VALIKKO
11.12.2019 13:27

Joulufiilistelyä – mitä uutta ja mitä vanhaa

Hei ja ihanaa joulukuista keskiviikkoa! Alle kaksi viikkoa jouluun, kylläpä tätä on odotettu.. 🙂

Kuten varmasti tiedätte, joulu on yksi ehdottomista lemppareistani vuodessa. Lähtökohtaisesti meillä ei koristeet juuri muutu vuodesta toiseen, mutta välillä tulee jotain uutta. Tässä tulee kuvakatsaus meidän jouluun!

Uusi joulukuusi ja muuta pientä

Meidän vanha kaiken kestävä kuusemme oli jo melkein 8 vuotta vanha ja ikä alkoi jo näkyä. Päädyttiin siis ostamaan uusi kuusi, joka on hieman paranneltu versio vanhasta. Vanha oli siis kokonaan sitä sellaista vihreää muovisilppua, mutta tässä uudessa vain ”sisus” on sitä. Ulommat oksat on siis sellaiset aidon näköiset ja tuota silppua ei oikeastaan edes erota!

Rakastuin viime vuonna täysin pieniin, puisiin pähkinänsärkijöihin, joita löysin Tallinnasta. Ostin kaksi roikkumaan kuuseen ja kaksi pöydälle.

Joulusukat pääsivät tietysti taas takan reunalle. Kranssi on ostettu viime vuonna Ikeasta. Olen niin monta vuotta elänyt joulusukkien kanssa, etten tiedä pärjäisinkö enää ilman. Ennen noita hienoja sukan pidikkeitä meillä kotona joulusukat ripustettiin yläkerran rappusiin. Näistä löytyy aattoaamuna aina jotain pientä.. 🙂

Ovet, ikkunat ja tietysti tyynyt

Yläkerrassa meillä ei joulukoristeita ole, koska siellä vietetään niin vähän aikaa. Ikkunoissa meillä roikkuu siellä tähtivaloverhot.

Vanhassa talossa, jossa on vanhat puiset peiliovet, kuuluu mielestäni pienet koristeet. Ei tietenkään joka oviin, mutta me laitettiin muutamaan.

Keittiön ovessa on samanlainen kranssi kuin takassa. Takana näkyy rappusissa oleva valoköynnös.

Eteisestä sisään tullessa on pieni kankainen, kirpputorilta löydetty ”God jul” toivotus.

Keittiöstä ja takkahuoneesta löytyy joulufiilistelyyn kynttilät.

Takkahuoneessa pikkusohvalla on joulutyyny sekä väriin sopiva kukka. Ympäri taloa olen viljellyt hyasinttejä tuoksun vuoksi.. 🙂

Olohuoneesta löytyy uusi Riviera Maisonin tyynynpäällinen. Tuo vihreä samettityyny on se, mistä ohimennen kerroin, että jouduin hakemaan siihen sopivan joulutähden roikkumaan ikkunaan 🙂

Ja lopuksi lempparini keittiöstä: tämäkin kirpputorilta löydetty olkipukki! Olen koittanut metsästää tälläistä, mutta selkeästi isompaa.. Vielä ei ole tärpännyt mutta josko sitten ensi jouluksi.

Asiasta kukkaruukkuun, olen viime aikoina tehnyt niiiin upeita kirppislöytöjä, että saatan joutua niitä pian esittelemään 😉

Takaisin jouluun

Koska mieheni perhe asuu Lapissa, ollaan vuorojouluin siellä ja täällä etelässä vanhempieni luona. Viime joulu meni pohjoisessa joten nyt luvassa siis etelän joulu. Tämä on siitä jännittävä joulu, että ehkä ensimmäistä kertaa vietetään sitä meidän luona!

Tänä vuonna paketeista paljastuu itsetehtyjä lahjoja, jollain tavalla kierrätettyjä lahjoja, mutta myös uutta ajatuksella valituttuja juttuja.

Jouluaattona otetaan rennosti, syödään hyvin, saunotaan ja pötkötellään sohvalla. Joululauluja unohtamatta. Sama toistuu vääjäämättä joulupäivänä.

Älkää toverit ottako sitä perinteistä joulustressiä harteillenne, rennolla otteella! Ihanaa joulun odotusta kaikille.

Kommentit

  • Sini

    Oi miten ihana joulufiilis teillä ♥ Noi pähkinänsärkijät on niin kivat!

     1

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.