VALIKKO
7.9.2019 11:00

AJATUKSIA MONIKULTTUURISESTA KAUKOSUHTEESTA

(English translation below)

Jos mulle olis joku sanonu viime vuoden alussa, että mulla on tässä kohtaa elämää hollantilainen poikaystävä, en olis todellakaan uskonu. Monikulttuuriset pariskunnat oli aina sellanen etäinen joukkio, joiden elämä vaikutti keskimääräsesti tosi erilaiselta, kun kahden saman kansalaisen vastaava.

Mutta kuinkas kävikään.

Tää postaus on kaikille vertaistukee etsiville ja niille, joita muuten vaan kiinnostaa kulttuurierot ja millasta se on, kun toista näkee murto-osan verrattuna suomalaisen deittailuun. Tietty jokainen suhde ja kaukosuhde on erilainen, mutta omalla kohdalla ulkomaalaisen kanssa seurustelu ja satojen kilometrien välimatka on jotain ihan totaalisen erilaista, kun mihin on täällä maitomaan sisällä tottunu.

Kaikki alko puolen vuoden Hollannin vaihdon aikana. Pitkä, tumma ja komea. Kohtelias. Eksoottinen. No joo tiiätte stoorin lol. Huomattiin hyvin nopeesti, että viihdytään toistemme seurassa. Nähtiin paljon ja yritettiin olla miettimättä sitä päivää, kun lähtisin takas Suomeen. Päivät väheni ja se päivä koitti, kun oli aika hyvästellä. Molemmille oli melko selvää se, että ei tää tähän oo jäämässä.

Kuvituksena kliseinen tuulimylly, ku en muutakaan keksiny……

1151 KM 

Siitä on nyt seittemän kuukautta, kun lensin takas Suomeen. Ollaan nähty kolme kertaa sen jälkeen. Valehtelisin, jos väittäisin ettei parin kuukauden välein näkeminen olis tosi raskasta. Ikävä on läsnä enemmän tai vähemmän koko ajan. Epätietoisuus siitä, koska kaukosuhteessa eläminen loppuu ei helpota asiaa. Tai koska ylipäätään näkee seuraavan kerran. Neuvo muille samassa tilanteessa oleville onkin, että jos vaan mahollista, niin lyökää lukkoon se ajankohta, jolloin etäily loppuu. Meidän kohalla käytännön asiat on toistaseks liian levällään siihen.

YHTEINEN KIELI?

Olispa se välimatka isoin ongelma.

Puhutaan yhteisenä kielenä englantia ja molemmat opettelee lisäks toistensa kieliä. (Oon nyt kuukausia valehdellu silmät päästäni, ettei suomi oo niin vaikee kieli, kun miltä se vaikuttaa. Se on kyllä tajunnu sen, mut älkää myöntäkö mitään.)

Hyvää tässä on se, että kielitaito pakostikin harjaantuu. Huonoa se, että suomekskin komplekseilta tuntuvien asioiden selittäminen englanniks on välillä tosi turhauttavaa. Tai ihan vaan joskus simppelienkin asioiden. Väsyneenä vielä raivostuttavampaa. Ja jos suomekskin tulee väärinymmärryksiä, niin mites sit vieraalla kielellä?

Mun persoona on hyvin paljon sidoksissa siihen, miten käytän suomen kieltä. Joitain asioita ei oikein voi kääntää englanniks tai niiden nyanssit muuttuu niin paljon, ettei koko juttu kuulosta enää ollenkaan samalta. Tuntuu, että mulla on vielä paljon sellasta, mitä en vaan voi eri kielten takia itestäni näyttää. Ja toisinpäin. Ja kyllähän se harmittaa aika paljon. Mutta. Onko elämä koskaan ennenkään ollu täysin haasteetonta? 😀 Sitä paitsi, en osaa sanoin kuvailla sitä ylpeyden tunnetta, kun käydään välillä simppeleitä keskusteluja suomen kielellä. Uskon etäisesti tietäväni, millasta iloo ja ylpeyttä vanhemmat tuntee, kun lapsi oppii puhumaan….. Sen ensimmäinen sana tais olla ”talouspaperi”.

KULTTUURIEROT SUHTEESSA? 

