VALIKKO
28.2.2019 18:38

Oppiiko Afrikka riistämään turisteja?

Kuva: Saartje Baartman, 1810. Wikipedia.27.2.2019

”PATA-PATA!”

Afrikan turismilla ja Britannian imperiumin kolonialismilla on samanmittainen historia. Brittiläinen Thomas Cook, joka oli maailman pakettimatkailun perustaja, kuljetti matkailijoita ensin Egyptiin ja sittemmin safareille Ugandaan ja Keniaan jo 1840-luvulla.  ”Valkoisten läikkien” vähetessä kartalta, matkailijoita alettiin kuljettaa Eteläiseen Afrikkaan, Rhodesiaan, Betsuanamaahan ja Viktorian putouksille.

Matkailijat olivat alkuaikoina pääosin brittien vaurastunutta viktoriaanista keskiluokkaa, aatelisia, varakkaita amerikkalaisia ja eurooppalaisia. Matkailijat tutustuivat Afrikan eksoottiseen luontoon, asuivat hienoissa ”siirtomaatyylisissä” hotelleissa ja joivat terveellistä gin tonicia, jonka kiniinin uskottiin ehkäisevän malariaa. He osallistuivat suurriistan metsästykseen leiriolosuhteissa, mutta saivat kello viiden teensä hyvin haudutettuna posliinikupeista myös safareilla. Afrikan vanhoissa hotelleissa, mm. New Stanleyssä Nairobissa ja Winter Palacessa Luxorissa, on vieläkin tarjolla brittien rakastamia kylmiä kurkku-sandwicheja ja kakkuja teen kera.

Afrikassa brittien hallintaan kuuluivat 1870-luvulta alkaen Egypti, Sudan, Nigeria, Kultarannikko, Uganda, Kenia, Etelä- ja Pohjois Rhodesia, Betsuanamaa, Njassamaa ja Somalia.

Karen Blixen ja Denys Finch Hatton.

Safarituristien matkanjohtajina toimivat Thomas Cookin agentit sekä heidän palvelukseensa pestautuneet köyhtyneet herrasmiehet tai muuten seikkailuelämään halukkaat eurooppalaiset, joita avustivat lukemattomat mustat palvelijat.  Kuuluisin safariopas oli tanskalainen paroni Bror von Blixen, kirjailija Karen Blixenin aviomies. Hän saattoi valita asiakkaansa, joihin kuuluivat mm. Walesin prinssi sekä amerikkalaisia miljonäärejä rouvineen. Karen Blixenin rakastaja Denys Finch Hatton oli myös safariopas.

Minun Afrikkani

” It seems to us that the West cares more for the elephants than it does for people.”  riistanhoitaja, Zimbabwe.

Tanskalaisen Karen Blixenin kotimuseo Keniassa. Karen Blixenin elämästä on tehty hieno elokuva Minun Afrikkani, joka perustuu Karen Blixen elämään Keniassa ensimmäisen maailmansodan molemmin puolin. Elokuvassa on käytetty elämäkertatietoja Blixenin kirjoista Out of Africa, Varjoja ruohikolla ja Letters from Africa sekä Judith Thurmanin kirjoittamaa elämäkertaa Karen Blixen – tarinankertojan elämä sekä Errol Trzebinskin kirjaa Silence Will Speak.

Nykyinen turismi on omaksunut mallin brittiläisen ylhäisön lomakäyttäytymisestä. Turistilla on kolonialistin katse, katse on ulkopuolinen ja utelias, katse etsii ahneesti eksoottisia kokemuksia. Turistilla on myös rahaa, jota afrikkalaisella ei ole.

Turismi tuo rahaa kohdemaahan. Turismi on raaka-aineviennin ohella kehitysmaiden ensimmäisiä ulkomaankaupan muotoja. Raaka-ainekauppaan ei tarvita vakiintuneita oloja, luonnon riisto onnistuu parhaiten villissä, korrptoituneessa, väkivallalla johdetussa systeemissä, kaaoksesta on silloin pelkästään hyötyä.

Matkailijavirrat alkavat saapua sen jälkeen, kun yhteiskunnalliset olot alkavat vakiintua ja infrastruktuuria on sen verran, että esimeksisi teitä ja lentokenttiä, kännykköjen tukiasemia ja hotelleita on tarpeeksi.

