Tagi: tavoitteet

MUUTOSTEN VUOSI 2018

Vuosi on vaihtunut ja nyt elellään jo vuoden 2018 toista viikkoa. Uutta vuotta juhlittiin pitkän kaavan mukaan kavereiden kesken ja uusi vuosi alotettiin tietenkin tanssimalla, mutta myös kävelemällä kevyt 1,5h...

Kun syke laskee 36:een

Sykkeiden seuraaminen kuuluu ainakin aktiivisemman urheiluharrastajan normirutiineihin. Sain itsekin joululahjaksi Polarin aktiivisuusmittarin, joka kertoo sykkeen ranteesta mitattuna. Muutama vuosi onkin kulunut, kun...

Hyvää uuttavuotta 2017!

Vaikka uutta vuotta ei varsinaisesti viettäisi, tietäisi aamulla herätessään vuoden vaihtuneen. Eikä siihen tarvittaisi edes kalenteria, sillä somefeedi on tällä hetkellä täynnä erilaisia...

Juoksutavoitteet 2017

Raskauden aikana huomasin harmitelleeni monesti, kuinka nyt jää tosi kivoja juoksutapahtumia välistä tänä vuonna. Ollaan esimerkiksi miehen kanssa juostu Kaisaniemen Tough Viking molemmilla kerroilla, kun se...

Kilpailujännitys

Kilpailujännitys on asia, jonka syitä omalla kohdallani olen jo pidemmän aikaa miettinyt. Miksi yhä edelleen kilpaileminen jännittää niin paljon? Olenhan kilpaillut, vaikka kuinka monta vuotta, joten kyllä...

Emma: 5 days to go… SMhallit2016

Ekassa mun kirjottelussa oli just kisailtu Jyväskylä Indoor Games ja hallikausi oli vasta alkumetreillä. Nyt reilu pari viikkoa myöhemmin aletaankin jo sitten lähestyä kauden huipentumaa tai huipentumia. Jep,...