Tagi: valokuvaus

Kevätkuvaukset kaverin uusista hiuksista

Ajattelin että alan jakaa blogiin myös enemmän valokuvauskuvia, sillä kuvaus on kuitenkin mulle rakas harrastus. Oikeastaan yhdessä vaiheessa tein oman blogin valokuvauskuville, mutta tuntui hölmölle pitää...

Valokuvien esittelyä

Valokuvaaminen on aina ollut mulle rakas harrastus, mutta täällä blogissa harvemmin jaan valokuvauskuviani. Erottelen blogikuvauksen ja harrastusvalokuvauksen, sillä blogikuvaus on mulle lähinnä kuvien sommittelua...

Kuukuvailuja

Kuu ja erilaiset avaruusaiheiset jutut ovat mun mielestä erityisen kiehtovia. Kuussa on jotakin mystistä, ja se saa tuntemaan oman olon kovin pieneksi, kun tajuaa miten pieni osa me todellisuudessa ollaankaan tätä...

Kätevä apu kännykkäkuvaamiseen

Jouduin tässä pari viikkoa sitten hankkimaan uuden kännykän, koska vanha alkoi temppuilemaan niin paljon ja se ei oikeastaan enää toiminut juuri ollenkaan. En pystynyt vastailemaan puheluihin, muisti oli koko ajan...

Mökkeilyviikonloppu

Vihdoin sain aikaiseksi viimeistellä tämän postauksen mun viikonlopusta! Mulla oli tosi kiva viikonloppu, ja tavallisesta viikonlopusta poiketen olin koko viikonlopun koko ajan menossa. Perjantaina suunnattiin heti...

Mustavalkokauneutta

Perjantai-iltaa helteen jo hieman uuvuttamalta bloggarilta! Ei kyllä todella ole päässyt valittamaan lomakeleistä tänä vuonna. Kauniita päiviä on ollut yksi toisensa jälkeen, ja ne ovat taas herätelleet...

Ne pienet erot – söpöysvaroitus!

Meillä on siis kaksi kissaa. On ollut ihan valtavan ihanaa tutustua näihin kahteen, täysin erilaiseen persoonaan. Killit tuovat arkeemme hurjan määrän iloa ja naurua, ja usein nauramme juurikin näiden kahden...

Lämpöä talven keskelle

Aamulla herätessäni eilinen loskakeli oli vaihtunut seitsemään pakkasasteeseen, ja ulkona näytti niin kylmältä! Mielelläni vaihtaisin tuon hyisen ilman +30 asteeseen ja auringonpaisteeseen, mutta koska se ei nyt...

Uusi vuosi

Eilen ehdinkin jo toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta, mutta palaillaan vielä mun uuden vuoden tunnelmiin muutamien kuvien muodossa. Mulla oli rento uusi vuosi, koska oli hirveän flunssainen olo. Jaksoin kuitenkin...

Pärnun matka, osa 2

Toinen osa Viropostauksesta on vähän jäänyt, kun on taas ollut kaikenlaista meneillään elämässä. Aattelin nyt vihdoin saada sen tehtyä, niin pääsen taas päivittelemään muitakin juttuja tänne. Katsotaan...

Pärnun matka, osa 1

Täällä blogissa en tainnutkaan mainita, että maanantaina lähdettiin käymään perheen kanssa Virossa, jossa oltiin kolme yötä. Kuudelta aamulla lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä, jossa suunnattiin heti...