Kuvassa hahmottelen matkailun valuuttavirtoja, matkailussa asiakas kantaa itse rahansa kohdemaahan, koska khdemaata ei voi tuoda. Mutta se, kuinka paljon rahasta jää kohdemaan talouteen veroina, maksuina, palkkoina, riippuu maan talouden rakenteista.

Vientikauppaa seurataan valuuttavirtojen liikkeistä. Tavaraviennissä tavara liikkuu maasta ulos ja valuutta virtaa tavaran valmistusmaahan (raaka-aineet tuodaan tai otetaan valmistusmaan resursseista).

Turismi on valuuttavirroin tarkasteltuna toisenlaista, koska asiakkaat kantavat itse valuuttansa maahan ja käyttävät matkakohteen tarjoamia palveluja. Turismi on siis palvelujen vientiä. Turismi on erinomainen tapa hankkia valuuttaa kehitysmaihin ja turismin kasvu nostaa aina kohdemaan infrastruktuurin tasoa. (Näin kyllä käy valitettavasti myös sotavalmisteluissakin.) Turisti haluaa käyttää koko matkakassansa ja odottaa saavansa sille vastinetta. Turisti haluaa lomallaan tuhlata eksotiikkaan ja sitä ei voi tuoda, se pitää mennä paikan päälle kokemaan. Turistin tuoma raha leviää yhteiskunnassa laajalti ja sen taloudelliset vaikutukset ovat tavaravientiä moninkertaisemmat.

Matkailu toimii kuitenkin, kuin muutkin elinkeinot: missä suuret summat liikkuvat, liikkuvat myös suuret monikansalliset yhtiöt, jotka kotiuttavat turistien kohdemaahan kantamat rahat omille pääomamarkkinoilleen. Missä on rahaa, siellä on rosvoja. Afrikan oman talouden rakenteet ovat korruptoituneet ja turismin tuoma vauraus jaetaan monikansallisten ja muutamien paikallisten toimijoiden kesken. Turismi riistää Afrikan luontoa ja työvoimaa, eikä tuota tasa-arvoisia rakenteita.

Rahan logistiikka ja logiikka on kapitalismissa yksinkertainen: raha sijoitetaan sinne, missä  pääomille nopeimmat ja suurimmat voitot ovat tarjolla. Pääomilla ei nykyisessä neljännesvuosiin lohkotussa talousajassa ole malttia odottaa kestävää kasvua ja kehitystä.

…metsään ei siis mennyt kukaan, ellei ottanut keihästä mukaan…

Botswanalaisen matkatoimiston esite, 2005

” In South Africa, where one in three is jobless, tourism could create two million jobs by the end of the decade.” ACTSA, Action for Southern Africa, järjestön tiedotuslehtinen v.1999. ACTSA  on perustettu Anti-Apartheid Movement-järjestön seuraajaksi ja se kampanjoi kansainvälisen tuen saamiseksi Etelä-Afrikan kehittymiselle.

 

Matkailu on maailman suurin business ja se kasvaa tällä hetkellä maailman elinkeinoista nopeimmin.YK.n tilastoimat matkailutulot olivat vuonna 2017 yli 9 triljoonaa dollaria. Lisäksi lasketaan vielä kansainvälisestä liikenteestä  yli 100 miljardin dollarin liikevaihto.

Matkailun moniulotteisesta luonteesta johtuen harmaan talouden osuus on suuri. Kirjanpidon ja verottajan ulottumattomissa olevia varoja on mahdoton arvioida.

Matkailun heijastusvaikutukset matkakohteen talouteen ovat myös huomattavat, matkailija käyttää kohteessa monia erilaisia palveluja, joita ei lasketa suoraan matkailutuloon, esimerkiksi ravintoloita, kauppoja ja ohjelmapalveluja, joita kotimarkkinakysyntä ei pystyisi ylläpitämään. Helsingissäkin huomataan nopeasti, milloin rupan kurssi on romahtanut – monet ravintolat ja hienot putiikit joutuvat sulkeman silloin ovensa.

