VALIKKO
16.9.2018 01:30

HENKISESTI VAHVA KOITOKSEEN?

Ei vitsit, miten hyvältä tuntuu kirjoittaa pitkästä aikaa. Lauantai-ilta kotikotona, tyhjä valkoinen tekstikenttä, tietynlainen tyhjyys tämän matkan lähestyessä loppua, mutta samalla mieli täynnä ajatuksia, joita on pakko päästä jakamaan… Olen odottanut tätä hetkeä, kun kaikki treenit alkavat olla paketissa, tätä jännitystä jota saan elää vielä reilun viikon ennen kilpaluja, mutta myös sitä, että mulla on vihdoin aikaa kuunnella myös paremmin itseäni.

Kuva otettu Facebookista: Turun ammatti-instituutti.

Uskomatonta, että mä olen tehnyt tätä nyt reilun vuoden. Mä olen mennyt VUODEN kohti yhtä unelmaani, viikkoa jolloin kisaan Budapestissa Euroopan mestaruudesta. Matka ei ole ollut huimaa nousukiitoa, enkä sitä sen koskaan odottanutkaan olevan. Se ei ole ollut pelkästään oman ammattitaidon lisäämistä. Se on tuonut mun elämään niin uskomattomia asioita, joista en osannut haaveillakaan kun pistin nimeni paperiin, että lähden karsimaan tästä edustuspaikasta.

Ei ole kauaakaan kun vielä mietin, että mulla on ollut vaan hyvää tuuria, että olen tässä tilanteessa. Että en oikein tiedä, miksi juuri minä olen menossa edustamaan Suomea, mutta silti kiitollisena tästä mahdollisuudesta. Oli avartavaa huomata, että on mut tähän jokin muukin tuonut kuin tuuri. Oonhan mä tehnyt älyttömästi töitä, eikä mikään ole tullut valmiina eteen. Olen äärettömän kiitollinen niistä mahdollisuuksista, joita mulle on annettu, mun tehtävä oli kuitenkin tarttua niihin rohkeasti kiinni. Niiden myötä mä olen päässyt haastamaan itseäni ammattitaidollisesti, kuin myös etsimään itseäni. Aikaa ei ole ollut vielä tarpeeksi kokeilla kaikkea sitä, mitä olisi ollut mahdollista tehdä. Mä päätin rakentaa kuitenkin omaa polkuani ja pitää huolen siitä, että mitä tahansa teen, sen pitää tehdä mut onnelliseksi.

Nostellessai valehtelematta toistakymmentä kertaa ankan rintapaloja leikkuulaudalta lautaselle -aina vain sulavammin- en miettinyt hetkeäkään ”miksi ihmeessä mä teen tätä?”

Jos palataan vielä hetkeksi aikoihin, jolloin aloitin tarjoilijan opinnot, olin aika eri ihminen. Mua jännitti ihmisten kohtaaminen. Aluksi koko homma oli vähän vaikeaa, sillä yritin etsiä eroa asiakaspalvelija minästä ja oikeasta minästäni. Tai tavallaan mulla oli iskostunut päähän ajatus siitä, että ne täytyy olla kaksi eri asiaa. Muistan niin hyvin, kuinka ensimmäisessä harkkapaikassani jännitin niin paljon keittiön nurkasta siirtymistä salin puolelle, ihmisten pariin. Ja jos mietitään tämän hetkisiä kisatehtäviä: Saliruuan valmistamista asiakkaiden edessä, englannin kielellä, liekityksissä tai baaritehtävässä ehkä jopa tietynlaista heittäytymistä ”show-meininkiin” ja tiedättekö mitä, mä todella tykkään siitä. Kun vihdoin viimein on alkanut uskoa myös itse omaan osaamiseen, sitä on kiva tehdä näkyvästi. Mutta tähän pisteeseen olen päässyt vasta hetki sitten ja se on vaatinut tämän vuoden työn.

Jos kisatehtäviin kuuluu nuo mainitsemani asiat, niitä on pakko harjoitella, joten päätin myös alkavani pitämään niistä. Mä en ole treenannut hetkeäkään asenteella, ettenkö tykkäisi tästä. Mitä ikinä tulen elämässä tekemään, olen oppinut että on mahdollisuus päättää tehdä asioita, joista oikeasti pitää. Nostellessai valehtelematta toistakymmentä kertaa ankan rintapaloja leikkuulaudalta lautaselle -aina vain sulavammin- en miettinyt hetkeäkään ”miksi ihmeessä mä teen tätä?”

