VALIKKO

Veera

26.4.2019 22:44

Prinsessa Dianan elämäkerta oli aikansa kohukirja

kuva: Diana 1961-1997 - Hänen tarinansa - Hänen elämänsäKuva: antikka.net

Andrew Morton: Diana. Hänen tarinansa – hänen elämänsä. Alkuteos Diana. Her True Story – In Her Own Words. Suom. Liisa Paakkanen. WSOY 1997. 312 s, kaksi valokuvaliitettä.

Aikanaan tuli luettua ensimmäinen versio Mortonin kirjasta, joka ilmestyi 1992. Siinä prinsessa Diana kertoi avomielisesti elämästään ja vaikeuksistaan.

Tämä viisi vuotta myöhemmin julkaistu kirja on täydennetty laitos, joka pukattiin markkinoille pian Dianan kuoleman jälkeen eli jo samana vuonna, kun prinsessa oli menehtynyt auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin 31.8.1997. Ajallista etäisyyttä tapahtumiin ja edelliseen lukukokemukseen on jo sen verran, että tekstiä katsoo uusin silmin.

Kirja sisältää ”omin sanoin” -osion, jossa on purettu prinsessa Dianan haastatteluja nauhoituksista. Andrew Morton kertoo tässä myös taustoja, miten piti olla hyvin varovainen, koska kirjahankkeella ei ollut lupaa Britannian kuningashuoneelta ja se oli tarkoitus pitää viimeiseen saakka salaisena. Morton ei itse edes tavannut Dianaa, jotta Diana voisi todenmukaisesti sanoa, ettei ole koskaan tavannut kirjailijaa. Apuna käytettiin luotettavaa henkilöä ja haastattelukysymykset prinsessa sai kirjallisesti.

Aivan salassa kirjahanketta ei pystytty pitämään, sillä Mortonin mukaan hän sai varoituksen, että Buckinghamin palatsissa oltiin tietoisia kirjan olevan tekeillä, mutta sisältöä ei tiedetty. Samassa yhteydessä hän kertoo, että hänen työtiloihinsa oli murtauduttu ja arkistoa pengottu sekä kamera viety.

Haastatteluosion jälkeen Morton kertoo Dianan vaiheista syntymästä kuolemaan. Aikoinaan kohua herättäneet kuvaukset Dianan syömishäiriöstä, avio-ongelmista sekä itsetuhoisesta käyttäytymisestä olisivat luultavasti ihan yhtä kohua herättäviä, jos joku tämän päivän kuninkaallinen henkilö kertoisi vastaavista asioista haastattelussa.

Aikoinaan kertomus prinsessan vaikeuksista osui ja upposi. Omakin myötätuntoni oli tiukasti Dianan puolella ja prinssi Charlesia ja Camilla Parker-Bowlesia vastaan. Nyt uudelleen luettuani Mortonin ja Dianan kirjan alan ymmärtää myös niitä, jotka pitivät prinsessaa rasittavana ongelmakimppuna.

Diana ja Charles olivat epäilemättä yhteensopimaton pari monilla tavoin, mutta asia selvisi miestään paljon nuoremmalle ja lapsellisemmalle, romanttisissa haaveissa leijuneelle Dianalle liian myöhään. Vanhoillinen hovi halusi Charlesille puolisoksi ylhäistä syntyperää olevan nuoren naisen, jolla ei ollut ns. menneisyyttä ja näillä kriteereillä Diana oli sopiva ja muun oletettiin kai lutviutuvan itsestään.

Dianaa ei ilmeisesti neuvottu ja perehdytetty myöskään tarpeeksi hovielämän koukeroihin. Vaikka Spencerit olivat vanhaa aatelia, heidän elämänsä oli silti ollut aivan toisenlaista kuin kuningasperheen, jonka jäsenten toimia ja käytöstä sitovat monet säännöt ja perinnäistavat.

Vikaa ei ollut silti pelkästään kuningasperheessä. Vaikka kirja on Dianan puolella, välittyy sen sivuilta silti vaikutelma nuoresta naisesta, joka haluaa kuningasperheeseen avioiduttuaan jääräpäisesti tehdä asioita omalla tavallaan eikä pitkän ajan kuluessa hioutuneiden sääntöjen mukaan.

Luvussa 4 ”Minun avunhuutoni” kuvaillaan Dianan itsetuhoisia tempauksia. Itsensä viiltelyä, portailta alas heittäytyminen ynnä muuta, itkua ja hermokohtauksia. Tasapainotonta käytöstä hänellä oli jo odottaessaan Williamia. Tavallaan ymmärtää sen, että tällainen sopeutumattomuus ja oireilu oli omiaan etäännyttämään Charlesin vaimostaan sen sijaan että hän olisi ollut enemmän tukena ja läheisempi.

Samaan aikaan Diana oli kuitenkin hyvin suosittu suuren yleisön keskuudessa. Hänen tyyliään seurattiin herkeämättä ja missä hänellä ikinä olikaan edustustehtävä, se oli aina suuri tapaus. Hänen kauneuttaan ja asujaan ihasteltiin, jollei kauhisteltu ja säälitelty hänen laihuuttaan hänen ollessaan huonossa kunnossa.

Lehdistö raportoi Dianan menemisistä ja tulemisista. Se lisäsi hänen tunnettuuttaan ja suosiotaan, mutta aiheutti myös painetta. Dianahan ei ollut tottunut julkisuuteen ollenkaan ennen kihlaustaan ja avioitumistaan kruununprinssin kanssa. Hän oli aikansa valokuvatuin nainen.