Kulttuurien yhteentörmäyksiä on myös tullu. Paljon. Hollantilaiset sanoo asiat välillä niin suoraan, että suomalaiselle kuulostaa vaan turhalta ilkeilyltä. He ei kuitenkaan tarkota sillä pahaa, mutta sehän ei loukkaantuneena paljoa lohduta. 😂 Hollantilainen taas ei voi täysin käsittää suomalaisten ujoutta. Eikä alkoholin kalleutta.

Toisaalta uus kulttuuri antaa paljon. On mieletön rikkaus oppia uus kieli, nähdä erilaisia tapoja ja ihmisiä. Hollantilaiset on myös tosi rentoja ja sosiaalisia. Kun tapasin tän tyypin ekan kerran sanoin sille, että se on ihan ku Shrekin aasi. Se puhu aina sillon, kun suomalaiset olis ollu vaan hiljaa. 😂 Hän puhuu myös hississä tuntemattomille ja sanoo naapureille Suomessa ”huomenta”. Raukka yrittää tosissaan käyttää suomen kieltä ja naapuri vaan vilkasee pikasesti kävellessään nopeesti ohi.

💔💔💔

Mikä oli mun pointti? Punanen lanka? Mulle kaukosuhde ei oo missään tapauksessa ollu helppo kokemus. Ikävä on raastavaa, mutta aikaa yhessä arvostaa ihan sairaasti, eikä toista pidä itsestäänselvyytenä. Pieniä kiistoja ehtii pohtia omassa rauhassa, kun viettää kaks kuukautta erillään toisesta. Molempien motivaatio tulee myös aika nopeesti selville, kun asioiden eteen joutuu välillä tekeen moninkertasesti töitä. Eläminen näin tuntuu välillä niin hankalalta, mutta myös eksoottiselta ja jännittävältä. En kertaakaan oo tosissani pohtinu, ettei se olis sen kaiken arvosta. Enkä mä varmaan ees osais enää seurustella suomalaisen kanssa. Mitä niiden kanssa kuuluis ees tehä? 😂 Mun on seurusteltava ton ukon kanssa enivei loppuelämäni, koska en mä siis turhaan oo opettanu sille suomen sijamuotoja. Tolkun liitto.

If someone told me one year ago that I would date a foreign guy I wouldn’t have believed. Cross-cultural couples (with long distance between) seemed like some distant group of people I knew nothing about. And would not know in the future. That’s what I thought. ”There are those international people and then there is me”. Little did I know. 

Everything began during my half-year exchange in the Netherlands. Tall, dark and handsome. Kind. Polite. That little sparkle in his eyes. You know the story lol. Very soon we understood that we go along very well. And that there is a day in the future that we are going to live in different countries for X amount of time. Days passed by and we tried not to think about it.

It’s been seven months now that I landed back to Finland. We have seen three times after. I would lie if I said it hasn’t been tough. Not just because we don’t see but because we don’t know when is this going to end. My strong advice is to set a date for it. Living in uncertainty is the worst but for now, we don’t have other options. 

I wish the distance was our only problem. Our common language is English. Both of us are fluent-ish. But as long as it’s not our mother language (still quite far from that level), it’s hard. When tired, even harder. ”Can you take the door away”, I once asked (half asleep) probably meaning ”can you close the door”.

My personality is strongly attached in the way I use Finnish. That’s not just my own opinion but also what others have told me. Even if I spoke English perfectly you just can’t translate some things the same way. The nuances and inside-language-things are tricky. But.. We both study each other’s languages. And our English gets better little by little. And.. what is a life without challenges? The equation is invalid. 

To get to the last point of this holy trinity of problems.. Cultural differences. You thought you’re straight forward as a Finn? Haha. Sorry. But just spend some weeks with Dutchies. They don’t mean to be rude. It’s something they’ve grown into. So what’s the most annoying part? There’s no one to blame if someone offends you since they usually don’t mean anything bad. SO annoying. 😂 And Finnish culture? A Dutchie might not understand the Finnish mentality of hiding ourselves. Why to be shy when you can also be yourself? Good question. 

In the end, the pros override the cons. Easily. Otherwise I wouldn’t be here writing this post. I get to see a totally new culture, meet different kind of people and learn a new language. I have the chance to view my own culture and deep rooted paradigms from a different angle and maybe adapt something new. The limited time together makes everything even more special. All in all, it’s damn difficult but also damn exciting.

With this guy, I am going to stay together forever. Not because our love would be so strong but because I didn’t teach that Finnish grammar just for fun. 

XXX

ANETTE

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.