Tagi: kuulumiset

2017

Jälleen on yksi vuosi jäämässä taakse ja siirrytään kohti seuraavaa. Meinasin aloittaa tämän postauksen ihan vahingossa samoilla sanoilla kuin viime vuotisen version, mutta onneksi huomasin asian, niin ei tule...

Marraskuun kuulumisia

Heipparallaa! Mä en ymmärrä mihin tämä syksy on hurahtanut ihan yhtäkkiä! Musta tuntuu, että koulu alkoi vasta ihan muutama viikko sitten ja että kävin leikkauksessakin vasta ihan äsken. Koulun alusta on...

Kesän kuulumisia

Viimeisimmästä "höpöttelypostauksesta" alkaa olla aikaa jo sen verran kauan, että ajattelin tänään olevan erinomainen päivä sellaiselle. Eli siis tänään on vuorossa viime viikkojen kuulumisia! Ihan aluksi...

Viime aikojen kuulumisia

Heippa! Mä ajattelin pitkästä aikaa kertoa ihan vaan mun kuulumisia. Edellisestä kuulumispostauksesta on paljon aikaa, joten nyt on ehkä taas pienen päivityksen aika. Tällä hetkellä mun vuorokaudet täyttää...

VUOSI 2016

Mitä kaikkea vuosi 2016 sisälsikään? Iloja ja suruja. Rakkautta. Ero monen vuoden suhteesta. Ensimmäistä kertaa yksin asumista. Uusi työpaikka. Uusia tuttavuuksia. Toivottuja ja...

Hengissä ollaan!

Huh! Viime kerrasta on ihan liian kauan aikaa, mutta ehkä voisin tänne blogin puolelle kirjoitella pienen tilannepäivityksen ja toivotella kaikille hyvät joulut. Oon tosiaan ollut viime aikoina tosi stressaantunut...

Joulukuussa

Syksy on hurahtanut melkein joulukuun puoliväliin enkä ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään omia ajatuksia tai kuulumisia. Tällaisen postauksen kirjoittaminen pitkästä aikaa tuntuu vähän oudolta. Tavallaan...

Mitä mulle kuuluu?

Mä oon viime päivät värkännyt teille ihanille lukijoilleni päivittäistä luettavaa joulukuun 1-24. päiville. Tiedossa on siis joulukalenteri! Homma on vielä aika pahasti kesken, mutta onneksi mulla on vielä...

What´s up lately

Blogissa on ollut hiljaista viimeiset pari viikkoa. Ahkera päivittäminen on blogien elinehto, mutta en ole saanut uutta materiaalia aikaiseksi. En ole ehtinyt. Meillä alkoi uusi kurssi yliopistossa ja...

Mökkikuplassa

Olin viikonloppuna jo toista kertaa parin viikon sisään kaverin mökillä. Kuten olen kirjoittanut, olen ollut vähän väsynyt. Luonnon äärellä, eristyksissä kaikesta on tuntunut hyvältä olla. Saunoa...

Elokuvapakko

Kanada vei jääkiekossa, allekirjoittaneen tulisi olla jo nukkumassa huomisen aikaisen herätyksen takia ja "pakko" mennä elokuviin alkuviikosta. Siinä tiivistettynä oikeastaan tämän myöhäisillan tunnelmat....