Kuva: Skills Finland, Laura Karinen

Vaikka mäkin olen harjoitellut useita tunteja päivittäin, reissanut paljon saadakseni haasteita treenaamiseen, olen halunnut tehdä selkeän rajan treenin ja vapaa-ajan välille. Siksi en ole kokenut missään vaiheessa sen kummempaa väsymystä, sillä alusta alkaen päätin tämän olevan mieletön matka. Matka, jossa samanlailla kulkee muukin elämä sulavasti matkassa. Tottakai ystävien näkeminen ja perheen kanssa oleminen on jäänyt vähemmälle, mutta samanlailla mä olen pyrkinyt olemaan myös läheisteni elämässä mukana ja kyselemällä vähintään kuulumisia.

Alan vasta nyt ymmärtämään myös asioita, joita olen oikeasti päässyt kokemaan. Miettiessäni paljon viime aikoina sitä, missä haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä tai mitä sitten jos tulen euroopanmestarina Budapestista kotiin. Sillä ei ole väliä mitä titteliä ammattitaidollaan kantaa, on hienompaa jos on rohkeutta tehdä sitä ja olla siellä missä tuntuu hyvältä. Ysiltä lähdettyäni opettajat toivoivat minusta kemistiä tai fyysikkoa. Lähellä 10 keskiarvoa lähdin amikseen, vieläpä harmiksi yhteen vähiten arvostettuun ammattiin. Olen saanut kuitenkin näyttää, että oman sydämen kuunteleminen johtaa kaikista pisimmälle. Tuosta samaisesta ravintolakoulusta voi päätyä paikalliseen pubiin tiskin taakse tai maailman huipulle, joista kumpikin on täysin oikein. Toivon voivani olla tietyllä tapaa myös esimerkkinä nuoremmille, että omilla valinnoilla on iso merkitys ja pieneltäkin kylältä voi ponnistaa korkealle. Ja vaikka pää kurkottelisikin pilven reunoissa, jalat on pidettävä tiukasti maassa.

Haaveilin aiemmin olevani töissä jossain kivassa kahvilassa, jossa olisi rentoa ja stressitöntä työskennellä. Oli kuitenkin hullua tajuta, että olen vasta 19 ja olen päässyt kokemaan ravintolamaailman yhden ääripään: kolmen Michelin tähden ravintolan. En tiedä vielä varmaksi missä haluaisin tehdä näitä hommia vai päädynkö jossain vaiheessa täysin eri alalle. Eikä minkään tarvitse pysyvää olakaan, vaan on nimenomaan rikkaus nähdä maailmaa, etenkin ravintola-alan näkökulmasta. Tässä vaiheessa olen kuitenkin oppinut, että työssä pitää olla haastetta, sen pitää tuoda silloin tällöin eteen jännittäviä tilanteita, päiviä jolloin kaikki ei mene todellakaan nappiin ja hetkiä, jolloin on kokenut onnistuvansa epäilyksistä huolimatta. Se tulee olemaan mun työn suola.

Voisin sanoa, että tärkein tavoite on oikeastaan saavutettu. Ala kuin ala, mutta jos siihen pisteeseen pääsee, on kaikki maailman rikkaudet taskussa, ihan ilman mitalliakin.

Moni varmasti luulee, että kilpailuvalmennus on vain jatkuvaa treenaamista ja tekniikan hiomista timanttiseksi. On se sitäkin, mutta kaikki tekeminen menettää hohtonsa, jos ei pysty kantamaan itseään ylpeänä tai seisomaan osaamisensa takana. Joillakin itsevarmuus tulee luonnostaan, mutta niinkuin alussa mainitsin, mun on pitänyt etsimällä etsiä se. Juuri siksi matka on antanut paljon enemmän. Kenenkään ei tarvitse tyytyä siihen, mitä muut sinussa näkevät, mitä itse luulet olevasi tai mitä olet ennen ollut. Mä en tyytynyt olemaan tämä ”ujo tarjoilija” vaikka pitkään luulin näin itsekin, sillä annoin toisten määritellä millainen olen. Päätin, ettei se pidä paikkaansa ja silloin ymmärsin, että itseään voi ja pitääkin kehittää jatkuvasti. Unelmana voi olla saavuttaa tietynlainen minuus, jota kohti päivittäisillä valinnoilla voi mennä. Eniten se on vaatinut suuria askelia ja jopa harppauksia oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemiseksi. Sillä silloin kasvaa ja oppii eniten, kun tekee asioita, vaikkei tunne olevansa valmis.