Matkailijamäärät ovat kasvaneet, vaikka talouden ja turvallisuusuhkien tuomat kasvun heilahtelut aiheuttavat lyhyitä notkahduksia. Ihmiskunnan historian aikana ei koskaan olen ollut näin halpaa ja yksinkertaista matkustaa mantereiden välillä. Matkustuksen tiedonhallintaa ja varausjärjestelmiä tuotetaan maailman tehokkaimilla tietokoneila. Yllätäävää kyllä – lentoliikenne siirtyi massiiviseen digitaaliseen tiedonkäsittelyyn joa ennen pankkeja.

Terrori-iskut tai valuuttakurssien muutokset ja laskusuhdanteet eivät kestä ikuisesti, matkailun kysyntä vain patoutuu, kun ihmiset joutuvat haaveilemaan matkoista kotonaan ja he lähtevät oitis matkalle, kun talous alkaa elpyä.

Vuonna 2010 turisteja oli jo miljardi ja ensi vuonna yli puolitoista miljardia. Matkailun kasvu perustuu vaurastumiseen tiettyjen lähtömaiden talouksissa. Vaurastumisen myötä myös vapaa-aika lisääntyy. Suurin kasvupotentiaali on tällä hetkellä Etelä-Korean, Japanin, Venäjän ja ennen kaikkea Kiinan markkinoilla.

Matkailumarkkinoilla etsitään koko ajan kiivaasti uusia matkakohteita. Asiakkaat halutaan pitää tyytyväisinä ja tarjota heille yhä uusia ennen kokemattomia elämyksiä.

Afrikassa on valtavasti eksoottista potentiaalia matkailun kysyntään, mutta talouden kehnojen rakenteiden, köyhyyden, väkivallan ja eriarvoisuuden aiheuttamat ongelmat ovat vielä suuri este.

Mistä löytyisivät ne pääomat, joilla olisi rohkeutta ja malttia kehittää Afrikan palvelujen vientiä siten, että business heijastuisi kansallisen turvallisuuden, infrastruktuurin, sosiaalisten olojen, koulutuksen, terveystilanteen ja globaalin tasa-arvon kehittymiseksi?

Asui kerran Afrikassa, Tsikka-duuan joella…

Presidentti Nelson Mandelan rintakuva Lontoossa Southbankin kaupunginosassa. Kuva: Ullis Rouhiainen

” With the participation of affected communities… and with respect for the natural environment, then tourism will be a vital force for the sustainable development of our country.” President Nelson Mandela. ( Swarbrooke1999).

Afrikan matkailu on kokenut monia vaiheita kolonialistien safarimatkustuksesta Intianvaltameren paratiisisaarten rantalomien suosioon. Nelson Mandelan presidenttikausi ja Etelä-Afrikan apartheidin päättyminen nostivat kansantuloa koko eteläisessä Afrikassa 1980-2000-luvuilla. Köyhät Swasimaa, Lesotho, Namibia ja Botswana saavat edelleen valtavasti vientituloja Mandela – ilmiön siivittämänä.

Naapurissa poliittiset diktatuurit Zimbabwessa ja Sambiassa ovat olleet matkailun kehittymisen esteenä, vaikka näiden maiden matkailuattraktiot ovat vertaansa vailla koko maailmassa. Poliittisesti vakaamman Mosambikin matkailu kehittyy kuitenkin suotuisasti, vaikka maa on viime vuosina kokenut valtavia luonnonkatastrofeja ja  kuuluu maailman köyhimpiin. Pohjois-Afrikan arabikevään vaikutukset heijastuvat edelleen matkailukysyntään. Egyptin turismin historia on kaikkien matkailumaiden pisin historia konfliktien vaikutuksesta matkailukysyntään. Ja aina Egyptin matkailu on elpynyt uudelleen ja homma toimii kuten se on tuhansia vuosia toiminut, kuten Niilin tulviminen.

Muammar Gaddafi kuvattuna Kiasmassa 2000-luvun alussa olleessa näyttelyssä. Kiitos lukijalle, joka antoi tiedot teoksesta: Jota Castro(s. 1967 Peru) Ikonien rikkominen. Breaking Icons, 2004, valokopio, kehys ja rikottu lasi yksityiskohta teossarjassa, ARS 06-näyttelyssä Kiasmassa. Courtesy Galleria Massimo Minimi, Brescia. Kuva: Ullis R.

” Afrikka tarvitsee vesipumppuja eikä demokratiaa” Libyan johtaja Muammar Gaddafi EU:n Afrikka-kokouksessa Kairossa. HS 8.4.2000.

