskimäärin alle kuusi tuntia unta, aamulla aikaa vei tottakai myös laittautumiset ja silti tunsin aina olevani valmiina ja täynnä uutta energiaa seuraavaan päivään. Esimerkiksi viimeisenä kisa-aamuna takana oli 5 tunnin unet, sillä illalla ei vaan enää nukuttanut. Aamulla heräsin 1,5 tuntia ennen aamupalaa, josta vajaa puoli tuntia meni laittautumiseen ja tunnin ajan kertasin vielä tuotetietoutta ja viimeisen, haastavimman päivän tehtäviä.

Nukuin yöni kyllä todella hyvin, enkä jättänyt nukkumista tai syömistä millään tavalla jännityksen takia vähälle. Adrenaliinin määrä saa ihmeen kummasti kehon suorittamaan vaan niin vaativissa olosuhteissa. Olikin hassua, kun huonekaverin kanssa havahduttiin yhtäaikaa siihen, kun maha murahti ja tajuttiin, että tältäkö se tuntuu, kun on oikeasti nälkä?!


Kuva: Heikki Tuovinen

Musta todella tuntui, että joka tehtävää lähtiessä tekemään tiesin  tasantarkaan mitä olin tekemässä ja tunsin, että uskoin ensimmäisen kerran todella vahvasti myös omaan tekemiseen. Kisapaikan ja välineistön nähdessä meidän lajissa töitä pystyy tekemään yllättävän paljon seuraavaa päivää varten ja halusin tuntea suorituksien jälkeen, että kaikki on todellakin annettu. Ja niin todella tein. Harjoittelin jopa yhtenä iltana ananaksen leikkaamisen spiraalin muotoon meidän pienen huoneen pöydällä, josta kuoret lentivät lattialle tilanpuuteen vuoksi, haha! Seuraavana päivänä se sujuikin oikein sukkelaan, joten harjoittelu kannatti.

Elämäni hienoin hetki oli, kun mun osalta kisat päättyivät vielä kaikkein rankimpaan ja vaativimpaan moduuliin, Fine Diningiin. Kun 10 servettiä oli taiteltu pöydälle, tiesin, että tämä vuoden uurastus oli nyt tässä. Halattiin experttini Sarin kanssa ja tunteet vain nousivat niin vahvasti siinä hetkessä pintaan. En yleensä ole mikään herkkä itkemään julkisesti, mutta kun tunne puskee läpi, se on aidointa. Kyyneliä sai melkein pidätellä joka päivä, sillä mä olin oikeasti vain niin onnellinen.

Mun todellakin oli helppo hymyillä niin tehtäviä suorittaessa kuin myös hallin käytäviä pitkin kävellessä. Myös tuomarit huomasivat, että todella nautin joka hetkestä, jonka sain kisahallissa viettää. Sillä ei ole mitään väliä, mitä tekee, kunhan aina on sydän mukana. Ammattitaitokilpailussa jokainen kilpailee oman alansa mestaruudesta, eikä kukaan menesty teeskentelyllä.

Tiesin nimittäin jo ennen kisoihin lähtöä, että millään muulla ei ole enää mitään väliä, kunhan muistan nauttia joka hetkestä. Treenit oli treenattu ja piti vain nauttia omasta osaamisesta ja pitää hauskaa. En olisi voinut tehdä tässä vaiheessa enempää, joten kun kisatehtävät olivat ohi, mieleen nousi ajatus ”Ihan sama mones mä tulen olemaan, tää on ollut ihan uskomatonta ja vain sillä on tässä vaiheessa merkitystä.”

”Kyyneliä sai melkein pidätellä joka päivä, sillä mä olin oikeasti vain niin onnellinen. ”

Moni kilpailija oli käynyt kisaamassa maailmanluokan tasolla Abu Dhabin WSC-kisoissa, niinkuin myös näiden kisojen voittajakin. Sinällään onkin hassua, että ikäraja on korkeampi EuroSkillsseihin kuin WSC:hen, mikä mahdollistaa kisojen käymisen vaativammasta helpompaan. Ja mulla oli eroa voittajaan vain kuusi pistettä (!!) ja pronssiin neljä. Vaikka 8. sija 20:stä osanottajasta on jo kova veto, tajusin kisan todella olleen tiukka. Kuuluin juuri siihen kärki kahdeksikkoon, joiden välillä erot alkoivat todella pienentyä. Lisäksi kunniamaininta osaamisen olevan aivan Euroopan huipputasoa sai mut viimein tajuamaan, että oonhan mä ihan törkeän hyvä siinä mitä mä teen!

Pistetyksessä pitää muistaa aina myös se, että kun kilpailija on antanut kaikkensa omalta osaltaan, loppu on tuomareiden käsissä. Meidän alalla on suuria näkemyseroja ja jonkun maan tapa tehdä on toisessa täysin väärin. Siksi haastavaa tästä tekee sen, että täytyy oppia tietyllä tapaa miellyttämään suurinta osaa, jotta voi napata mahdollisimman hyvät pisteet. Tottakai mun valmentajan timanttisen kokemuken jälkeen, pystyimme tietämään jonkun verran mitä tuomarit haluavat nähdä. Lopulliset ratkaisut tehdään kuitenkin aina paikanpäällä ja ohjeet pitää kuunnella todella tarkkaan. En ole nähnyt vielä tehtäväkohtaisia pisteitä, mutta mulle jäi hyvä fiilis siitä, että onnistuin tässä asiassa experttini kanssa hyvin. Ja mikä tärkeintä, mä olin oma itseni. Keskityin vain omaan tekemiseen, kisasin rehellisesti, enkä esittänyt mitään. Musta pidettiin siellä, mun työskentelyä ihailtiin ja toivon, että toin uusia näkemyksiä myös meidän tavalla tehdä asioita nykypäivän ravintolapalvelukilpailuun.

Sain uusia kavereita ja kontakteja ympäri Eurooppaa. Sain kokea niin syvää onnellisuutta meidän koko tiimin tekemästä työstä ja ihailla kilpailijoita, jotka ylsivät korkeammille sijoille. Oli myös ihan parasta, kun oma perhe matkusti kannustamaan ja iloitsemaan Suomalaisten menestyksestä. Matka oli upea ja se on tärkeintä <3

Kirjoitin Facebookseinälleni kunnon stoorin halutakseni kiittää kaikkia tukijoukkoja ja yrityksiä, jotka ovat olleet mukana. Mutta nyt… näin pitkän blogitekstin ja alla olevan videonlinkin myötä, jätän tämän vain tähän: KIITOS! Kuluneeseen vuoteen pääset pienen videokosteen parissa tästä linkistä. Ihanaa sunnuntai-iltaa! <3

Kommentit

  • Annastiina

    Oot kyllä huippu <3 Onneksi olkoon mahtavasta sijoituksesta. Sun kisamatkaa on ollut mukava seurata blogin ja instan välityksellä

     1
    • Suvi

      Voi kiitos Annastiina! <3 Ihana kuulla, jos olet tykännyt! 🙂

       0
  • Nimetön Anne

    Onnea Suvi. Teit niin hienon kokonaissuoriruksen. Parasta varmasti oli koko matka kohti kisahuipennusta. Olet antanut paljon meille, jotka olemme saaneet sivusta seurata valmistautumistasi.
    Hyvää talven odotusta!

     1
    • Suvi

      Kiitos paljon Anne <3 Näinhän se on. Matka on määränpäätä tärkeämpi! Samoin sinulle! <3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.