VALIKKO
10.5.2018 09:16

Inspiroivan puutarhamyymälän avajaisissa

Sain kunnian päästä eilen torstaina ensimmäisten joukossa tutustumaan uuteen GardenLivingin puutarhamyymälään. GardenLiving sijaitsee Espoon Mankkaalla osoitteessa Sinimäentie 6 ja samasta osoitteesta löytyy myös Monday to sunday concept store sekä sisustusmyymälä Country white (piipahdin näissäkin ja olisin samantien voinut tuhlata tilini sisällön kokonaan).

Oli ihanaa päästä inspiroitumaan, sillä meillähän piha ja puutarha kokee pian totaalisen muutoksen! Ensimmäisenä alkaa pienen pation rakennus yläpihalle ja sen jälkeen osansa saa alapiha. Olenkin aivan varma, että joudumme kesän aikana miehen kanssa tekemään reissun tuonne Espooseen hieman isommalla autolla, jotta saamme patiostamme oikean kesäkeitaan 🙂

GardenLiving Oy ja itse tapahtuma

GardenLivingin ajatuksena on tarjota kaikki viheralan osaaminen yhdestä paikasta: maisema- ja pihasuunnittelu, puutarhureiden pihapalvelut sekä sisätilojen kukka- ja kasvistailaukset. Kaiken tämän taustalla on Huvila & Huussi-ohjelmasta tuttu Eva Wuite, jonka unelmana puutarhamyymälä toteutui monen mutkan, kuten uudelleenkouluttautumisen, ja monen vuoden jälkeen.

Kuvaa Olotar-piharakennuksesta, josta tässä on muotoiltu kasvihuonetyyppinen kattoikkunoineen.

Itse ihana Eva Wuite esitteli meille pihamyymälää.

Saniaisia löytyi useita eri lajikkeita.

En tätä aikaisemmin ollut ymmärtänyt, kuinka kauniisti ”ruosteisuus” sopii kasvien kanssa puutarhaan.

Uusi suosikkini riippakoivu.

Ulkomyymälässä näkyi kuinka tällä hetkellä puutarhatrendeinä ovat yksinkertaisuus, helppohoitoisuus, isot kukkaruukut, koristeruohot sekä erilaiset havukasvit. Wuite kertoikin meille, että on halunnut valita myymälään hieman erikoisempia ja Suomen mittapuulla harvinaisia kasveja, koska ilmastonlämpenemisen myötä yhä useammat ei niin perinteiset-kasvit viihtyvät myös täällä meillä.

Kukkien väriloistoa

Ja nyt lempiosiooni eli kukkiin. Myymälästä oli saatavilla myös iso valikoima kauniita kukkia, kuten dalioita.

Uusi tuttavuus nimeltä Brinkhall

Pääsimme avajaisissa totta kai kilistelemään mutta millä tuotteella! Minulle Brinkhall oli aivan uusi tuttavuus,, mutta ei varmasti jäänyt viimeiseksi maistelukerraksi.

Mies viinien takana on Jean-Marc Hering, joka oli itse koko komeudessaan meille tuolla tarjoilemassa. Omenajääviini sekä samppanjametodilla valmistettu kuohuviini tulevat kotimaisista omenoista, jotka kasvavat Rymättylässä. Ja oli muuten niiin hyvää! Ainakin tuota ihanaa kuohuviiniä saa valikoiduista Alkoista sekä Alkon nettikaupasta.

Ja vähän myös herkkuja..

Kaikenkaikkiaan todella inspiroiva ulkomyymälä (myös sisämyymälä oli ihana, en vain tajunnut ottaa kuvia), jossa suosittelen ehdottomasti käymään, jos on yhtään aikeita laittaa pihaa hieman uusiksi! Takaan, että saat hyviä vinkkejä ja kauniita kasveja. Itselläni alkoi nyt neljän päivän vapaat ja ne pyhitänkin pihan laitolle, kuohuviinin juomiselle sekä auringosta nauttimiselle 🙂

 

Kommentit

  • Kati

    Kyllä kyllä allekirjoitan myös kaiken:)

     1
  • Elli Leppiniemi

    Oi vitsi kun näyttääkin ihanalta! Tässähän ihan iskee sisustuskuume omaa parveketta koskien 😀

     1
    • Essi

      Joo arvaa miten päässä pyöri ideoita ja sormet syyhys kotona toteuttamaan 😀

       0
  • Aurinkotyttö

    Ihanaa❣️

     1

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.