VALIKKO

Työelämän #inhimillisiä muutoksia

Muutos tarpeen -vie vaikka roskat

Muutos käy esimiehen mielessä

Törmäsin elävässä elämässä kiireiseen esimieheen, jolle tulee päivässä 97 puhelua, joissa varmistetaan että näin kannattaa toimia ja onhan tää ok? Esimiehen aika menee puheluita purkaessa ja työntekijöiden itsestäänselvyyksiä kuittaillessa. Tämä kiireinen esimies potee huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ”läsnä ja tukemassa”. Tästä syystä töistä kotiin ajaessaan ja kotipihalla autossa istuessaan hän kuuntelee narinaa ja avautumisia työyhteisön ongelmista, pahasta mielestä tai toimii muuten vain henkisenä tukena alaisilleen ja kollegoilleen.  

On syntynyt kierre, jossa kiitollisuudenvelassa hyvitellään tai virheiden peloissa kaikilla on vähän huono, epämääräinen olo. Kulttuuri, jossa todellisuudessa johdetaan trendin mukaisesti alhaalta ylöspäin. Työntekijät ohjaavat esimiestä johtamisen sijaan hoivaamaan ja paijaamaan. Samalla työntekijät hakevat huomiota, ymmärrystä kun sitä ”esimiestä on niin vaikea saada kiinni”. Ja tästä syntyy erikoinen epätasapaino, jossa kovimmalla äänellä valittavat ja myöhäisimpiin ajankohtiin avautuvat pääsevät erikoisasemaan, jota on vaikea horjuttaa.

Alun perin kaikilla on varmasti ollut hyvä tahto ja halu toimia inhimillisesti. Liian pitkälle vietynä työpaikasta on tullut kodinomainen perhe, jossa kaikki on sallittua. Ovia paiskotaan, silmiä pyöritellään kädet puuskassa, auton avaimia piilotetaan ja kieltäydytään viemästä roskat – ihan kuin kiihkoisimmassa teini-iässä hormonien humalluttamana.

Muutos kannattaa aloittaa – itsestään

Jos tunnistat olevasi tällaisessa paikassa töissä, kannattaa työyhteisön parantaminen aloittaa itsestään ja omasta muutoksesta. Turha syyttää yritystä, organisaatiota, kollegoita, ylintä johtoa.

Mikäli tuntui pahalta lukea ylläolevaa tekstiä tai heti tunnistit jonkin kollegan käytöksen, aloita silti itsestäsi. Mikä alun perin on tuonut sinulle iloa työssäsi ja elämässäsi? Teetkö niitä asioita kotona ja työssäsi? Mikä olisi sinun muutos?

Jos et muuta keksi, niin aloita vaikka viemällä roskat.

 

 

Muutos voi alkaa vaikka viemällä roskat.

Mervi Leikas
Missioni on parantaa työelämää yksi ihminen kerrallaan. #inhimillinenmuutos

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.