Elinkeinojen ja myös matkailun kestävä kehittäminen on Afrikassa ainoa vaihtoehto, jos toimija haluaa kehittää matkailua maanosan parhaaksi. Ensimmäiseksi matkailun kehittäminen Afrikassa edellyttäisi poliittista tahtoa ja vakautta, toiseksi koulutusta oppijoiden omista tavoitteista lähtien ja kolmanneksi pitkäkestoisia investointeja.

Kestävä matkailu on tietointensiivistä liiketoimintaa, vaikka saattaa tuntua että kyse on ainoastaan kolonialistisesta palvelemisesta: matkailija kohtaa Afrikassa ehkä ensimmäiseksi hotellin laukunkantajan.  Matkailuala työllistää hyvin monipuolisesti eri alojen osaajia ja mahdollistaa myös mielenkiintoisen urakierron alalla viihtyville ihmisille myös Afrikassa.

Afrikkaan on ohjattu paljon esimerkiksi Euroopan unionin ja YK:n kehittämisvaroja, mutta niille on usein käynyt samoin, kuin joskus kehitysavullekin: konsultit ovat saaneet oivalliset palkkiot, mutta varsinaisia pääomia uusiin investointeihin ei ole ohjautunut kehityssuunnitelmien mukaisesti.

Eräs matkailun ”master plan” laadittiin sodan jälkeen Etiopiasta itsenäistyneeseen Eritreaan, jossa Punaisenmeren rannalle suunniteltiin valmiiksi isolla rahalla täysimittaiset lomakylät ja sukelluskeskukset, mutta suunnitelmissa ei mainittu, että alue oli vielä miinoitettu.

Myönteisiäkin kokemuksia on valtavasti: Muistan omasta matkailuhistoriastani tärkeän Afrikka-asiakkaan, Vuoden naiseksikin valitun Marja-Liisa Swantzin. Hän oli teologian tohtori ja Helsingin yliopiston Kehitysmaatutkimuksen laitoksen ensimmäinen johtaja ja hän halusi käyttää varoja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Hän lensi itse aina halvimmalla mahdollisella reitillä, yleensä Helsingistä Amsterdamin kautta Dar-es-Salaamiin, kun taas hänen miespuoliset työtoverinsa halusivat lentää business-luokassa. Joskus he kohtasivat samoilla lennoillakin.

…siellä sellaiset on aatteet, että heitetään pois vaatteet…

”… sex tourism is merely a new form of colonial-style exploitation. Tourists travel abroad to exploit the desperation of poor people in other countries to do things that are not available, or are illegal, in their own country.” . ( John Swarbrooke; Sustainable Tourism Management CABI Publishing, Wallingford,Oxon, UK 1999.

Matkailija haluaa huvitella ja olla matkansa subjekti. Hän haluaa usein ylittää arkisia rajoja ja konventioita ja tämä näkyy esimerkiksi runsaana alkoholinkäyttönä ja seksuaalisten estojen murtumisena. Monet kehitysmaiden matkakohteet ovat muuttuneet nopeasti seksilomakohteiksi, joissa kaupan on kaikkea, mitä matkailija saattaa fantasioissaan kuvitella. Seksikauppaa ei tilastoida matkailutuloon, mutta sen arvioidaan esimerkiksi Thaimaassa olevan jo yli kymmenen prosenttia kansantulosta. Prostituution kylkiäisenä tulevat markkinoille saman tien huumeet ja rikollisuus ja viime vaiheessa ihmiskauppaa kontrolloivat paikalliset ja kansainväliset rikollisjärjestöt.

Tavallinen turisti yritetään pitää vakavien ongelmien ulkopuolella, mutta turistit ovat kyllä kiinnostuneita kurkistelemaan syntisimpiäkin seksinäytöksiä ja valmiita etäältä päivittelemään lapsikauppaakin. Thaimaassa pornokatujen kuppiloiden näytöksiä katsovat sekä suomalaiset ukkelit että akkelit. Isoimpia skandaaleita on ollut Jörn Donnerin Hymylle tekemä performanssi Gambiassa, josta Hymy sai tuloja vielä erikoisnumerossaankin vuonna 2014.  https://hymy.fi/uutiset/hymy-55-vuotta-tama-kohukuva-donnerista-15-vuotiaan-idan-kanssa-alastomana-paallekkain-muistetaan-vielakin/Läntinen Afrikka on tunnettu myös naisten suosimana seksiturismin kohteena.