Hieman hämmentävää on lukea, kuinka paljon Diana käytti astrologien palveluksia. Sarah Fergusonistakin kirjassa kerrotaan. Prinssi Andrewin vaimo oli aivan toista maata kuin Diana. Hänestä tulikinn hovissa aluksi suositumpi kuin Dianasta ja Diana yritti matkia eläväistä Sarahia. Siitä ei ollut apua.

Kirjan suppeamman, alkuperäisen laitoksen ilmestymisen aikaan tilanne oli se, että Diana oli löytänyt hyväntekeväisyysriennoista itselleen soveliaan toimintakentän. Hän ja Charles keskittyivät kumpikin tahollaan omiin asioihinsa. Hovin virkamiehet Diana koki vihamiehikseen, jotka arvostelivat häntä koko ajan.

Kirjan luvut yhdeksästä eteenpäin kertovat ajasta alkuperäisen Diana – hänen tarinansa -teoksen julkaisemisen jälkeen.

Kuten tiedetään, ero siitä kuitenkin tuli ja monenlaista vääntöä siitä, mikä eronneen prinsessan ja tulevan kuninkaan (Williamin) äidin asema tulisi olemaan. Andrew ja Sarah olivat päätyneet eroon ja aiemmin. Kuningashuone kulki kohusta kohuun ja muitakin vastoinkäymisiä oli. Kuningatar nimesi vuoden 1992 latinaksi: annus horribilis (kamala vuosi).

Dianan seurustelu Dodi al-Fayedin kanssa oli massiivisen mediahuomion kohteena – kuten kaikki, mitä Diana teki. Prinsessan viimeiset elinpäivät Dodin kanssa olivat onnellisia.

Pariskunta ja heidän autonkuljettajansa kuolivat auto-onnettomuudessa Pariisissa. Henkivartija jäi eloon, mutta oli pahoin loukkaantunut. Prinsessan äkillinen kuolema oli vielä isompi uutinen kuin mitään, mitä hän oli tehnyt eläessään.

Viimeisessä luvussa eli 13, Koko kansan prinsessa, Mortonilta lähtee mopo keulimaan. Jos ei olisi ollut niin kiire saada täydennettyä laitosta Diana-kirjasta käytännöllisesti katsoen heti hautajaisten jälkeen markkinoille, niin teksti olisi ehkä ollut vähän punnitumpaa ja sisältänyt niukemmin ylisanoja.

Kun ensin on useaan otteeseen kerrottu miten Diana ravasi astrologeilla ja selvänäkijän vastaanotolla, Morton kirjoittaa: ”Diana oli aidosti hyvä ja kristitty nainen, joka joutui marttyyrina kärsimään meidän syntiemme takia ja jossa ruumiillistui meidän kiinnostuksemme kuuluisuutta kohtaan.” Sivulauseen loppuosassa ja-sanan jälkeen on jotain itua, mutta alku on räikeää liioittelua. Diana kuoli, kun tiettävästi känninen autonkuljettaja kaahasi ylinopeutta tunnelissa, ei siksi, että jotkut meistä ovat vetäneet kissaa hännästä ja olleet muutenkin keljuja lähimmäisilleen ja luontokappaleille.

Morton myös ennustaa: ”On selvää, että Diana seppelöidään kuoleman jälkeen monin palkinnoin – Nobelin rauhanpalkinto olisi erityisen sopiva. Hänen nimensä annetaan lukemattomille sairaaloille, saattokodeille ja muille hyväntekeväisyyttä harjoittaville tahoille maailmassa.” Maailman hyväntekeväisyystahoista ja sairaaloista en tiedä, mutta Nobelin palkintoa ei postuumisti annettu Dianalle.

Vuoden 1997 rauhanpalkinto annettiin kampanjalle maamiinojen kieltämiseksi. Tässä kampanjassa prinsessa Diana oli mukana, joten osittain prinsessa Dianasta, saarivaltakunnan kasvatista, johtuu se maantieteellisesti ja turvallisuuspoliittisesti hyvin toisenlaisessa ympäristössä sijaitsevan Suomen puolustuspoliittinen ongelma, että Suomi on mukana maamiinat kieltävässä Ottawan sopimuksessa ja maamiinoja korvaamaan on pitänyt kehitellä ja hankkia asejärjestelmiä, jotka ovat vielä ikävämpiä kuin maamiinat.

Silti Dianassa oli jotakin hyvin kiinnostavaa. Hän eli erikoisen elämän ja löysi lopulta asioita, jotka koki itselleen tärkeiksi. Hänen vetovoimansa on edelleen mittatikkuna; häneen verrataan hänen poikiensa vaimoja, onko heissä jotain samaa vai ei, persoonat, toimintatavat, kaikkea tarkastellaan sen mukaan, miten Diana otti yleisönsä ja jopa vaatetusta verrataan Dianan käyttämiin asuihin. Kuningasperheeseen ei ole helppoa tulla miniäksi nykyäänkään.

Mortonin kirjallinen ura ei tyssännyt tietenkään suuren kaupallisen menestyksen saavuttaneeseen Diana-kirjaan. Hän on tehnyt kirjat myös Tom Cruisesta, Monica Lewinskystä, Madonnasta ja Angelina Joliesta.

Britannian kuningasperhekin on ollut asialistalla: 2011 kuninkaallisten häiden jälkeen ilmestyi William & Catherine: Their Story. Ja tietenkin prinssi Harryn ja Meghan Marklen häiden johdosta 2018 Meghan: A Hollywood Princess. Hänen Diana-kirjojaan saattaa löytää antikvariaateista. Itse sain tämän kappaleen ystävältä kierrätyskirjana.

 

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.