En väitä, etteikö ujonakin persoonana voisi pärjätä esimerkiksi näissä kisoissa. Tiedän vain, että itse en olisi uskaltanut lähteä tämän kärryn kyytiin, jos en olisi tehnyt töitä myös itseni kanssa. Jotka mut tuntee, huomaavat mussakin kausia tai tilanteita joissa se ”ujous” tulee vielä esiin. Tarkoitus ei olekaan päästä siitä välttämättä kokonaan eroon. Se voi kulkea edelleen mukana olemalla osa minua menneisyydestäni, tekemässä musta juuri minut, sillä tärkein asia on se, ettei se ota elämästä otetta ja estä tekemästä asioita.

Henkisen valmennuksen puolella pyrin siihen, ettei se iske eteeni Budapestissa, vaan pystyn selkä suorana seisomaan oman osaamiseni takana. Myös se miksi otin asian esille on se, että vuoteen on mahtunut myös päiviä ja viikkoja, jolloin usko omaan tekemiseen on kadonnut. Ollessani muutama viikko sitten kipeä treenimatkalla, aloin tuntemaan ettei musta ole koko hommaan, kun läpivedoissa ajatus ei kulkenut toivotulla tavalla, enkä jaksanut olla niin pirteä kuin olisin halunnut. Täysin järjetöntä, sillä ihmisiä tässä vain ollaan, eikä itseltään saa vaatia liikoja tai ihmetekoja. 

Kuva: Skills Finland, Jarmo Linkosaari

Mä aloin vihdoin myös ymmärtämään oman roolini asiakaspalvelijana. Opin, ettei sen ole pakko erota omasta minästäni, koska silloin olen aidoimmilani. Viime aikoina sydäntä lähinnä oleva palaute on nimenomaan tullut mun aitoudesta työssäni ja siitä, että selkeästi teen tätä koska nautin siitä. Voisin sanoa, että tärkein tavoite on oikeastaan saavutettu. Ala kuin ala, mutta jos siihen pisteeseen pääsee on kaikki maailman rikkaudet taskussa, ihan ilman mitalliakin.

Tietysti myös mulla on paljon heikkouksia ja asioita, joista en tiedä vielä mitään. Esimerkiksi muutaman kerran olen ollut onnekas saadessani viinitietäjiä asiakkaikseni, joissa asetelma on kääntynyt niin päin, että tarjoilijana itse kuuntelen kyseisestä viinistä ja asiakkaan kokemuksia tuottajan viinitilalta kuvien kera tämän puhelimen näytöltä, haha! Etenkin, kun on nuori voi hyvinkin myöntää omaavansa vielä vähän tietoa. Sain tuosta kokemuksesta paljon enemmän irti, kun en yrittänyt esittää mitään muuta kuin olen ja lopussa sainkin vielä palauetta juuri aitoudestani ja erinomaisesta palvelusta. Käsitys palveluminästä alkoi rakentumaan ja vahvalle perustalle on hyvä alkaa kokoamaan entistä parempaa ammattitaitoa.

Voisin jatkaa kirjoittamista loputtomiin, mutta luulen, että palaan näihin aiheisiin vielä tulevan viikon aikana kisajännityksissäni. Tästä tuli ylivoimaisesti mun pisin kirjoitus koskaan, joten kiitos kovasti jos jaksoit lukea loppuun asti. <3 Mahtavaa sunnuntaita!

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Ihanan lämmin ja aito kirjoitus. Kiitos siitä. Kirjoitus antoi paljon ajattelemisen aineksia minulle välillä niin leipiintyneelle ”pomoihmiselle”.

     1
    • Nimetön Nimetön

      Voi kiitos paljon sinulle! <3 Ihana kuulla, että kirjoitukseni herätteli ajatuksia, näin oli tarkoituskin 🙂

       0
  • Nimetön Minna A-P

    Ihanaa luettavaa!

     1
    • Nimetön Nimetön

      Kiitos paljon Minna! <3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.