Turistin tietämättömyys ja välinpitämättömyys kohdealueen oman kulttuurin merkityksistä paikallisille ihmisille aiheuttaa ongelmia. Esimerkiksi islamilaisessa maailmassa matkailun ja paikallisen kulttuurin yhteentörmäykset ovat aiheuttaneet vakaviakin selkkauksia. Vähäpukeiset turistit muslimien pyhillä paikoilla  ovat saaneet osakseen halveksuntaa, päälle sylkemistä ja väkivaltaa. Marokossa ruotsalaisnaiset puukotettiin naiseuden ja murhaajan poliittisten motiivien takia.

Yksi pieni elefantti marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin, koska matka oli hauska niin, pyysi hän mukaan yhden toverin …

” Despite of this rapid growth, the bulk of the profits go to big travel companies in rich countries like Britain. The poorer countries of southern Africa which host the tourists are often short changed.” ACTSA, Action for Southern Africa- järjestön tiedotuslehtinen v.1999

Matkakohteen sosiaalinen kestävyys määritellään mm. seuraavasti ( mukaeltu Swarbrooken teoriasta Sustainable Tourism Management, 1999, s.69)

  • Equity; tasa-arvo, joka riisuu turistin aurinkolasit, mutta poistaa myös kohdemaan asukkaiden ennakkoluuloja oppimisen kautta, yhteisen ymmärryksen ja tasa-arvon lisäämiseksi.
  • Equal Opportunities; samat mahdollisuudet kaikille busineksessa toimiville, mm. työvoimalle, raaka-ainehankinnoille, kuljetuksille, jne.
  • Ethics; eettisyyden tulisi läpäistä kaikki toiminnan tasot ja ottaa huomioon niin lapset, leopardit ja ladyt, kuin raha, ravinto ja rakkauskin.
  • Equal Partners; – tavoitteena ovat tasaveroiset liikekumppanuudet ja markkinoiden kehitys. Suurten monikansallisten yhtiöiden sekä korruptoituneissa rakenteissa toimivien afrikkalaisten harjoittama resurssien riisto estettäisiin. Matkakohteista ei tehtäisi pelkästään turistien puuhamaita, (vaikka toisaalta turistireservaatit ovatkin monissa kohteissa paras kestävän matkailun muoto). Paikallisilla pienemmillä pääomilla olisi samat oikeudet kilpailuun ulkomaisten pääomien kanssa. Markkinoita säädeltäisiin poliittisin toimenpitein edellytyksenä tasa-arvoiselle liiketoiminnalle.

Kestävyyteen tulisi liittyä pysyviä arvoja, mutta myös paikallisten ihmisten itsensä määrittämää uutta moraalia ja etiikkaa. Matkailu tuo kehitysmaihin aina ulkopuolista vaikutusta, jota aletaan kopioimaan ja matkimaan. Monikansalliset brandit ovat saaneet logonsa lippalakkien ja kauhtuneiden t-paitojen muodossa köyhimpiin slummeihinkin.

Me Matkatoimisto Ystävyysmatkoissa aloitimme aikoinaan ensimmäisenä matkanjärjestäjänä tilauslennot Hurghadaan, Punaisellemerelle Egyptiin vuonna 1990. Markkinoimme kohdetta tällaisella surffaavalla faaraolla, joka kuuntelee walkmaneilla luultavasti Policea. Ja hieroglyfit kutsuvat  rantalomalle Egyptiin. Punaisenmeren rantaloman lisäksi tarjolla Egyptissä on maailman kuuluisimpia ihmeitä. Ei luulisi olevan turistilla valittamista.

 

Afrikan tulevaisuudessa toivoa saattaa löytyä myös matkailuelinkeinojen kehittämisestä.

Hyvää rahaa, sekä julkista, että yksityistä, on mahdollista saada Afrikkaan,  jos sijoittajilla on osaamista sekä malttia sitoutua tarpeeksi pitkään kasvuaikaan ja kestäviin ratkaisuihin.

Tarvitaan lukemattomia pieniä askelia oikeaan suuntaan. Matkailu tuottaa nimittäin nopeasti valuuttavirtaa myös sisäänpäin. Laskuja ja korkoja pystytään maksamaan ja lainoja päästään lyhentämään. Sisään virtaava tuore, raikas, itse ansaittu raha antaa myös itsetuntoa, jonka kolonialismi ja vuosisatoja kestänyt sekasorto on kuluttanut.  Onnistuneista esimerkeistä ja afrikkalaisen aidon vieraanvaraisuuden traditiosta olisi apua matkailun kehittämisessä.

Uusia malleja voidaan kehittää entisten hyvien käytäntöjen päälle. Myönteisiä esimerkkejä matkailun vaikutuksesta kehitysmaiden talouteen voivat esittää esimerkiksi Kuuba ja Vietnam. Egyptin hallitus aloitti 1990-luvulla ulkomailla asuvien varakkaiden ja ammattitaitoisten kansalaistensa houkuttelemisen matkailuliiketoimintaan vanhassa kotimaassaan. Kampanjasta syntyi myös hyviä malleja ja onnistumisia, vaikka esteet olivat valtavia ja vaarallisia; armeijoita,  terroristeja, sisäistä korruptiota ja kansallista diktatuuria. Oppiminen ei lopu koskaan, optimismilla ja oppimisella on paljon yhteistä.

Tositarina Afrikan turismista:

” …me saatiin siskon kans eka kimmoke Afrikkaan Hatarista, siitä leffasta, jossa John Wayne ja se italialainen nainen on siellä ja menee Baby Elephant Walkia. Waynehan oli ollut aikasemmin vaan skoobarileffoissa, joten se Afrikka oli siis kaikille ihan uutta, me elettiin siis 60- luvun puolvälii, annodatsuma. Mä kävin Afrikassa about kakskytkertaa noin viiden vuoden sisällä. Me ei koskaan menty Keihäsellä vaan lennettiin Finnairilla Nairobiin Geneven kautta. Siihen aikaan oltiin nuoria, kauniita ja singeleitä, tehtiin ylitöitä ja saatiin hyvin rahaa ja vapaata. Me käytiin myös Mallorcalla, Beirutissa ja Italiassa, mutta Afrikasta tuli mun juttu.

Mä en kokenut olevani sillon, enkä nytkään mikään rasisti, kun mä sanon, että nekrut on ihan ok, kun ne pysyy Afrikassa. Mun ei tartte tätä perustella. Mä olin yleensä Mombasassa,  mutta parhaat meidän paikat siellä oli Kikaubala, joka on Mombasasta Malindiin päin noin kolkyt kilsaa, pohjoiseen siis. Mun eka poikaystävä oli englantilainen Gordon. Se esitti ”suurta valkoista kalastusopasta”, vei turisteja Intianvaltamerelle. Sen vanhemmat oli tulleet Englannista joskus, joten se oli aina ollut siellä. Me tavattiin iltaisin ja juotiin kaljaa. Sillä oli hieno vene ja kaks neekeriä apulaisena, jotka laitto syötit pyydyksiin. Mun eka keikka merellä oli karmee, mä istuin melkein koko ajan sisällä ja voin huonosti. Nähtiin me haiparvia ja delfiiniparvia. Mä katoin tarkkaan, ettei ollu omia ruumiinosia veneen ulkopuolella.

Sit oli Lamu, muslimisaari. Sinne mä menin sen sveitsiläisen hiipparin Peterin kanssa, jolla oli oma lentokone.  Me asuttiin talossa, jossa oli musta houseboy, se hoiti aamiaiset ja siivoomiset. Mut muuten me syötiin ravintolassa. Siellä oli vähän turisteja ja Nairobin valkoiset tuli sinne aina lomalle.  Me lennettiin Peterin kanssa paluumatkalla Nairobiin kerran ihan pilvissä ja tutka ei toiminut ja me ei saatu Nairobiin yhteyttä. Mä poltin ainaskin viissataaviiskyt röökiä ja hikoilin. Sit yks sudanilainen kone hiffas meidät ja näytti jotain lyhtyä ja me päästiin alas ja meidän bensa oli melkein lopussa. Sen kone oli Beechcraft, jota pidettiin pikkukoneiden cadillacina, mutta tällasta voi tapahtua.  Me lenneltiin sillä vehkeellä myös Rift Valleyn reunalla usein. Me käytiin Tansaniassakin, sillon kun pääsi vielä rajan yli.

Mä olin aika usein Muthaiga-klubilla, joka on kai kuuluisin yksityinen brittien paikka Nairobissa ja Keniassa yleensä. Siellä oli valkoiset pöytäliinat ja huonoa ruokaa – what do you expect! Siellä oli myös kirjasto ja jälkiruoka- ja drinkkikärryt tuotiin sinne. Siellä oli excellent service ja mustat palvelijat oli uljaita ja hienoja. Jäsen sai tuoda sinne yhden ystävänsä ja sillon mun ystävä oli se Peter, se sveitsiläinen lentäjä. Mulla oli siellä myös muita ystäviä, suomalaisia, hollantilaisia, italialaisia. Tansaniassa käytiin usein bailaamassa ja ostamassa kaikkee, esimerkiks vessapaperia! Me asuttiin yleensä Whispering Palmsissa ja puolihoidolla.

Afrikka kuullostaa jännittävältä ja se onkin sitä. Intialaista ruokaa sai joka paikassa, eläinpuistot on vetonauloja. Neekerit, inkkarit ja valkoiset ei ole olleet koskaan tasa-arvoisia. Black ei ollu beautiful silloin. Ne oli palveleva kansanosa. Niillä oli ihan erilainen aikakäsitys, ne ei sitoutuneet mihinkään ja ne sai eurooppalaiset hermoromahduksen partaalle.

Turistit on siellä vaan tutustumassa miehiin ja naisiin, toisiinsa. Et sä ole siellä oma itsesi. Siellä ollaan lomalla ja käydään vähän puskissa kattomassa Afrikkaa, et sä oikeesti näe sitä paikkaa. Turisteja solvataan, et ne ei näe oikeita ihmisiä ja halutaan tehdä huono niille omatunto ja monet meneekin sinne pelkästään juopottelemaan. Siit on kaukana hienot jutut. Teemamatkat on erikseen. Suomalaisille tärkein asia on aurinko.

Kävin mä myös kerran lähetysasemalla, ja tapasin mä lentokentällä usein lähetysihmisiä. Niillä oli yleensä vähintään kymmenen lasta ja ne käänsi Raamattua suahiliksi. Lähetysaseman mustilla oli laupias naama, ne oli kun elokuvista, alaspäin käännetyt silmäripset ja niin edelleen. Moni niistä osasi raamatunlauseita suomeksi. Jotkut niistä kirjoittivatkin mulle. Afrikassa on helppo tutustua. Mutta yleensä sä vaan juokset siellä lounailla ja illallisilla tai meet lodgeen kattoo leijonia. Turistit kurtiseeraavat paikallisten valkoisten kanssa. Mä en enää oikein muista kaikkee, mutta se oli suht ylellistä, easy livingiä, niin kauan kun sitä kesti.

Lähde: Haastattelu, suomalainen nainen 56 v. naimaton, ylempi toimihenkilö, heinäkuu 2004.

 

Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin:

Rouhiainen Ulla-Maija: Onko turismista toivoa Afrikalle? Artikkeli kirjassa Antola, Päivikki: Kurjuuden kasvot. Etnososiaalinen kuvaus Nairobin slummeista. 2007. Tampereen yliopisto.

Kuvat:

Saartje Baartman, 1810, wikipedia noudettu 27.2.2019

Jota Castro
(s. 1967 Peru)
Ikonien rikkominen
Breaking Icons, 2004
valokopio, kehys ja rikottu lasi
yksityiskohta teossarjassa, ARS 06-näyttelyssä Kiasmassa
Courtesy Galleria Massimo Minimi, Brescia

Ullis Rouhiainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Jota Castro
    (s. 1967 Peru)
    Ikonien rikkominen
    Breaking Icons, 2004
    valokopio, kehys ja rikottu lasi
    yksityiskohta teossarjassa, ARS 06-näyttelyssä Kiasmassa
    Courtesy Galleria Massimo Minimi, Brescia

     0
  • Ullis R. Urgent

    Oi Kiitos nimetön lukija, nyt on Gaddafin kuva saanut oikeat tiedot tekijästä. Ja kiitos kun jaksoit lukea juttuani, ja anteeksi, että tämä juttu on liian pitkä…

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.